Viime joulukuussa Svenska kyrkan eli Ruotsin kirkko järjesti Uppsalassa seminaarin, jonka aiheena oli Ruotsin kirkon 20 vuoden aikana tehty työ seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi kirkon piirissä. Seminaarin nimi oli När gränser överskrids eli kun rajat ylittyvät. Seminaariin osallistui puhujineen noin 170 henkilöä. Seminaarissa oli mukana useita Ruotsin kirkon työntekijöitä monista seurakunnista eri puolilta Ruotsia ja työntekijöitä kirkkohallituksesta sekä lisäksi mukana oli Ruotsin Svenska Kyrkans Ungan nuoria edustajia. Muutamia osallistujia oli myös Ruotsissa toimivista eri kirkkokunnista ja kristillisistä yhteisöistä sekä pohjoismaisia osallistujia Suomesta ja Norjasta. Suomen ev. lut. kirkosta tähän kaksipäiväiseen seminaariin osallistui Maria Sten, Katri Kuusikallio, Saija Kainulainen ja Monika Pensar ja Ruotsin kirkon lähettämänä Tiina-Susanna Hirvonen.
Seuraavassa vuoropuhelussa vaihdamme ajatuksiamme seminaariin liittyen:
Tiina-Susanna: ”Olin Ruotsissa pappisharjoittelijana viime syksynä ja aikaisemmin keväällä sain seminaarista tietoa #totuusvapauttaa-yhteisöltä. Tilaisuuden alkuun kuulimme arkkipiispa Antjé Jackelenin avaussanat näille kahdelle seminaaripäivälle. Kirkon kontekstissa tehdylle työlle hän sanoi, että: ”Stolta men inte nöjda!”, ”Saamme olla ylpeitä, mutta emme tyytyväisiä!” ”
Saija: ”Toivon, että voisin tuoda Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon När gränser överskrids -seminaarista sellaista tietoa, josta olisi apua kirkkomme työssä seksuaalista häirintää vastaan ja sen ehkäisemisessä. Suomen ev. lut. kirkkoon perustettiin syksyllä 2018 työryhmä, jonka tarkoituksena on ehkäistä seksuaalista häirintää seurakunnissa ja luoda oikeudenmukaisia toimintamalleja häirintätapausten käsittelyyn. Näin Suomen ev. lut. kirkko on näkyvästi vastannut Luterilaisen maailmanliiton haasteeseen, jossa sitoudutaan jäsenkirkkoina seksuaalisen häirinnän ja väkivallan poistamiseen omista seurakunnista (Gender Justice Policy 2013). Ruotsin kirkon arkkipiispa Antje Jackélen viittasi myös tähän asiakirjaan seminaarin avajaispuheessa. Jackélenin mukaan aiheen yhteydessä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin sekä sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin.”
Tiina-Susanna: ”Luennoilla käsiteltiin muun muassa, kuinka vastuuta kannetaan työnantajan näkökulmasta, kuinka tapahtuneita rajojen ylityksiä selvitetään ja miten tulevaisuudessa toimitaan. Vastuu on siis työnantajapuolella sekä tekijän että satutetun asian selvittämisessä. Norjan kirkon parissa kohdattuja hyväksikäyttötapauksia nähtiin videomateriaalina (tämä löytyy sivuston alalaidasta Vimeo-linkistä). Saimme kuulla siitä, kuinka ihmiset häpesivät omia kokemuksiaan syvästi ja usein keinot selvitä asian kanssa ovat päihteiden käyttöä tai muita addiktioita. Päivien punaisena lankana ensimmäisen päivän luennolta lähtien kuulimme kolme tapahtunutta rajojen ylitystä.”
Saija: ”Seminaarissa käsiteltiin Ruotsin kirkon 20-vuotista työtä seksuaalista häirintää vastaan ja aiheesta puhui monipuolisesti suuri joukko eri alojen asiantuntijoita. Seminaari oli kokonaisuudessaan osoitus siitä, että Ruotsin kirkko ottaa vakavasti seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kirkon piirissä. Esimerkiksi Luterilaisen maailmanliiton suositusten mukaan Ruotsin kirkko tekee yhteistyötä kansalaisten aloitteesta syntyneiden kampanjoiden kanssa. Kirkossa halutaan pitää tavoitteena nollatoleranssia. Seminaarissa myönnettiin, että Ruotsin kirkossa on kuitenkin edelleen ongelmia ja niiden poistamiseksi ollaan valmiita tekemään työtä. Erityisesti piispoilla on seurakunnan paimenina tärkeä rooli ohjata kirkkoa turvalliseksi ja rohkeaksi työympäristöksi ja seurakunnaksi.”
