Brian Brock kiittelee suomalaista kehitysvammaistyön käytännön osaamista. – Suomessa on kokeneita työntekijöitä ja tietoa erityisesti pedagogiikan alalla.
Teologian tohtori, Aberdeenin yliopiston tutkija Brian Brock ilahtuu, kun helsinkiläisen ravintolan ohi kulkee kehitysvammainen nainen. – On niin tärkeää, että vammaiset ihmiset näkyvät katukuvassa. Mitä enemmän he elävät piilossa ja sivuutettuina, sitä epämääräisemmät mielikuvat ovat siitä, millaista on elää ja toimia yhdessä heidän kanssaan.
Kehitysvammaisuudesta keskustellaan Brockin mukaan aivan liikaa ongelmien kautta. – Jos näkisimme näitä ihmisiä päivittäin, kysymykset olisivat erilaisia. Näkisimme heidän yksilölliset lahjansa ja taitonsa sekä sen, kuinka hyvää elämä voi olla vammasta huolimatta.
Mitä todella ajattelemme erilaisuudesta?
Suomen kirkossa on hiljattain valmistunut saavutettavuusohjelma, jota Brock pitää arvokkaana askeleena.
– Saavutettavuuspuhe rajoittuu liian usein vain fyysiseen esteettömyyteen. Se on toki tärkeä näkökulma, mutta asenteiden osalta työ on silloin vasta alussa. Akateemisesti kiinnostavaa on tutkia sitä, millaisia asenteita ja taustaoletuksia saavutettavuustyön taustalla. Ja teologien on nähtävä sisäänpääsykysymyksen taakse ja kysyttävä, mitä kirkko todella on.
Vammaisten ihmisten kohtaaminen seurakunnassa vertautuu siihen kuinka pystymme ottamaan vastaan muita vähemmistöjä kuten vaikkapa epätyypillisiä perheitä, maahanmuuttajia tai päihderiippuvaisia.
– Asenteet vammaisia ihmisiä kohtaan ovat hyvä peili, sillä vammaisuuteen ei liity sosiaalista stigmaa; emme voi syyttää näitä henkilöitä heidän omasta tilanteestaan. Se, miten suhtaudumme vammaisiin ihmisiin, tuo valoon sen mitä todella ajattelemme erilaisuudesta.
Jokainen on puutarhuri
Luennossaan Brock vertaa seurakuntaa puutarhaan. – Kaikki kristityt ovat puutarhureita. Tehtävämme on saada seurakunta ja sen jokainen jäsen kukoistamaan.
Liika seurakunnan työn ammatillistuminen arveluttaa. – Helposti päädytään siihen, että seurakuntalaisia ei nähdä antajina vaan vain palvelujen vastaanottajina. Vähemmistöt suljetaan erilliseen tilaan erillisen työntekijän kanssa. Siitä on pitkä matka siihen, että heidät nähtäisiin tasavertaisina toimijoina seurakunnassa.
Brock viittaa 1. korinttolaiskirjeen 12. lukuun ja vertaukseen Kristuksesta ihmisruumiina, jonka jokaisella jäsenellä on oma tärkeä tehtävänsä.
– Kristuksen ruumis muodostuu siitä, että Hengen lahjoja siirretään ihmiseltä toiselle. Pastoreilla on oma roolinsa, mutta heidän lahjansa eivät ole sen arvokkaampia kuin muiden. Meillä jokaisella on paljon annettavaa – mahdollisista vammoistamme huolimatta tai juuri niiden ansiosta.
Sikiöseulontojen eettiset ongelmat ovat koko yhteiskunnan kysymys
Brock puhuu kriittisesti lääketieteellisin perustein tehtävistä sikiöseulonnoista.
– Seulontoja markkinoidaan vanhemmille keinona valmistautua vauvan tuloon. Kaikki testit eivät kuitenkaan ole tarpeellisia. Voi jopa olla vieraannuttavaa katsoa vauvaa kuvana tietokoneruudulta, ikään kuin ulkopuolelta, sen sijaan että äiti luo suhteen tulevaan lapseensa fyysisen yhteyden kautta.
– Tieto lapsen mahdollisesta vammasta asettaa vanhemmat todella haastavan ja monitahoisen valinnan eteen. Se kuitenkin latistuu kyllä-ei-kysymykseksi. Tukea perheelle ei aina ole tarjolla. Pahimmassa tapauksessa vanhempia painostetaan aborttiin, Brock kertoo.
Vakavana ongelmana Brock pitää myös sitä, että sikiöseulonnat ja niitä seuraavat neuvontatoimet kohdistuvat eri tavoin tiettyihin sosiaaliryhmiin.
– Lääkärin oletus siitä, miten vanhemmat mahdollisesti pärjäävät, voi johtaa abortin suosittelemiseen varmuuden vuoksi – vaikka sikiöseulontojen kautta saatava tieto on harvoin yksiselitteistä tai diagnoosi varma. Sikiöseulonnat toimivat siis yhteiskunnan valikointimekanismina paitsi lapsille, myös vanhemmille.
– Päätöstä abortista väitetään äidin valinnaksi. Vastuu epäeettisestä käytännöstä on kuitenkin koko yhteiskunnalla: taloudellisella vallalla, lainsäätäjillä, terveysviranomaisilla ja lääketieteen kehittäjillä – lopulta meillä jokaisella.
—
TT Brian Brock puhui pohjoismaisilla kehitysvammaistyön neuvottelupäivillä Helsingissä ja Järvenpäässä toukokuussa 2013.