Kuva Kirkkojen maailmanneuvoston kokouksesta Busanista. Kuva: Kirkon ulkoasiain osasto
Erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kohtaaminen ja kädenvääntö yhteisten resurssien jakamisesta päätettäessä on ollut kuluvan vuoden keskeinen teema Suomessa ja kautta maailman. Konfliktien kitkerien hedelmien tullessa lähelle rauhan teema ei enää tunnu ollenkaan 70-lukulaiselta vaan elinehdolta.
Joulun lasta ei turhaan kutsuta Rauhan ruhtinaaksi. Rauhan viesti vastasi syvimpiin toiveisiin odotuksiin niin enkelten joukon laulaessa kedolla kuin hädänlaisten paetessa ja pommien jytistessä.
Pakolaiset, rauha ja ”marttyyrien ekumenia”
Osallistuin lokakuussa Albanian Tiranassa kristittyjen globaaleja vainoja käsitelleeseen, kirkkomme osaltaan rahoittamaan laajapohjaiseen ekumeeniseen huippukokoukseen. Tiranassa muistutettiin vainoajien olevan usein parempia ekumeenikkoja kuin me: he eivät kysele, mitä kirkkokuntaa henkilö edustaa vaan ainoastaan onko hän kristitty.
Kokouksen loppuviestissä todettiin muun muassa: ”Tunnustamme, että kristillisten kirkkojen välistä solidaarisuutta tarvitaan kristillisen todistuksen vahvistamiseksi syrjinnän, vainon ja marttyyriuden keskellä. 2000-luvulla meidän pitää pikaisesti vahvistaa kaikkien kristittyjen keskinäistä solidaarisuutta sen näkemyksen ja pohdinnan valossa, jonka olemme saavuttaneet tämän konsultaation pohjalta. Kadumme sitä, että olemme ajoittain vainonneet toisiamme ja muita uskonnollisia yhteisöjä historian saatossa, ja pyydämme anteeksi antoa toisiltamme ja rukoilemme uusia tapoja seurata Kristusta yhdessä.”
Ekumenian monet muodot
Kirkkojen välisen yhteyden rakentaminen saa dramaattisia muotoja etenkin silloin, kun maailmantilanne muutenkin on dramaattinen. Järjestäytynyt ekumeeninen liike syntyikin pitkälti ensimmäisen maailmansodan varjossa. Nykyisin kirkkojen väliset yhteyspyrkimykset voivat julkisuudessa usein kuitenkin samaistua kirkkojen käymiin oppikeskusteluihin. Ekumenialle luo kasvoja myös Suomen Ekumeenisen Neuvoston monipuolinen toiminta turvapaikka-asioista uskonnonopetukseen ja uskonnonvapausasioihin.
Ekumenia läpäisee – tai sen on mahdollista läpäistä – enemmän tai vähemmän kirkon/seurakunnan toiminnan kaikki osa-alueet. Onhan se osa kristillistä uskoa: ”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.” (Ef. 4:3-4) Onkin hyvä itse kunkin pohtia, mitä tämä voisi meidän seurakunnassamme ja omalla työalalla tarkoittaa. Usein ”ei vain tulla ajatelleeksi”.
Kirkon ulkoasiain neuvoston viime töikseen joulukuussa hyväksymässä linjauksessa Kohtaamisen kirkko. Kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan sekä uskontojen kohtaamisen suunta vuoteen 2020 todetaankin: ”Ei riitä, että ykseys vallitsee hengellisesti, uskon maailmassa, vaan sen tulee tulla näkyväksi kirkon jumalanpalveluksessa, diakonisessa palveluksessa sekä evankeliumin julistuksessa. Toisaalta tämä merkitsee myös erillisyyttä ja itsenäisyyttä.”
”Kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja”
Ikkunan ekumenian maailmaan sekä julistuksen ja ekumenian väliseen yhteyteen avaa myös ekumeenisen rukousviikon kansainvälinen teemalehtinen, jonka tällä kertaa ovat valmistelleet Latvian kirkot. Teemaksi on valittu ”Kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja” (1. Piet. 2:9–10).
Jumalan teoista todistamiseen kuuluu vihkosen mukaan: haavojen hoitaminen, totuuden ja ykseyden etsintä sekä aktiivinen sitoutuminen ihmisarvoon. Päätteeksi esitetään hyvä kysymys: ”Mitä meidän tulisi pyytää anteeksi, kun tarkastelemme sitoutumistamme kristittyjen ykseyteen?”
Tomi Karttunen
johtava asiantuntija
Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto