Kuvia Pariisin konferenssista helmikuussa 2018
Elämme jännittäviä aikoja. Tieteen kyky muunnella perintötekijöitämme eli geenejä etenee päivä päivältä. Monien mielestä geenitekniikan avaamat mahdollisuudet ovat kiinnostavia ja kiehtovia. Geenien muuntelun avulla voidaan mahdollisesti parantaa periytyviä sairauksia. Toisten kielteisyys aihetta kohtaan nousee mahdollisuudesta käyttää väärin uutta tekniikkaa. Tästä muistuttaa myös tieteiskirjallisuus, jonka tunnetuin kauhukuva muuntelusta on Frankensteinin ihmishirviö.
Mitä kirkkojen tulisi tietää tästä nopeasti kehittyvästä tieteen alasta? Eliöiden geneettisen materiaalin sisältävän DNA:n rakenteen tunteminen on tehnyt mahdolliseksi ihmiselle puuttua elämän ja suvunjatkamisen perusmekanismeihin. Leikkiikö ihminen Jumalaa puuttuessaan ihmisen perimään? Aihe nostaa esiin monia eettisiä kysymyksiä. Euroopan kirkkojen konferenssi on tarjonnut vuosien ajan tilaisuuksia keskustelulle nopeasti kehittyvästä aiheesta. Näistä tuorein on helmikuussa Pariisissa pidetty konferenssi. Siellä Dr. Murdo Macdonald vertasi meneillään olevaa tieteellistä kehitystä geenitutkimuksessa atomin halkaisuun – ja sen seurauksena kehitettyyn ydinvoimaan.
Monitieteinen näkökulma
Geenimuuntelua on tarkasteltava monitieteisesti. Ensiksikin sitä on tarkasteltava sekä luonnontieteen että teologian näkökulmasta. Geenien muokkaaminen ei ole uutta. Se alkoi jo 12 000 vuotta sitten, kun maanviljelijät valitsivat kasvatettavakseen tiettyjä eläinrotuja. Uusista menetelmistä CRISPR-Cas9 tekee mahdolliseksi jopa geenivirheiden korjaamisen aiempaa yksinkertaisemmin. Monien alan tutkijoiden mukaan aikaisemmin esitetyt väitteet ihmisen DNA:n muunteluun käytettävien menetelmien epäluotattavuudesta ja riskeistä eivät pidä enää paikkaansa. Tutkimusmenetelmät kehittyvät edelleen kaiken aikaa. Tieteen etiikan kannalta olennaista on, että geenimuuntelua käytetään ainoastaan sairauksien estämiseen ja parantamiseen.
Eri kirkkojen näkökulmat geenitekniikasta vaihtelevat. Protestanttisessa teologiassa etiikan monimutkaisten kysymysten käsittelyyn on olemassa metodologisia välineitä, joita tarjoavat esimerkiksi Dietrich Bonhoefferin ja Karl Barthin teologinen etiikka. Kirkkojen tehtävänä nähdään olevan bioeettiseen keskusteluun innostaminen ja osallistaminen. Ortodoksisessa teologiassa suhtautuminen geenitekniikkaan on varovaisempi. Tämä johtuu osin siitä, että tutkimukseen sisältyvät riskit eivät ole tiedossa. Ihmisyyttä on kunnioitettava kokonaisuutena, joka ei ole vain biologinen vaan myös hengellinen. Katolinen kirkko katsoo persoonan saavan alkunsa hedelmöittyneessä munasolussa. Jo ihmisalkio on arvokas ihmispersoona, ei tieteen tutkimusmateriaalia. Näkemyksissä geeniteknologiasta viitataan varsinkin paavi Johannes Paavali II:n ja paavi Benedictus XVI:n eettisiin periaatteisiin ja ihmiselämän kunnioittamiseen jo sen alussa.
Geenien muuntelua on katsottava myös lainsäädännön näkökulmasta. Lainsäädännön laatimisessa törmätään lukuisiin haasteisiin, kun pyritään luomaan rajoja todella nopeasti kehittyvälle tieteenalalle. Lakien tulisi suojata sekä tämänhetkisiltä että tulevaisuuden tuomilta riskeiltä. Tärkein biolääketieteen tutkimuksen alueella ihmisoikeuksia turvaava asiakirja on Oviedon sopimus vuodelta 1997.
Kirkoille kysymys geenitekniikasta on tärkeä erityisesti ihmisyyden näkökulmasta. Millainen on ihminen? Miksi hän on erityinen? Missä kulkee raja, saako tiede kehittää menetelmiä, jotka ovat jo käytössä eläin- ja kasvikunnan geenimuuntelussa? Ihminen on luotu luomakunnan viljelijäksi ja varjelijaksi. Hän ei voi ryhtyä jumalaksi luomaan omaa luomakuntaansa, vaikka yltäisi tieteessä ilmiömäisiin saavutuksiin. Ylimielisyys, itsekkyys ja yli-ihmisyys ovat geenimuuntelussakin varottavia tekijöitä.
Ohjeistus lisääntymislääketieteestä
Myös Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisössä on tehty yhdessä Euroopan kirkkojen konferenssin kanssa pitkäjänteistä työtä bioetiikan parissa. Teemana on ollut lisääntymislääketiede. Sen kehitys on nostanut toiveita ja odotuksia niin kuin huoliakin yhteiskunnissamme ja kirkoissa viime vuosikymmeninä. Protestanttiset kirkot ovat pohtineet, milloin lääketieteen keinot säädellä lisääntymistä ovat sallittuja ja millaisia rajoituksia niihin liittyy. Lisäksi on pohdittu lisääntymislääketieteen haasteita kirkkojen perhe- ja avioliittokäsityksen kannalta. Monivuotisen työskentelyn tuloksena valmistui ohjeistus ”Before I Formed You in the Womb… (Jer. 1:5) ” lisääntymislääketieteestä maaliskuussa 2017. Tutustu ohjeistukseen
Anna-Kaisa Inkala
Piispainkokouksen teologinen sihteeri