Inhimillinen Jumala

ohdake
Kuvaaja: Joona Saraste

Mielettömän kärsimyksen keskellä kaipaamme taivaan lohdutusta ja ojentaudumme kohti ymmärryksen ylittävää rauhaa. Toivomme tuskan tilalle iloa. Silloin helvetin lieskat olisivat kokonaan haihtuneet eikä yksikään ihminen joutuisi enää kärsimään.

Maanpäällinen helvetti on luontevasti asettunut tuonpuoleiseen taivaan vaihtoehdoksi kertomaan siitä pelosta, että kärsimys ei koskaan lakkaa. Traumatisoiva jako pelastuviin ja Jumalan hylkäämiin elää mykistyneenä kokemuksena armon ulottumattomissa.

Lohdutukseksi annettu usko on muuttunut monille mahdottomaksi vaatimukseksi taivaaseen pääsemisen edellytyksenä. Ihmisen kokoiseksi kutistunut armo ei tyynnytä vaan jättää mieleen levottomuuden.

Maailmasta on helppo päätellä, että Jumala ei voi olla yhtä aikaa kaikkivaltias ja hyvä. Turvallisempaa on luopua kaikkivaltiudesta.

Minun rauhattomuuteeni tuo lohtua mielikuva inhimillisestä ja anteeksipyytävästä Jumalasta. Hän on ristille asti pahoillaan siitä, että on jättänyt rakkaat lapsensa kärsimyksen armottomiin kouriin.

Myötätunnosta alati kyynelehtivä Jumala ei vaadi keneltäkään yhtään mitään. Ei edes anteeksiantoa. Kädettömänä hän poimii talteen pimeään hukkuneet rukoukset ja ruokkii nälkiintyneitä lapsiaan kuihtuneilla rinnoillaan.

Inhimillisyyden kaiken vastaanottavassa syleilyssä taivaan tavoittelu laskeutuu armoon tyyntyvään hengitykseen. Äärettömyys koskettaa lempeydellään, kun kokemukset kohtaavat vailla itseä ja toisia kolhivia suojauksia.

Olemme kaikkivaltiuden hitusina osallisia hyvyyden ja pahuuden väliseen kamppailuun, joka laajenee sisältämme ympäröivään maailmaan. Kukaan meistä ei voi jäädä taivaaseen, jos yksikin meistä on helvetissä.

Sanna Kierivaara
sairaalapappi
Rovaniemen seurakunta

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.