Ajatus kiirastorstaille

“Tämä on minun ruumiini”
Kuva: Aarne Ormio

Ruokapöydän ympärillä on tuoleja.  Ne ovat ihan tavallisia, meillä kotona itse asiassa aika kolhiintuneitakin jo. Lapsiperheen tuoleja.  Pöytäkään ei ole kovin hieno.  Yksinkertainen se on, aika jykevä.  Kuitenkin sen pöydän ympärille on satoja kertoja tultu kun on nälkä ollut.  Ja sitten on syöty.  Milloin mitäkin, yleensä ihan tavallista kotiruokaa, viikonloppuna vähän jotain parempaakin.  Keskustelut eivät ole aina olleet kovin kummoisia, ei ihan keski-eurooppalaista mallia.  Monta kertaa on sopat syöty vähillä puheilla. Kuitenkin tuossa syömisessä, noissa tuoleissa ja pöydässä, on jotakin joka on juuri meidän perheemme juttu. Vieraitakin on aina joskus ollut.  Yhdessä syöminen on ollut mukavaa.

Kiirastorstaina mietin, että mitähän se Jeesus on ajatellut iltaruualla ollessaan. Tutulla joukolla, perinteistä juhlaruokaa, illallinen.  Viimeinen ehtoollinen – ja samalla ensimmäinen.  Tästä lähdetään, kuka mihinkin, kovin erilaisin ajatuksin.  Ihmisen Poika tiesi jo, mitä oli tulossa, muut eivät.  Mikä jää elämään?

Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.» Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne…

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.