Vuonna 2014 pidetyssä kirkkomme lähetyskumppanuusneuvottelussa useat etelän ja idän kirkkojen edustajat toivoivat, että välillämme olisi enenevässä määrin työntekijävaihtoa. Sellaista on toki ollutkin, mutta satunnaisesti. Nyt on meneillään kaksi erittäin mielenkiintoista hanketta, joiden toivoisin saavan riittävästi huomiota: arkkihiippakunnan pari vuotta sitten käynnistetty Kirkkona postmodernissa Euroopassa ja Espoon hiippakunnan aluillaan oleva Explorer-ohjelma.
Kuva: NASA/Unsplash
Lähetyskumppanuusneuvottelussa työntekijävaihdosta puhuttiin vastavuoroisena toimintana. Ei vain niin – kuten useimmiten on tapahtunut – että kirkostamme opiskelija tai työntekijä vierailee jonkin kirkkomme kansainvälistä työtä tekevän järjestön kautta Afrikassa tai Aasiassa. Vierailu voi toki olla useitakin viikkoja, mutta se on perustunut ennen kaikkea henkilön omaan mielenkiintoon ja panostukseen. Turhan vähän on ollut vierailuja tännepäin – on niitä toki ollut ja monet seurakunnat ovat tehneet paljon sen eteen, että tulijalla olisi mielekäs matka.
Uudenlainen ajattelu
Arkkihiippakunta aloitti uudentyyppisen työntekijävaihdon. Sen keskuksessa on vastavuoroinen oppiminen, jonka on tarkoitus hedelmöittää vähintäänkin lähettävän seurakunnan elämää ja parhaassa tapauksessa koko hiippakunnan. Siksi mukaan haastetaan työntekijän omaa seurakuntaa, kirkkomme kansainvälistä työtä tekevää järjestöä ja vastaanottavaa kirkkoa tai seurakuntayhteisöä. Kyse ei ole mistään työntekijän palkintomatkasta tai oman uran pönkittämisestä, vaan nimenomaan yhteisöjen rikastumisesta. Siksi mukaan halutaan kaikki mainitut yhteisöt. Tämä on sanoitettu hankkeen suunnitelmassa seuraavasti:
Hankkeen tavoitteena on luoda vastavuoroisia oppimisen edellytyksiä erityisesti Turun arkkihiippakunnan seurakuntien ja seurakuntayhtymien työntekijöille, ulkomailla toimiville suomenkielisille yhteistyökumppaneille sekä eurooppalaisille hankekumppaneille.
Näin on tapahtunutkin. Ensimmäisissä tapaamisissa on ollut paitsi kiinnostuneita lähtijöitä, vastaanottavien järjestöjen ja kirkkojen edustajia. Kaikilla on tuntunut olevan hyvin yhtenäinen näkemys tällaisen työntekijävaihdon mielekkyydestä.
Yhteisöt mukaan
Arkkihiippakunta on keskittynyt eurooppalaisiin yhteyksiin. Espoo tähyää jo kauemmas, aina Namibiaan asti. Espoossakin halutaan, että oma seurakunta sitoutuisi mahdollisimman vahvasti tähän prosessiin. Seurakunta voi osoittaa tämän monin tavoin, aina palkallisen vapaan myöntämiseen asti. Onhan kyse aika isosta henkilökohtaisesta satsauksesta. Valitettavasti meillä ei ole sellaista yhteistä rahastoa, josta tämänkaltaista vastavuoroisuutta voisi tukea. Hiippakunnat ja kirkon ulkoasiain osasto ovat pieneltä osin antaneet stipendejä, mutta ne eivät kata ansion menetystä. Siksi näkisin merkittävänä sen, että vaikkei seurakunta voisi maksaa tuolta ajalta koko palkkaa, niin edes osan. Ainakin niin, että matkan saisi tehdä vapain sydämin ja seurakunnan lähettämänä sekä työyhteisön kannustamana.
Yhdessä suunniteltu on hyvin aloitettu
Suomalainen työ- ja verolainsäädäntö ei tee kovin helpoksi sitä puolta, että myös tänne tulisi työntekijöitä oppimaan ja rikastuttamaan. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, sillä sen seurakuntien yksittäiset kokeilut ovat jo todistaneet. Järjestöjen antama tuki yhteyksien luomisessa, valmentamisessa ja käytännöllisessä opastamisessa on ollut ensiarvoisen tärkeää. Niiden ymmärrys paikallisista oloista ja seurakuntien elämästä antaa hyvän pohjan ja mahdollistaa koordinoidun vierailutoiminnan.
Työntekijävaihdon suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta voisi vielä parantaa. Siinä hiippakunnilla on luonteva rooli. Se, että ne haluavat olla vahvistamassa työntekijävaihtoa ja edesauttamassa vastavuoroista oppimista, on ilahduttavaa. Näin on mahdollista vahvistaa seurakuntiemme kansainvälisiä yhteyksiä ja kokemusta siitä, että olemme osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa.
Tarkempia tietoja hiippakuntien ohjelmista voi kysyä Anssi Almgrenilta (Espoo) ja Anssi Nurmelta (arkkihiippakunta).
Vesa Häkkinen
kansainvälisen työn koordinaattori
Kirkon lähetystyön keskus