Me viestijätkin olemme saaneet maistaa ihan kahmalokaupalla poikkeustilan mukanaan tuomaa uutishuumaa. Työpäivät kääntyvät iltaan ja yöhön, mutta aina joku asia on kesken ja se nousee mieliin levottomassa unessa ja pahimmillaan herättää pohtimaan ratkaisuja. Kuinka sanoittaa tämä? Kenelle haluan kertoa tämänkin oleellisen asian – onko tämä nyt enempi seurakuntalaisen vai piispan silmille ja korville vai kaikille ja muistinko varmasti laittaa vastaanottajalistaan oikeat nimet? Kuulostanee tutulta.
Mutta emme ole yksin yksin. Meitä on nyt kymmenittäin, sadoittain ja tuhansittain ympäri seurakuntia ja kapituleja tekemässä jälleen kerran arvokasta työtä. Välittämässä kirkon ääntä ja kirkon sanomaa. Sanoittamassa ja selkeyttämässä joskus monimutkaisiakin hallinnollisia päätöksiä, joista janotaan tietoa. Striimauksista, kolehdeista, kokoontumisista. Kaikista poikkeustilaan liittyvistä arkirutiineista poikkeavista ratkaisuista.
Ja kaiken takana säteilee sitoutuminen perusviestiimme armosta ja rakkaudesta, mikä onneksi käy yli ymmärryksemme. Onneksi siksi, että inhimillisessä mielessä olisimme jo oikeasti toistemme kurkuissa, jos näitä paineita pitäisi kestää ilman hyvää syytä. Ja näin varmasti ajatellaan muissakin organisaatioissa kuin kirkossa – mutta meillä on kuitenkin välitettävänä se jokin, jota nyt janotaan enemmän kuin tavallisessa arjessa.
Työtämme helpottaa merkittävästi se, että tällaisissa poikkeusoloissa viestinnän selkeys ja johdonmukaisuus mielletään ja sisäistetään erityisen kirkkaasti. On tärkeää, että pyrimme viemään eteenpäin yhteisesti sovittuja pääviestejä. Emme lähde ensimmäiseksi kyseenalaistamaan päätöksiä, joita joidenkin on vain pakko tehdä. Puhallamme oikeasti yhteen hiileen ja tuemme toinen toisiamme sovittujen asioiden eteenpäin viemiseksi. Ja vaikka valtionkirkko emme olekaan, ymmärrämme senkin, että valtiovallan vastuunkantajilla on pelottavan raskas taakka päätösten laadinnassa ja päätöksiä tehdessä. Muistamme heitäkin iltaruokouksissamme.
Mutta arkityössämme ennen kaikkea muistamme toisiamme. Tehdään toistemme työ näinä aikoina mahdollisimman sujuvaksi kannustaen ja olalle taputtaen, armollisesti virheitä korjaten ja syvästi luottaen siihen, että työllämme on suuri arvo. Ilman selkeää ja johdonmukaista viestintää osaltamme, tämäkin kriisi mitä ilmeisimmin vain pitkittyisi.
Nyt jos koskaan on aika osoittaa kiitosta ja tukea ei ainoastaan viestintäkollegoille vaan kaikille, jotka yhdessä tekevät parhaansa epävarmuuden hälventämiseksi ja tämän näkymättömän vihollisen voittamiseksi. Kannetaan vastuu yhdessä!
Tuomo Pesonen
viestintäjohtaja
Kirkkohallitus