Ihmisten yhdenvertaisen kohtelun pitäisi olla itsestäänselvyys. Syrjimättömyys ja reilu peli ovat yleisen moraalitajun ja kelpo kotikasvatuksen perusasioita. Niihin velvoittaa myös laki.
Kristinuskossa yhdenvertaisuusajattelu ei ole vierasainesta vaan omaa hengenperintöä, aina Raamatun lehdiltä alkaen. Kaikki ihmiset ovat luojanluomia, ja heillä on yhtäläinen ihmisarvo. Mooseksen laki ja vanhan liiton profeetat kantavat erityistä huolta haavoittuvassa asemassa olevista. Heidän oikeuksiensa polkeminen on vääryys ja jumalanpilkkaa – siis paitsi maallinen, myös hengellinen rikkomus. Kristuksen evankeliumi on ilosanoma köyhille ja sorretuille.
Jumala ei erottele ihmisiä
Sen oivaltaminen, ”ettei Jumala erottele ihmisiä” (Ap. t. 10:34), on kirkon lähetysnäyn kovaa ydintä. Apostolit esittelevät seurakunnan rakkauden ja osallisuuden yhteisönä: Kristuksen kirkon koossapitävä voima on sen erilaisten jäsenten samanarvoisuus ja keskinäinen huolenpito.
Yhdenvertaisuustyön perusteita ei siis tarvitse kirkossa erikseen etsiä. Ne löytyvät jo Jumalan sanasta. Sitä paitsi velvoite olla ihmisiksi ja noudattaa lakia koskee kristittyjen yhteisöä siinä missä muitakin. Kysymys ei ole ensisijaisesti kirkon erityisyydestä vaan siitä, ettei ihmisiä kohdella miten tahansa.
Sanasta teoiksi
Miten sana sitten toteutetaan tekoina? Kysymys on polttava, sillä tehtävää riittää etenkin tietyillä alueilla. Naisten ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen häirintä herättää suuttumusta sekä kirkon omassa piirissä että muualla yhteiskunnassa. Tähän kiinnittää huomiota myös äskettäin Kirkon tasa-arvopalkinnon saanut kirja Taantuvan tasa-arvon kirkko.
Mitään rakettitiedettä yhdenvertaisuuden edistäminen ei ole. Oppaita, välineitä ja hyväksi havaittuja malleja sen arviointiin, suunnitteluun ja toteutukseen on yllin kyllin. Niiden avulla yhteisö kuin yhteisö voi selvitä vastuistaan kunnialla siinä missä vaikkapa asianmukaisesta taloudenpidosta tai kiinteistönhoidostakin.
Työtä ei myöskään tarvitse aloittaa tyhjästä. Kirkossamme on tehty yhdenvertaisuusselvitys, laadittu saavutettavuusohjelma ja sitouduttu Luterilaisen maailmanliiton linjaukseen sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta.
Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että on tehtävä työtä. Sitä on tehtävä kaikkien yhdessä, ja jokaisen voi kohtuudella odottaa olevan osa ratkaisua. Kun toimiva vastuunjako ja riittävät resurssit on varmistettu, tukea löytyy ja tekemällä oppii – kunhan on valmis katsomaan peiliin, kuuntelemaan asianosaisia ja käärimään hihat tulosten aikaansaamiseksi.
Petri Merenlahti
Kirjoittaja on teologian tohtori ja arkkipiispan erityisavustaja. Hän on toiminut ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osaston puheenjohtajana ja kansainvälisen johtokunnan jäsenenä, Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan jäsenenä sekä jäsenenä Ihmisoikeusvaltuuskunnassa ja sen työvaliokunnassa.