Osallisuus vaatii vallan jakamista maallikoille

Kirkonpenkissä istuminenkin voi olla tärkeä vapaaehtoistehtävä. Kuva: Kirkon kuvapankki / Markku Pihlaja

Vain muutama prosentti kirkon jäsenistä käy säännöllisesti messussa. Moni pohtii, miten kävijöiden määrä voisi kasvaa. Haapajärven jumalanpalvelusihmeeksi kutsuttu kasvu kävijämäärissä perustuu maallikoiden ottamiin tehtäviin messussa.

Jumalanpalvelustaan hyvällä menestyksellä kehittäneen pohjoispohjalaisen Haapajärven seurakunnan kirkkoherra Kari Tiirolan mukaan seurakuntalaisten osallisuudesta ei pidä ainoastaan puhua, vaan siitä pitää tehdä totta. Jumalanpalvelusaktiivisuuden salaisuus on hänen mielestään viime kädessä henkilökunnan kyky luovuttaa valtaansa seurakunnalle. Taustalla on teologinen ajatus, jonka mukaan seurakunta toimittaa jumalanpalveluksen.

– Heittäydyimme rohkeasti sille tielle, että annettiin ihmisille mahdollisuus ottaa vastuuta jumalanpalveluksesta. Osallisuushan on nykyisin sellainen sana, jota hoetaan kirkossa paljon ja jonka takana kaikki olemme. Mutta mitä se oikein tarkoittaa käytännössä, siitä pitäisi puhua. On kysymys myös luottamuksesta, Tiirola toteaa.

Haapajärvellä seurakuntalaiset hoitavat osan tehtävistä jokaisessa jumalanpalveluksessa. Maallikoista on koottu jumalanpalvelusryhmiä, joista jokainen on vuorollaan vastuussa. Yksi tehtävistä on kirkonpenkkitehtävä, istuminen ja laulaminen. Siitä monet aktiivit halusivat aloittaa.

– Aluksi monet olivat arkoja ottamaan tehtäviä vastaan. Ihmiset miettivät, miten he uskaltavat ottaa vastuuta niin olennaisessa asiassa kuin jumalanpalveluksen järjestämisessä. Moni halusi aloittaa kirkonpenkkitehtävästä. Teimme selväksi, ettei se ole ollenkaan huonompi tehtävä kuin ehtoollisen jakaminen. Vähitellen kolehdinkantaminen ja tekstinlukukin on alkanut kiinnostaa. Oikeastaan ainoa oikean osallisuuden mahdollisuus on tunne siitä, että minua tarvitaan, Tiirola sanoo.

Osallisuus ei synny tehtäviä jakamalla

Haapajärven kirkon ovi on auki – ja siitä kuljetaan tiuhaan, kiitos aktiivisten jumalanpalvelusryhmien. Kuva: Herättäjäjuhlat / Tapio Romppainen

Tiirola pitää tärkeänä sitä, että seurakuntalaiset saavat itse vaikuttaa tehtäviinsä. Jokainen ryhmä kokoontuu noin viikkoa ennen jumalanpalvelusta ja sen lisäksi kahdesti vuodessa pidetään yhteinen palaveri siitä, mikä on mennyt hyvin ja missä on kehitettävää.

– Jos mielipiteet jakautuvat, ei ruveta äänestämään vaan jätetään asia rauhassa odottamaan seuraavaa kertaa. Tällaisessa yhteisössä äänestäminen ei ole oikea tapa hoitaa asioita. Jokaisen on oltava kaiken yhteisen takana, ja sitoutua hyvällä mielellä. Mitään uutta ei oteta mukaan jos yksikin vastustaa, Tiirola kuvaa yhteistyötä.

Haapajärvi on sekä herännäisyyden että vanhoillislestadiolaisuuden vaikutusaluetta. Tiirola sanoo, että vaikka monet epäilevät herätysliikkeiden yhteistyötä, juuri herätysliikkeet ovat olleet jumalanpalveluksen kehittämisen kannalta tärkeitä.

– Uskon, että juuri jumalanpalvelus on se kohta kirkossa, jossa voidaan olla sovussa ja tehdä yhteistyötä muista erimielisyyksistä huolimatta. Vanhoillislestadiolaiset ovat olleet täysillä mukana ja tuoneet esimerkiksi paljon lasten ja nuorten esittämää musiikkia jumalanpalveluksiin.

