Katse menneisiin sukupolviin
Sairastuminen ja muut isot elämänmuutokset kääntävät katseen menneisiin sukupolviin. Myös positiivinen elämänmuutos voi saada sen aikaan. Terapeuttinen sukupuutyöskentely alkoi kiinnostaa minua pian esikoiseni syntymän jälkeen. Kiinnostukseni heräsi luettuani perheneuvoja Kirsti Ijäksen kirjan Sukupuu. Siitä muutaman vuoden kuluttua pääsin osallistumaan terapeuttiseen sukupuuryhmään sairaalasielunhoidon erityiskoulutuksessa. Sukupuutyöskentely oli meidän oma toiveemme; se ei vielä silloin ollut osa koulutusta. Meillä oli huippuryhmä ja taitava ohjaaja, jonka kanssa oli turvallista tarkastella myös vaikeita ja kipeitä asioita.
Työskentelyä psykologi-teologi-vertaistukiparina
Viimeisin kiinnostukseni menneitä sukupolvia kohtaan syttyi viime kesänä, kun koronan takia oli aikaa harrastella kaikenlaista kotona. Innostukseni tarttui myös tätiini. Muodostimme psykologi-teologi-vertaistukiparin. Etsimme tietoa erilaisista lähteistä ja törmäsimme mielenkiintoisiin asioihin. Sukulaisia kuvaavat ilmaisut olivat sellaisia, että ne saivat mietteliääksi: ”ihana ihminen”, ”outo”, ”kylän pystyvimpiä kykyjä” ja ”ihminen, josta kukaan ei puhunut tai tiennyt juuri mitään, ihan kuin häntä ei olisi ollut ikinä olemassakaan”. Ihmisistä käytetyt attribuutit kertovat paljon, kuten myös se, mistä ei tiedetä ja mistä vaietaan. Ehkä menneet sukupolvet ovat ajatelleet, että kun jostakin häpeällisestä asiasta ei puhuta, niin sen vaikutus ikään kuin lakkaa. Todellisuudessa tapahtuu kuitenkin juuri päinvastoin. Ihmiset aavistavat, kuulevat ja näkevät yllättävän paljon. Kuva rakentuu pienistä vihjeistä. Me kannamme mukanamme myös tiedostamattomia asioita, joista on vaiettu. Esimerkiksi voimme kantaa itsessämme häpeää, joka ei alun perin ole ollut meidän oma häpeämme. Kyse on taakkasiirtymästä – sukupolvelta toiselle siirtyvästä asiasta, jota ei ole pystytty syystä tai toisesta käsittelemään.
Sukupolvelta toiselle
Myös nykyinen aivotutkimus, epigenetiikka, todistaa, että ihmisten kokemukset koodautuvat aivoihin ja voivat vaikuttaa jopa kolmanteen sukupolveen. Vuonna 2010 FinnBrain-tutkimusryhmä alkoi selvittää perimän ja ympäristötekijöiden vaikutusta aivoihin. Tutkimuksen johtajana toimiva Turun yliopiston integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson sanoi eräässä haastattelussa, että epigenetiikka todistaa nyt sen, mitä uskonnon ja etiikan kautta on koetettu jo pitkään julistaa.
Ajatus kokemusten siirtymisestä kolmanteen ja neljänteen polveen tuntuu raskaalta. Loppuuko huonon periytyminen koskaan? Miten kauan taakkaa pitää vielä kantaa? Kipeimmin se koskettaa, kun sairastunut vakavasti miettii, johtuuko sairaus omista tai menneiden sukupolvien pahoista teoista. Tällaisten pohdintojen lomassa tuon esille Uuden testamentin näkökulman asiaan. Kerron raamatunkohdasta, jossa Jeesus kohtaa sokeana syntyneen miehen. Opetuslapset kyselevät Jeesukselta, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi mies on sokea, hän itsekö vai hänen vanhempansa. Jeesus vastaa opetuslapsille: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa.” Sairaudet eivät ole synnin seurausta.
Usein muistamme vain alun Vanhan testamentin kohdasta, jossa puhutaan kolmanteen ja neljänteen polveen siirtyvistä taakoista. Lopussa Jumala kertoo armosta, joka ulottuu sukupolvelta toiselle. Meillä on mahdollisuus. On asioita, joihin voimme vaikuttaa.
Kertomuksen ylimmällä rivillä – muutoksen mahdollisuus
Ruotsalainen toimittaja ja kirjailija Alex Schulman kirjoittaa kirjassaan Polta nämä kirjeet omasta terapeuttisesta sukupuutyöskentelystään ja sukunsa taakkasiirtymästä. Matkan alussa hän ajatteli, että on sukunsa kertomuksen alimmalla rivillä ja jääkin siihen. Matkan edetessä hän oivalsi, ettei niin tarvitse olla. Hän voi itse valita. Hän voi myös olla ylimmällä rivillä; hänestä voi alkaa uusi parempi kertomus, joka periytyy aina kolmanteen ja neljänteen polveen.
Tällainen muutos on mahdollinen meidän jokaisen kohdalla.
Laura Siitonen
Sairaalapastori ja perheneuvoja
Lappeenranta