Elämä on verkossa, mutta onko kirkko?


kirkko_verkossa
Viime viikolla tapasin pohjoismaisia luterilaisten kirkkojen viestinnästä vastaavia kollegoitani Tukholmassa järjestetyssä Nordkom-tapaamisessa. Ei ollut yllättävää, että päällimmäiset kysymykset olivat kaikilla samankaltaisia: miten viestiä kirkon sanomasta ja työstä erityisesti verkossa tavalla, joka sekä herättää kiinnostusta että välittää sanoman?

Jos kirkolla on joskus ollut sellainen asema, jossa sen viesti on jo itsessään kiinnostava, on se tilanne menetetty jo ajat sitten. Kirkko joutuu viestiessään kohtaamaan ihan saman mediaympäristön kuin muutkin viestijät. Media on sirpaloitunut ja yleisöt hajallaan lukuisissa eri viestintävälineissä.

Myös viestinnän määrä on kasvanut räjähdysmäisesti sosiaalisen median tehtyä entisistä viestinnän kuluttajista mahdollisia viestinnän tuottajia. Vaikka kaikki eivät tätä mahdollisuutta käytäkään, silti yhä useampien mediankulutus koostuu suurelta osin vertaistensa tuottamasta sisällöstä.

Verkkokeskusteluissa on tilaa kirkon tunneviestille

Jos haasteet olivat kaikilla pohjoismaisilla kirkoilla samat, haettiin myös ratkaisua samoista suunnista. Ei riitä, että puhutaan vain järjen kielellä, on vedottava myös tunteisiin. Useampikin kirkko oli tehnyt vaikuttavia, tunteisiin vetoavia mainoselokuvia kirkollisista toimituksista tai perustavanlaatuisista elämänkysymyksistä. Samoin kaikilla kirkoilla on halu kytkeytyä viestinnässään perinteisiin ja tuoda esiin kirkkovuoden kiertoa ja kirkon roolia historiallisten kirkkorakennusten ylläpitäjänä.

Vaikka tunneviestit ovatkin jo paljon vetovoimaisempia kuin järkiviestit, joutuvat nekin luovimaan samassa viestien tulvassa kuin muukin viestintä. Verkko on tunneviestiä pullollaan, ja valitettavan usein merkittävä osa tästä on sävyltään negatiivista. Usein vaikuttaa siltä, että viha on kaikista suurin verkossa liikuttava voima. Vihan vallatessa verkkokeskustelua kirkon viestille rakkaudesta, lähimmäisyydestä ja vieraanvaraisuudesta olisi kysyntää, kunhan viesti ei jää pelkäksi puheeksi.

Ehkäpä ongelmana onkin juuri se, että kirkko yrittää vain viestiä jo olemassa olevista asioista? Kasteen tai jumalanpalvelusten kuorruttaminen entistä enemmän tunteisiin vetoavaksi ei tee niistä yhtään sen houkuttelevampia, ellei kirkolla ole tarjota sellaista suurempaa visiota paremmasta maailmasta ja rikkaammasta elämästä, joka houkuttelee liittymään mukaan.

Onkohan tapahtunut kulttuurimuutos jäänyt monilta kirkoissa huomaamatta? Ihmiset eivät halua vain tulla viihdytetyiksi ja informoiduiksi, vaan tahtovat itse olla luomassa merkityksiä, rakentamassa omaa identiteettiään osana suurta tarinaa.

Kirkon on haastettava itsensä osallistumaan keskusteluun

Vahvaa tarinallisuutta on pidetty kirkon vahvuutena. Mutta jos kirkko todella haluaa löytää itsensä uudelleen alkuvoimaisena kansanliikkeenä, on sen tarinoiden kertomisen ja opinkohtien julistamisen sijaan luotava mahdollisuuksia olla tekemässä uutta, määrittelemässä ja tulkitsemassa todellisuutta osana suurempaa kokonaisuutta. On päästävä pelkästä tarinankerronnasta itse elettyjen tarinoiden tekemiseen. Koulutetulle ja aktiiviselle ihmiselle eivät kelpaa ennalta määritellyt roolit, eikä aikuinen kansalainen nielaise väitteitä totuuksina vain koska kirkko niin sanoo. Ellei kirkko pääse irti mukavuusalueeltaan itse itseään haastamaan, se uhkaa jämähtää menneen ajan maailmankuvan, uskomusten ja tapojen museoksi.

Verkko on ympäristö, jossa ihmiset organisoituvat, jossa ajatuksia vaihdetaan ja kehitellään ja jossa yhä suurempi osa ihmisistä viettää enemmän aikaansa kuin kouluissa, kaupoissa tai kaupungilla. Jos kirkko tyytyy verkossa vain kertomaan itsestään, ja jos ainoa tapa osallistua kirkon tekemisiin on saapua kirkkorakennukselle ilmoitettuina aikoina, jää kirkon merkitys useimmille samanlaiseksi kuin museon – arvokas ja kannatettava, mutta ei kosketa minua. Mutta siinä vaiheessa, kun kirkko aktiivisesti osallistuu verkossa elävään ja hengittävään yhteiskuntaan ja kirkon tarinaan voi kytkeytyä jakamalla, tykkäämällä, keskustelemalla ja uutta luomalla, voi kirkko alkaa taas muodostua merkitykselliseksi viiteryhmäksi yhä useammille.

Hyviä merkkejä tästä on jo olemassa: kirkon piirissä on aktivoiduttu ja organisoiduttu niin pakolaisten auttamiseksi, köyhien puolustamiseksi kuin ilmaston pelastamiseksi – ja niin kirkon sanoma on alkanut levitä muuallekin kuin omien keskuuteen.

Tällainen osallistuminen ei kuitenkaan ole vain viestintään erikoistuneiden tehtävä, vaan kuuluu jokaiselle. Ihmiset elävät elämäänsä verkossa, eikä kirkko ole läsnä ihmisten elämässä, ellei se ole läsnä myös verkossa.

Lari Lohikoski Lari Lohikoski
Verkkoviestintäpäällikkö
Kirkon tiedotuskeskus

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.