Tiirolan mukaan kysymys on myös persoonista ja siitä, millaista henkeä he luovat ympärilleen. Esimerkiksi kanttori on pyytänyt spontaanisti alueen lahjakkaita soittajia instrumentteineen kirkkoon.

– Lasten ja nuorten läsnä oleminen ja erilaisten tehtävien hoitaminen on ollut koko ilmapiirin kannalta aivan olennainen asia. He hoitavat tehtävänsä luontevasti ja lasten vapaus on vapauttanut aikuisiakin, toteaa Tiirola.

Korkeakirkollisuus ei estä maallikoiden aktiivisuutta

Tiirola on ollut hämmästynyt innostuksesta, jota Haapajärven hanke on saanut aikaan. Esimerkiksi rovastikunnassa muissa seurakunnissa on kiinnostuttu toiminnasta. Epäilyäkin on ollut, muun muassa Papiston päivien keskusteluissa. Monet ovat arvelleet, ettei malli toimisi esimerkiksi kaupunkiseurakunnissa. Tiirola myöntää, että eri alueilla paikallisyhteisöt ovat erilaisia ja erot on otettava huomioon jumalanpalveluksen kehittämisessä. Esimerkiksi Tuomas-messukokeilu joitakin vuosia sitten ei tuottanut Haapajärvellä vastaavia tuloksia, kuin mihin nyt sunnuntaijumalanpalveluksessa on päästy.

– Yksi kynnys on pappien oma este antaa valtaansa pois. Se kysymys on ajateltava läpi ja kohdattava ensin. On luotettava siihen, että tehtävät, jotka seurakuntalaiset ottavat hoitaakseen, he myös hoitavat hyvin.

Tiirola toivoo, että jumalanpalveluksen teologiaa tutkittaisiin ja julkaistaisiin enemmän Suomessa. Ruotsissa ollaan siinä hänen mielestään hiukan pidemmällä, mikä johtuu siitä, että Ruotsissa myös kirkon jäsenten vähentyminen on kohdattu aiemmin. Tiirola muistaa myös Suomessa luennoineen Amerikan luterilaisen New York Synodin piispa Robert Alan Rimbon varoituksen siitä, ettei jumalanpalveluksen kaavaa pitäisi hajottaa liikaa, vaan olisi hyvä säilyttää koko kirkon yhteinen kaava, joka kuitenkin sallii variaatioita. Rimbon mukaan Amerikassa on alettu uudelleen etsiä yhteistä jumalanpalvelusta.

– Olen korkeakirkollisuuteen taipuvainen teologi muun muassa siinä, miten ehtoollisaineita käsitellään, mutta jos kirkon keskustelu jumalanpalveluksesta jää sille tasolle, se on todella huono juttu. Liturgiset eleet ovat tärkeitä, mutta ne eivät ole tärkeintä. Jos ajatellaan jumalanpalvelusta syvemmin, täytyy muistaa, että messua ei voi toimittaa muiden puolesta. Seurakunta itse toimittaa sen.

Tiirola arvelee, että niin sanottu korkeakirkollisuus eli liturgiaa ja pappisvirkaa korostava teologinen suuntaus voi olla suotuisa alusta maallikkoaktiivisuudelle, eikä suinkaan estä sitä. Hänestä kiistely perinteisen jumalanpalveluksen säilyttämisen ja täysremontin tai erillismessujen välillä ei myöskään vie asiassa eteenpäin.

– Jumalanpalvelus on seurakunnan omaisuutta. Erikoismessuja voidaan kehittää, mutta tarvitaan myös koko kirkon yhteinen messu. Enemmän kuin kaavasta, kysymys on kuitenkin osallisuuden kokemuksesta. Meillä maallikkoaktiivisuus on muuttanut koko ilmapiiriä niin että nekin jotka eivät halua osallistua ryhmiin tai hoitaa tehtäviä, tuntevat jumalanpalveluksen enemmän omakseen.

Tiellä – På väg. Jumalanpalveluksen kehittämishanke Sakastissa
Haapajärven seurakunnan jumalanpalvelusryhmät seurakunnan sivuilla