Tiina-Susanna: ”Päivällä kuulemamme kolmen kertomuksen ääneen lukeminen toistuu jumalanpalveluksessa illalla. Hätkähdän ja saman tien ymmärrän! Juuri täällä Jumalan huoneessa nämä tapahtumat tulee saada tulla puhutuiksi, kuulluiksi – todeksi.”
Saija: ”Seminaarin yhteydessä järjestettävään juhlamessuun Uppsalan tuomiokirkossa osallistuminen oli koskettava ja pysähdyttävä kokemus. Messussa muistimme rukouksin kaikkia seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kokeneita. Erityisesti messun aikana ajatuksissani olivat lapset ja nuoret, jotka eivät vielä välttämättä osaa puolustautua. Seminaarissa tuli useaan otteeseen esille vaikenemisen kulttuurin aiheuttamat ongelmat. Seminaarissa todettiin, että meidän on kristittyinä lähimmäisinä otettava tämä asia vakavasti. Meillä on kristittyinä vastuu ja velvollisuus pyrkiä auttamaan haavoitettuja. Joskus tämä on sanottava ääneen, jotta emme unohda.”
Tiina-Susanna: ”Seuraavan päivän aikana olen kiitollinen HBLQT-ihmisten äänen kuulluksi tulemisesta. Saimme ymmärrystä kerrottujen tapahtumien kautta, kun muun muassa Västeråsin piispa jakoi omakohtaisen ja oman elämänsä kertomuksen. Hän kertoi, kuinka hän osallistuu tähän seminaariin sekä vähemmistöön kuuluvana ihmisenä että vammaisen veljensä omaisena. Seminaarin aiemmassa esityksessä luennoitsija oli kertonut vammaisiin, erityisesti kehitysvammaisiin ihmisiin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Ymmärtääkseni tärkeintä näiden seminaaripäivien perusteella on se, että kouluttaudumme asiassa lisää, teimme sitten mitä tahansa kirkollista työtä. Meidän tulee olla valmiita ottamaan asia puheeksi. Asiasta tulee puhua niin, että tämä koskee meitä kaikkia, ei joitain muita – niitä. Sielunhoitajien tehtävä on rohkaista ihmisiä, jotka ovat kohdanneet seksuaalista rajojen rikkomista, tuntemaan tunteita – kaikenlaisia. Ole valmis kuulemaan kaikkia osapuolia. Tämä on sekä oikeus että velvollisuus. Rajojen rikkominen voi tapahtua missä tahansa, kenelle tahansa, kahdenkeskisessä kanssakäymisessä ja myös ryhmässä. Alttiimpia rajojen rikkoutumiseen ollaan leiriolosuhteissa, kuljetettaessa autolla seurakuntalaisia tai jopa jumalanpalveluksessa, kirkon urkuparvella tai sakastissa.”
Saija: ”Vaikenemisen kulttuurin olemassaolo näkyy ja se luo paljon ongelmia. Tämä todettiin seminaarissa useaan kertaan. Seurakunta turvallisena työyhteisönä on tärkeä, mutta työyhteisön on myös oltava rohkea. Ihmisillä tulisi olla turvallinen ja luottamuksellinen tila puhua vaikeista asioista. Kirkon työyhteisöissä ihmisten tulee ymmärtää, kuinka vakava asia seksuaalinen häirintä on. Erityisesti lasten ja nuorten asemaan on kiinnitettävä huomiota. Tavoitteena tulisi olla nollatoleranssi, sillä yksikin rajanylitys on liikaa.”
Tiina-Susanna: ”Turvallista kirkkoa ja seurakuntaa tahdon myös minä olla tekemässä todeksi niin seurakuntalaisena kuin työntekijänäkin.”
Tiina-Susanna Hirvonen
TM, prästpraktikant
Strängnäs stift, Katrineholmsbygdens församling
Saija Kainulainen
HY teologian opiskelija, pääaine ekumeniikka
NEKK, Nordik ekumenisk kvinnoskommittén jäsen
SEN Yhdenvertaisuusjaoston jäsen (Sinapinsiemen ry)