Armon asialla – kaikesta huolimatta

Kuva: Jani Laukkanen

Joskus 80-luvulla tein erinäisiä työjaksoja sekä kirkkohallitukselle Katajanokalla että silloiselle Yleisradiolle Pasilassa. Muistan joskus todenneeni, että kummatkin ovat norsunluutorneja, joissa fiksut ihmiset yrittävät selittää ulkona todellisuudessa eläville, mistä heidän elämässään on oikein kysymys.

Tämän vuosituhannen puolella totesin Ylen asemoinnin muuttuneen. Nyt yritän ottaa selvää, onko muutosta tapahtunut myös kirkkohallituksessa.

Muinaisella 80-luvulla minulle myös opetettiin journalistin kolme peruskysymystä: 1. Mistä on kysymys, 2. Miten asia on hoidettu Ruotsissa ja 3. Mitä se maksaa? Tämä apparaatti voisi auttaa nytkin eteenpäin.

Ensinnäkin on selvää että kyse on armosta. Kirkko on armon asialla. Toki myös rakkauden ja oikeudenmukaisuuden. Toisaalta loppuun ajateltu rakkauden käsky johtaa oikeudenmukaisuuteen. Eikä rakkauden vaikea ja haastava tehtävä oikein onnistu ilman Jumalan holtitonta armoa. Armo on siis tässä jonkinlainen kuningasmutteri. Ja sen puute ”dødens pølse”.

Ihmisen kosketus

Muutama vuosi sitten vertailin mitä Suomen ja Ruotsin kirkon verkkosivut kertovat kasteesta. Suomen kirkon sivulla oli kuva kastetta suorittavasta papista ja nasakka teksti: ”Kristillisessä kasteessa ihmisestä tulee kotiseurakuntansa ja koko maailmanlaajuisen kirkon jäsen. Kasteen perustana on Jeesuksen antama kaste- ja lähetyskäsky (Matt 28:18-20)”

Ruotsin kirkon sivulla hymyili taas vauva ja tekstinä oli: ”Pieni lapsi on syntynyt maailmaan. Me haluamme juhlia sitä yhdessä teidän kanssanne – tervetuloa kasteelle!”

Tekstillä on aina historiansa, mutta kertoiko evl.fi:n silloinen teksti osaltaan siitä, että kun ihminen etsii yhteyttä ja yhteisöä, kirkko vastaa usein dogmalla, hallinnolla ja juridiikalla? Että ihmisillä on kaipuu, mutta siihen vastataan, jos se sopii meidän määrittelemäämme muottiin?

Nyt kirkon sivujen uudistusta valmistellaan ja huomisen sivut saattavat tietysti ajaa ohi Ruotsin kirkosta yhteisöllisyydellä ja myönteisellä asiakaslähtöisyydellä. Jo nyt Pienelle parasta -sivusto on näyttänyt, miten asian voi tehdä toisin – Suomessakin.

Turvallinen muutos

Kristinusko ei pelkästään elä muutoksessa, vaan on itse muutosvoima: sen tehtävänä on muuttaa maailmaa. Taloudelliset realiteetit merkitsevät, että toimintamuotoja on muokattava ja jostain myös leikattava. Toisaalta samalla on mahdollisuus löytää uusia tapoja toimia, sanoittaa uusiksi sitä armon viestiä.

Tässä on haaste kirkon viestinnälle: lähteä liikkeelle ihmisestä, kohtaamisesta. Katseen korkeudelta. Onko meillä katetta lupauksille yhteisöstä ja osallisuudesta, voimmeko luvata että kirkko voi ja haluaa olla läsnä ihmisten elämässä aikuisten oikeasti niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä, vastamäistä puhumattakaan? Katteettomia palvelulupauksia ei pidä antaa!

Viestintä ei ole vain ammattilaisten yksinoikeus, vaan jokaisen työntekijän, vapaaehtoisen ja seurakuntalaisen asia. Viestin on oltava elämänmakuinen ja siinä saa olla purukarkeutta, eikä virheitä tule pelätä. Samalla sen on vastattava todellisuutta: kirkon on muututtava, jotta viestintä voi muuttua uskottavasti.

Kirkon tiedotuskeskus on vain yksi osa kirkon viestintää. Se on osa kirkkohallitusta, jota pidin aikoinani norsunluutornina. En uskalla ihan vielä arvioida uuden työpaikkani nykytilaa, toisaalta parin kuukauden kulutta pidän luultavasti mitä tahansa ”normaalina”. Mutta sen uskallan sanoa, että kirkkohallituksen oikeus olla olemassa ei perustu hallintoon, vaan siihen miten se mahdollistaa omalta osaltaan sitä työtä, joka tulee todeksi seurakunnissa. Armon asialla ollaan – kaikesta huolimatta.

—

Kimmo Saares on aloittanut kirkon tiedotuskeskuksen ohjelmapäällikkönä vuoden 2013 alusta. Hän on kirkon ja median moniottelija, joka on työskennellyt toimittajana, tuottajana, pappina ja kouluttajana. Hän on myös toiminut erilaisissa kirkon ja diakonian luottamustehtävissä. Viimeiset vuodet ennen kirkkohallitukseen siirtymistä hän toimi Korson vt. kirkkoherrana.