Neljä puista hahmopalikkaa, väliin palikka, jossa kättelevät kädet.

Sopimusneuvotteluiden anatomiasta

15.3.2023

Kirkon virka- ja työehtosopimus on jälleen neuvoteltu ja hyväksytty siten, että sopimus on voimassa helmikuun loppuun 2025. Vuosiluku tuntuu kaukaiselta, kun vuosikymmen juuri vaihtui. Aikamoista menoa 2020-luku on ollutkin alusta lukien. Vyörytys alkoi koronasta ja ennen kuin siitä päästiin, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Haasteista huolimatta kukin meistä on pyrkinyt elämään elämäänsä ja hoitanut töitään parhaan kykynsä […]

Nainen sohvalla tietokoneen ääressä, kissa sylissä.

Edessä loistava tulevaisuus

13.10.2022

Kävin hiljattain taustakeskustelun marraskuussa järjestettävän Johtamisfoorumin tiimoilta. Osallistun keskusteluun, jonka otsikoksi on annettu ”Johtamisen unelmat ja todellisuus – johtaminen korona-ajan jälkeen”. Otsikko innostaa pohtimaan monenlaisia kysymyksiä, kuten eivätkö unelmat voi olla myös todellisuutta? Tai onko johtaminen todella muuttunut koronan myötä? Kysymyksiä on usein helppo esittää, mutta vastausten löytäminen on aina haastavampaa. Päivien lyhentyessä ja toinen […]