Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja koulunuorisotyö

Yksi kirkon kouluyhteistyön merkittävä osa on koulunuorisotyö. Tässä artikkelissa käsitellään seurakunnan koulunuorisotyötä, joka on nuorisotyön menetelmillä tehtävää kasvun ja hyvin voinnin tukea, jolle on oma korinsa Kumppanuuden korimallissa. Sen periaatteet ovat:

• yhteisölähtöinen ja tasavertainen kumppanuus
• ennaltaehkäisevän opiskeluhuollon ja työhyvinvoinnin tukeminen
• varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen omien hyvinvointisuunnitelmien mukaan toimiminen
• uskontojen ja katsomusten kirjoa kunnioittava toiminta
  
  Esimerkkejä ryhmäytykset, kerhot, perhekeskus- ja kriisiyhteistyö, henkilökunnan virkistys.

Huolimatta koronan jälkeisestä valtion aktiivisesta koulunuorisotyön vahvistamisesta, nuorisotyö kouluissa on kehittynyt alun alkaen paikallistasoilla. Kunnat ja koulut ovat rakentaneet sitä omista lähtökohdistaan, vailla valtion ohjausta. Tästä syystä ei ole olemassa yhtä selkeästi normitettua ja tilastoitua koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä, vaan joukko erilaisia tavoitteita, joihin pyritään vaihtelevin menetelmin, resurssein ja kumppanuuksin (Kiilakoski 2014).

Seurakunnillakin on hyvin erilaisia tapoja ja tasoja tehdä koulunuorisotyötä. Joissain seurakunnissa voi olla vain yksittäisiä tilanteita lukuvuoden aikana, kun taas jossain nuorisotyön perusta luodaan koulukontekstin kautta. Suhde seurakunnan ja koulun välillä voi olla myös kompleksoitunut. Huomio on kiinnittynyt uskonnonvapaus- ja katsomuskeskusteluun: On puhuttu päivänavauksista, Suvivirrestä ja uskonnon opetuksesta.

Kumppanuuksien korin sisällöt, kuten yleissivistävä opetus, uskonnolliset tilaisuudet, kasvun ja hyvinvoinnin tuki ja perinteiset juhlat ovat voineet sekoittua sekä yleisessä keskustelussa, että yhteistyön tekemisessä. Tämän keskustelun varjoon on jäänyt laaja kasvatustyö, jota seurakunnat ovat yhdessä koulujen ja muiden toimijoiden kanssa toteuttaneet. Voinee kuitenkin sanoa, että suurelta osin koulujen kanssa yhteistyö on hyvää, tiivistä ja sitä kehitetään edelleen tavoitteena vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia.

Kouluissa kirkon nuorisotyötä tehdään yhteisölähtöisesti. Se on tasavertaista kumppanuutta, ennaltaehkäisevän opiskeluhuollon ja työhyvinvoinnin tukemista. Työtä tehdään koulun omien hyvinvointisuunnitelmien mukaisesti ja uskontojen ja katsomusten kirjoa kunnioittaen.

Seurakuntien nuorisotyön tekemisen tapoja kouluissa ovat muun muassa:

• välituntipäivystykset
  • ohjelmallisia, läsnäoloa, ryhmätoimintaa
  • mm. KouluSaapas ja Walk in- toiminta
• teemapäiviin osallistuminen
• ryhmäytyspäivien toteutuksiin osallistuminen
• koulujen leiripäivien toteuttaminen ja osallistuminen yhteisiin leiripäiviin.
• palveluiden tarjoaminen: aamu- ja Iltapäiväkerhot
• leirikouluihin osallistuminen
• koulujen oppilas/opiskelijahuollon ryhmiin ja muihin oppilashuollon verkostoihin osallistuminen
• tunnetaitojen, sosiaalisten tilanteiden selviämisen ja ryhmätaitojen teeman valmentamista koulun toivomilla tavoilla
  • mm. Salatut elämän taidot ja K12-kurssit
• vanhempainillat
• harrastekerhot koulujen tiloissa iltaisin
  • joko seurakunnan omana toimintana tai osana koulun kerhotoimintaa
• harrastamisen Suomen malliin kerhotoimintaan osallistuminen
• iltapäivätoiminta (seurakunnan oma koulujen jälkeen tarjottu toiminta)

Neljä jännitettä

Yhdeksi keskeisimmistä jännitteistä koulunuorisotyössä määritellään yksilölähtöisen ja yhteisölähtöisen nuorisotyön välinen työntekemisen tapa. Tulisiko koulunuorisotyötä tehdä koulussa ensisijaisesti niiden nuorten kanssa, joille koulunkäynti on hankalaa vai pitäisikö työskennellä ensisijaisesti rakentaen kouluyhteisöä nuorille paremmaksi? Tämä on nuorisopoliittinenkin ydinjännite, jossa ratkotaan sitä, millainen asema nuorisotyöllä on osana hyvinvointityötä: Onko nuorisotyön tehtävä auttaa yksilöitä, jotka ovat jollakin tapaa pudonneet yhteiskunnan tukiverkoista vai rakentaa verkkoja ennaltaehkäisevästi niin, että kukaan ei putoa? (Jurvanen, Kauppinen, Kiilakoski, Kivijärvi, Laine, Nyman-Kurkiala, Siegfrids 2021)

Myös hallinnollisesti tilanne on uusi: Korjaava ja yksilöllinen opiskeluhuolto on hyvinvointialueiden vastuulla, ja yhteisöllisempää työtä toteuttaa kaupunkien ja kuntien työntekijät.

Sama jännite heijastuu myös seurakuntien nuorisotyöhön, jonka työn painotus on vahvasti ollut yhteisöllisessä työotteessa. Kuitenkin pandemia-aika ja nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat vieneet työn tekemisen tapoja entistä yksilöllisempään suuntaan ja samalla haastaneet työntekijöiden ammattitaitoa. Kouluissa työn painotus on voinut vaihdella luokkien kanssa tehtävistä teema- ja ryhmäytyspäivistä yksilöllisempään päivystys/ läsnäoloon välitunneilla.

Toinen jännite on se, että lähdetäänkö toiminnassa nuorten tarpeista vai pyritäänkö ratkaisemaan joitakin aikuisten määrittämiä tavoitteita (Jurvanen, Kauppinen, Kiilakoski, Kivijärvi, Laine, Nyman-Kurkiala, Siegfrids 2021). Koulussa toimimiseen liittyy vielä paljon perinteistä kumpuavaa traditiota, jonka vuoksi odotukset seurakunnan koulunuorisotyölle ovat joskus ristiriitaisia. Voi olla, että seurakunnan sisältäkin on paineita nähdä kirkon tehtävän painopiste ns. tunnustuksellissa toiminnassa, kuten hartauksissa ja muissa kirkkovuoden tilanteissa, ja muuta tehdään jos resurssit sen mahdollistavat.

Seurakunnat pitävät kouluyhteistyön yhtenä tavoitteena nuorten kontaktoimista, jolloin seurakunnan omaan toimintaan kutsuminen tulee helpommaksi. Tämäkään sinällään hyvä sivutavoite ei kuitenkaan voi olla toiminnan lähtökohta ja peruste. Koulussa tehtävä nuorisotyö ei tule olla ”portti” johonkin oikeampaan nuorisotyöhön, vaan sen itseisarvo on nähtävä nuorten hyvinvoinnin edistäjänä ja siten merkittävänä osana perustyötä.

Kolmas jännite on koulunuorisotyön vaikuttavuuden arviointi. Koulunuorisotyöstä on melko vähän tutkimuskirjallisuutta. Se on luonteeltaan erilaisten teoreettisten mallien rakentamista hyödyksi koulunuorisotyöhön. Empiiriset tutkimukset ovat vähäisempiä, ja erityisesti nuorten näkökulma on kapea. Tutkimuksissa on ollut myös painotus nuorisotyötä puoltaviin näkökulmiin ja toiminnan potentiaalien korostamiseen. (Jurvanen, Kauppinen, Kiilakoski, Kivijärvi, Laine, Nyman-Kurkiala, Siegfrids 2021)

Seurakuntien vahvistaessa painotustaan kouluympäristössä tapahtuvaan nuorisotyöhön, todennäköisesti joudutaan vähentämään resurssointia muusta nuorisotyöstä. Siksikin on seurattava tarkasti sekä paikallisesti, että valtakunnallisesti työn vaikuttavuutta ja rohkeasti muutettava työn tekemisen tapoja sen perusteella.

Neljäntenä jännitteenä pidän seurakunnan nuorisotyön kykyä toimia monitoimijaisessa verkostossa. Useilla paikkakunnilla toimiikin oppilashuolenpidonohjausryhmä tai muu vastaava verkosto, jossa seurakunnalla on edustus. Monitoimijainen yhteistyö on edellytys laadukkaalle ja vaikuttavalle koulunuorisotyölle. Sitä ei voi nähdä lisänä seurakunnan omaan työhön, vaan perustyön tekemisen muotona. Muut nuorisotyön toimijat, koulun henkilökunta ja oppilashuollon henkilökunta on asemoitava yhteiseksi työyhteisöksi, jonka henkilösuhteita pitää vaalia. Kuitenkin on huomioitava se, että resurssit ja painopiste säilyvät kohtaamistyössä eikä yhteistyörakenteen hoitamisessa.

Kouluyhteistyön ja yhteistyöverkoston ylläpitämiseen menevä resurssi pahimmillaan ylittää lasten ja nuorten tarpeet, ja se vähentää jopa kontaktityötä lasten ja nuorten kanssa. Hyvää yhteistyötä on joskus sitäkin, että on selkeästi määritelty eri toimijoiden omat erilliset työn tekemisen tavat ja huolehditaan siitä, että vältetään päällekkäistä resurssointia, tiedetään ja tiedotetaan toistemme toiminnasta.

Lopuksi

Koulu nähdään entistä vahvemmin yhteiskunnan palveluverkoston risteyksenä, jossa tavoitetaan parhaiten lapset ja nuoret. Siellä työskentelee moniammatillinen joukko ihmisiä eri organisaatioista. Seurakuntien on hyvä kehittää toimintaansa niin, että se on omalta osaltaan tukemassa entistä vahvemmin lasten ja nuorten hyvinvointia ja kasvua kouluissa.

Kirkolla on paljon annettavaa koulunuorisotyölle ammattitaitoisen henkilöstönsä, resurssiensa vuoksi. Tätä ovat muun muassa:

• nuorisotyön kokonaisvaltainen ammattitaito
• työntekijöillä on vahva kohtaamisen osaaminen
• hyvät rakenteet vapaehtoistoimijuuden organisoimisessa
• katsomusosaaminen: Rasismin vastaiseen työhönkin viitaten seurakuntien nuorisotyö voisi toimia katsomusdialogisuuden mahdollistajana lasten ja nuorten parissa.
• Vahva oppilaitostyön perinne ja osaaminen, jota voisi hyödyntää myös koulunuorisotyössä.

Mielestäni yksilölähtöisyyden ja yhteisölähtöisyyden osalta on valittava molemmat painotukset. Sen voi toteuttaa työjaollisesti niin, että on työntekijöitä, jotka selkeästi painottuvat yksilölliseen työotteeseen ja työntekijöitä, joilla on painotus yhteisölähtöisyydessä. Tai työntekijä voi jakaa työaikansa selkeästi molempiin (vrt. pienet seurakunnat). Molemmat työotteet tarvitaan parhaan mahdollisen vaikuttavuuden saavuttamiseksi.

On myös huolehdittava, että koululla tapahtuva nuorisotyökin on lapsi- ja nuorilähtöistä sekä osallistavaa. Tekemisen ja toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa tulee olla kohderyhmä mukana. Helposti kouluympäristö houkuttaa täyttämään jääneitä aukkopaikkoja, vaikkei lapset ja nuoret siihen täyttöä kaipaisikaan.

Mitä muuta seurakunnan nuorisotyö kouluissa voisi olla tulevaisuudessa?

• vahvempi monitoimijaiseen koulunuorisotyön verkostoon osallistuminen ja työn organisointi sen kautta.
• vahvempi yksilötyö
  • pitkäkestoinen tukihenkilötoiminta putoamisvaarassa oleville lapsille ja nuorille
  • Walk in -toiminnan vahvistaminen
• turvallisen aikuisen läsnäolo oppitunneilla (koko koulupäivä)
• erilaiset kulttuurien ja katsomusten yhteen saattamiset (katsomusdialogisuuden vahvistaminen)
• henkilökunnan tuki
• vanhempain tuki
  • esim. Murehdinta-klubit
• perheen yhteisen toiminnan vahvistaminen
  • koulun kautta yhteistä toimintaa haastavissa tilanteissa oleville perheille

Lähteet:

• Kumppanuuden korit ja Vasu2022
• Susanna Jurvanen, Eila Kauppinen, Tomi Kiilakoski, Antti Kivijärvi, Sofia Laine, Pia Nyman-Kurkiala ja Anna Siegfrids (2021): Mitä koulunuorisotyö on? Tutkimuskatsaus koulunuorisotyön määritelmiin ja tavoitteisiin. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura.
• Kiilakoski, Tomi (2014) Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura.