Arkisto: Etusivu
Harjoittelu- tai työelämässä oppimisen jaksot – kasvua ja onnistumisia (osa 1)
29.5.2024Kirjoitamme tämän blogin kaksiosaisena. Ensimmäisessä osassa kuvaamme opiskelijoiden kertomaa palautetta yleisluonteisesti sekä tilastotietoa harjoitteluista ja työelämässä oppimisen jaksoista. Seuraavassa blogissa (5.6.) opiskelijat kuvaavat omin sanoin kokemuksiaan. Henkilöstöresurssien satsaus opiskelijoiden ohjaukseen on pitkäaikainen sijoitus tulevaisuuden työvoiman saatavuuteen. Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön pitkäaikaisessa tilastoseurannassa on tunnistettu yhteys rekrytoinnin ja harjoittelu- tai työelämässä oppimisen välille. Rekrytointi onnistuu […]
Kirkon koulutuksesta eläköityvä Ulla Pyykkö on ollut ensikontakti lähes 10 000 koulutettavalle
15.5.2024Kirkon koulutuskeskuksen kurssisihteeri Ulla Pyykkö on monelle kirkon työntekijälle tuttu. Ulla on ehtinyt työskennellä Järvenpään koulutuskeskuksessa peräti 26 vuotta. Hän aloitti vuonna 1998, joten sekä talo, sen työntekijät, että rakennuksia ympäröivät kauniit maisemat ovat ehtineet tulla hyvin tutuiksi. Nyt Ullan eläkepäivät häämöttävät jo ihan nurkan takana. Viimeinen työpäivä on 31.5.2024. Kun lapsista nuorimmainen aloitti eskarin […]
Ilon kekkerit Polulla
24.4.2024Ilon kekkerit on 3–5-vuotiaiden ikävaiheeseen suunniteltu lasten ja perheiden kanssa toteutettava kokonaisuus.
Minun työalani on tärkein!
19.4.2024Olen ollut usein tilanteissa, joissa joku haluaa kertoa omasta työalastaan tai siitä kutsumuksesta, jonka pohjalta työtään tekee. Joskus myös siihen liittyvästä teologiasta. Yllättävän usein tulee vastaan ajatus, ”että toiset eivät oikeasti tiedä, mitä tähän työhön kuuluu eivätkä osaa arvostaa tämän merkitystä”. Oman työn merkitys ja tärkeys ovat oleellisia asioita työssäjaksamisen ja oman työidentiteetin kannalta. Tässä […]
Tehdään yhdessä, ota omaksesi: viestintäohjelma ja kirkastettu kirkon ilme
18.4.2024Tiistaina 16.4.2024 kokoontunut täysistunto hyväksyi päivitetyn Kirkon viestintä- ja vuorovaikutusohjelman vuoteen 2026 sekä ensimmäisen vaiheen Kohti yhteistä ilmettä -projektista. Askel askeleelta siis kehitämme yhdessä kirkon viestintää. Kiitos kaikille eri vaiheissa näitä materiaaleja työstäneille ja kiitos jokaiselle kommentoijille! Jos et nyt ehtinyt mukaan työstöihin ja kommentoimaan, ota yhteinen asia omaksesi ja tule mukaan jatkamaan! Sillä kehittäminen […]
Rekrytointiviestintä muodostaa kuvaa seurakunnasta ja kirkosta
10.4.2024Kirkon henkilöstön rekrytointitilanne muuttui nopeasti muutama vuosi sitten, kun samanaikaisesti sekä veto- että pitovoima heikentyivät tai jopa romahtivat. Siihen asti työpaikan hakijoita oli ollut koko kirkon tasolla tarkasteltuna riittävästi, vaikka alueellisia tai alakohtaisia eroja oli havaittavissa. Nyt kilpailemme työvoimasta. Toivoa tuova viesti on se, että kirkkoon ja seurakuntiin julkishallinnollisina toimijoina edelleenkin luotetaan, ja maine on […]
Rohkea ihmisoikeustaistelija, seksuaaliterapeutti ja ulkosuomalaisten pappi
20.3.2024Pia Rendic on ulkosuomalaisten pappi Sveitsissä, väitöskirjatutkija, seksuaaliterapeutti, porno- ja seksiriippuvuuden ja ihmiskaupan asiantuntija sekä tietokirjailija.
Hyvä harjoittelupaikka, hyvinvoiva työyhteisö ja ammattitaidolla hoidetut rekrytoinnit ovat seurakunnalle kilpailuetu
13.3.2024Tämän vuoden alussa julkaistussa Opinnoista pappisuralle – Pappeuteen kasvu, haasteet ja muutokset -julkaisu tarkastelee siirtymävaihetta teologian opinnoista pappisuralle. Julkaisu on samalla kirkon rahoittaman kolmivuotisen Maisterista papiksi -tutkimushankkeen loppuraportti. Tutkimushankkeessa on tarkasteltu teologian opiskelun ja kirkon työn nivelvaihetta, sitä vaihetta, jossa vaihtoehdot ovat pappiskandidaatin ja tuoreen papin näkökulmasta monella tapaa auki: haluanko ja pääsenkö kirkkoon töihin, […]
Yksinäisyyden lisääntyminen haastaa kirkonkin
4.3.2024Yksinäisyyden kasvu on huomattava ilmiö Suomessa, joka herättää huolta yhteiskunnallisesti ja yksilön näkökulmasta. Viime vuosina yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet monilla väestöryhmillä. Tämä kehitys haastaa ihmisten hyvinvoinnin ja yhteiskunnan tarjoamat tukijärjestelmät. Syyt yksinäisyyteen Yksinäisyyteen voi löytää useita syitä, kuten koronapandemia, epävarma maailmantilanne ja väestörakenteen muutos. Lisäksi digitalisaation kehitys on muuttanut ihmisten välistä vuorovaikutusta, mikä voi johtaa […]
Säilytä yhteys rippikoulun jälkeen
28.2.2024Rippikoulu tavoittaa ja vaikuttaa – mutta mitä sitten? Viime vuonna 15-vuotiaiden ikäluokasta noin 73 % kävi rippikoulun – kirkkoon kuuluvista noin 92 %. Nuoria rippikoululaisia oli yhteensä melkein 48 000, joista kirkon jäseneksi liittyi 1 175. Kun mukaan luetaan nuorten huoltajat, sisarukset, kummit, isovanhemmat ja muut lähipiirin ihmiset, nousee rippikoulun vaikutuspiirissä olevien ihmisten lukumäärä moninkertaiseksi. […]