Mustan huumorin sävyttämä otsikko johdattaa ajatukset psykiatrian osastoille Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Työskentelen seitsemättä vuotta sairaalapappina Hämeenlinnassa. Pääasiassa teen työtä keskussairaalassa, mutta kenttäämme kuuluvat myös Vanajaveden sairaala ja saattohoitoon erikoistunut Koivikkokoti.
Työni painopiste on keskussairaalan psykiatrian osastoilla, joita on kuusi. Osastoista neljä on aikuisille, yksi nuorille ja yksi lapsille. Usein kaikki potilaspaikat ovat täynnä, tulijoita olisi enemmän kuin sisään voidaan ottaa.
Aloittaessani työni sairaalassa, psykiatria oli minulle lähes tuntematon aihepiiri. Nopeasti kuitenkin löysin paikkani. Varmaan taustalla on pitkä kriisityön kokemus Puolustusvoimien piirissä. Oivalsin, että liian monen potilaan heikon kunnon taustalla on lapsuudessa tai nuoruudessa koettu vakava henkinen trauma, jota ei ole koskaan käsitelty. Kun kuorma kasvaa, trauma ponkaisee esiin ja sekoittaa elämän. Pahimmillaan oireilu on psykoottisen harhaista.
Psyykkisen sairautensa kanssa ihminen on kuitenkin aina ihminen, vaikka mieli olisikin pirstaleina. Hänet on kohdattava kunnioittavasti. Tehtäväni ei ole ilmoittaa harhaiselle ihmiselle, miten hullu hänen maailmansa on.
Psykoottisten ihmisten kanssa olen miettinyt, kuinka moni menneiden aikojen kristillinen mystikko on ollut psykoosissa. Moni potilaista kertoo saavuttavansa syvemmän ihmisyyden psykoottisena.
Valitettavan monella potilaalla on huonoja kokemuksia kristillisistä piireistä. Erityisen hankalia saattavat olla äärikarismaattiset piirit. Niissä psyykelääkkeet nähdään paholaisen tekoina ja kehotetaan heittämään ne menemään. Muutamaa viikkoa myöhemmin samat ihmiset tulevat osastolle poikkeuksellisen huonossa kunnossa. Tavallinen luterilainen seurakunta nähdään usein turvallisena. Erityinen kiitos kuuluu diakoniatyölle.
Sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. En ainakaan vielä ole tunnistanut itsessäni kovin vakavaa psyykkistä oireilua. Työ sairaalassa jättää väistämättä jäljet tekijäänsä. Kohdattujen ihmisten pohjaton toivottomuus ottaa välillä lujille.
Kun työssä päivittäin tapaa monia ihmisiä, vapaa-aika melkein menee ilman sosiaalista kanssakäymistä. Toki ystäviä tavataan, mutta kohtuudella. Työssä jaksaminen kaipaa rinnalleen myös aivan muunlaista tekemistä. Viimeksi korjasin kuntoon 48-vuotiaan Rättisitikkani jumittuneen vaihdelaatikon. Työ sairaalassa ei lopu tekemällä, on osattava rajata ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Usein jopa stereotyyppisesti sanotaan, että papin tärkein työkalu on oma persoona. Sairaalamaailmassa tämä pitää paikkansa. Sairaalapapilla on lisäksi oma työkalupakki, jonka työkaluista 75 % on yhteisiä psykoterapeutin kanssa. Lopus 25 % on oman alan (hengellisiä) erikoistyökaluja.
Käytän työssäni aina virkapaitaa, josta minut tunnistetaan papiksi. Suurin osa keskusteluista ei kuitenkaan ole erityisen hengellisiä, vaan koskettelevat elämän suuria kysymyksiä. Sairaalapapin työssä ei kannata yrittää olla muuta kuin oma itsensä. Falskius näkyy läpi. Työssä tärkeää on verkostojen rakentaminen. Kannattaa olla avoimesti tekemisissä sairaalan kaikkien henkilöstöryhmien kanssa. Hyvä verkostoitumisen paikka on sairaalan henkilökunnan ruokala.
Kirkon työssä arvostetaan erityisesti sairaaloissa, vankiloissa ja Puolustusvoimissa tehtävää työtä. Sairaalasielunhoidolla on paikkansa, ja sillä on kysyntää. En usko, että tulevaisuudessa – ainakaan kovin nopeasti – työtämme ajetaan alas. Ehkä seisomme sotilas- ja vankilapappien kanssa viimeisinä savuavilla raunioilla.
Kirjoittajasta: Olen 63-vuotias Pälkäneellä asuva sairaalapappi. Asumme Tampereella sairaalapappina työskentelevän vaimoni kanssa keskellä metsää ja sen tuomaa rauhaa. Kalastan, metsästän ja puuhailen vanhojen ajoneuvojen kanssa. Valokuvaan myös jonkin verran. Vaimon kanssa käymme tilaisuuden tullen perinteisissä lavatansseissa. Soitan myös 2-rivistä haitaria.
Papin tehtävissä olen ollut keväästä 1984. Aluksi toimin Tampereella Messukylän seurakunnan rippikoulu- ja nuorisopappina, sitten sotilaspappina. Hetken kävin seurakunnassa ennen sairaalaan siirtymistä. Lokakuussa 2023 jään eläkkeelle.
Jukka Lehto
Johtava sairaalapastori
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta