Yhteisöllisyys on asenteesta kiinni

welcome-kylttiPastori, muusikko Seppo Hartikainen ja asiakkuuspäällikkö, valmentaja Lena Hartikainen palasivat Suomeen viime kesänä, asuttuaan 17 vuotta Yhdysvalloissa. Pariskunta muutti takaisin kahdestaan, aikuisten poikien jäädessä Yhdysvaltoihin. Seppo työskenteli siirtolaispappina Seattlen ja Floridan ulkosuomalaisseurakunnissa. Miten Seppo ja Lena kokivat kirkon ulkosuomalaistyön? Miten yhteisöllisyys näkyi siellä, entä täällä? Entä miten Suomi ja kirkkomme ottivat vastaan paluumuuttajat?

Kirkko osana suomalaisia juuria

Seppo Hartikainen

Seppo Hartikainen

Yhdysvalloissa suomenkielistä kirkollista toimintaa on ollut jo 1870-luvulta lähtien, keskuksina New York, Florida ja Kalifornia. Lähes parikymmentä vuotta siirtolaispappina toiminut Seppo kuvailee kirkon ulkosuomalaistyön tehtävää:

”Olla läsnä silloin, kun väsähtänyt, masentunut, iloinen, seurankipeä, kotimaata ikävöivä kaipaa paikkaa, jossa voi olla hetken omankielisessä ja -tunnelmaisessa ympäristössä. Ulkosuomalaisseurakunta voi tarjota paikan laulaa, tunnelmoida erityisinä ja tuttuina juhla-aikoina, palvella – ja ylipäätään harrastaa yksin tai yhdessä tutussa kontekstissa niitä asioita, joita vieraassa kulttuurissa ei ole.”

Yhdysvalloissa asuu tänä päivänä 650 000 etnisesti suomalaista. Lena työskenteli suurissa kansallisissa ja kv. yrityksissä moninaisissa tehtävissä sekä perusti mm. Suomi-Amerikka Kauppakamarin. Hän oli oman työnsä ohella aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa papin puolisona ja vapaaehtoisena.

”Ulkosuomalaisseurakunnan tehtävänä on olla osa suomalaisia juuria, tukea ulkosuomalaisten elämää samalla ollen mukana heidän elämänsä iloissa ja suruissa”, Lena toteaa.

Yhteisöllisyys opitaan koulussa

Lena Hartikainen

Lena Hartikainen

Suomessa keskustellaan tänä päivänä yhteisöllisyyden merkityksestä yhteiskunnassamme, myös kirkko on mukana tässä keskustelussa. Miten Lena ja Seppo kokivat yhteisöllisyyden näkymisen Yhdysvalloissa ja miten Suomessa?

”Yhteisöllisyys on kasvatettu syvemmälle Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Se johtuu pitkälti siitä, että vapaaehtoistyöllä on niin suuri merkitys. Koulussa jo lapset kasvatetaan tekemään vapaaehtoistyötä. Nuorimman poikamme Robertin oli esimerkiksi suoritettava 100 vapaaehtoistuntia lukiovuosien aikana, jotta saisi päästötodistuksen. Samoin vanhempien odotetaan ottavan vahvasti osaa koulun eri tapahtumiin. Itse olin alkuvuosina vapaaehtoisena apuopettajana kerran viikossa ja sen kautta tutustuin nopeasti naapurin lapsiin ja heidän vanhempiinsa”, Lena kuvailee kokemuksiaan Yhdysvalloista.

”Paljon kuitenkin on itsestä kiinni, miten ihminen luo itselleen yhteisöllisyyden tai saa sen tunteen, että kuuluu johonkin. On paljon kiinni maahanmuuttajasta, miten aktiivinen hän on. Jos jää passiivisesti istumaan kotiin ja odottamaan, niin tuskin kukaan sieltä tulee hakemaan”, Suomessakin SPR:n vapaaehtoisena maahanmuuttajia tukeva Lena jatkaa.

Seppo puolestaan kokee, että siirtolaisuus synnyttää Yhdysvalloissa yhteisöllisyyttä. ”USA:ssa korostuu luonnollinen halu olla yhteistyössä toisten kanssa, koska jokainen siirtolainen on halunnut tulla Yhdysvaltoihin pitkän prosessin kautta ja saanut ”ihannemaansa” kansalaisuuden. USA on iso siirtolaismuurahaispesä, Suomi on puolestaan muun muassa EU:n ja siirtolaistulvan myötä opettelemassa globaalia yhteisöllisyyttä.”

Monikulttuurinen Suomi otti vastaan – entä miten seurakunta?

Yhdysvalloilla on pitkä historia siirtolaisista, heillä on myös kokemusta ja kykyä osoittaa vieraanvaraisuutta. Kun Lena ilmoitti poikansa kouluun, opettaja ehdotti, että Hartikaiset tulisivat tutustumaan kouluun viikonloppuna, kun koulu olisi tyhjä, ja opettajalla olisi aikaa tutustua poikiin ennen koulun alkua. Tämä oli tietysti vapaaehtoinen ele häneltä. Lena ei koskaan unohda sitä hetkeä, kun he saapuivat koulun pihaan. Opettaja Ms Black seisoi siellä hymyillen ja käveli meitä vastaan käsi ojossa ja sanoi selvällä suomella: Tervetuloa! Hän oli ottanut selvää miten suomeksi tervehditään!

Seppo kertoo, miten oli häkellyttävää huomata, millainen muutos Suomessa oli tapahtunut näiden vuosien aikana.

”Eri virastoissa keskitytään asiakaspalveluun aivan toisella tasolla. Kaupoissa ja liikennevälineissä jopa tervehditään”, hän iloitsee.

Lena on kokenut sopeutuneensa Suomeen yllättävän hyvin. Suomalaisena paluumuuttajana tarvitsee myös ohjausta siinä, miten eri asioiden kanssa tulisi edetä. Hänelle ei esimerkiksi kerrottu, että Kela-kortti olisi pitänyt itse hakea uudelleen. On ollut ilo havaita Suomen muuttuneen monikulttuurisemmaksi, mikä tuo ulkomaanvuosien jälkeen kotoisuutta omaan sopeutumiseen.

Entä seurakunta, miten se otti vastaan? Ei mitenkään, sanovat Lena ja Seppo. Oma aktiivisuus ja osallistuminen ovat auttaneet, mutta samankaltaista yhteisöllisyyttä Hartikaiset eivät ole kokeneet kirkossa kuin mitä se oli Yhdysvalloissa. Seppo toivoisi, että kirkko hyödyntäisi paremmin jäsentensä ja työntekijöidensä ulkomaankokemukset. Itse hän ilmoittautuu auttamaan vaikkapa pakolaistyössä.

 

PS. Ulkosuomalaisyhteisöissä vapaaehtoisuus ja yhteisöllinen ajattelumalli on toiminnan perusta. Suomeen palaa vuosittain 7-10 000 ulkosuomalaista. Miten sinun seurakuntasi voisi paremmin ottaa vastaan suomalaiset paluumuuttajat – heidän kokemuksensa ja taitonsa?

 

Susanna Merikanto-Timonen

Susanna Merikanto-Timonen
koordinaattori
Kirkon ulkosuomalaistyö

 

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.