Maaliskuun puolivälissä se kolahti. Toistaiseksi peruttu. Tauolla. Tajusin, miten helppoa on ollut vain mennä paikan päälle. Miten suoraan ja mutkattomasti olemme paikallisseurakunnassa saaneet tehdä sielunhoitotyötä hoivakodeissa. Lauletaan yhdessä. Rukoillaan. Pidetään kädestä. Ollaan vaan. Lohdutetaan ja rauhoitetaan. Kehoni on työväline siinä missä sanatkin. Katseella on merkitystä kosketuksesta puhumattakaan. Kristus leivässä ja viinissä. Kristus meidän valomme ja aurinkomme läpi pimeän yön. Ehtoollisen jakaminen, jossa minun tehtäväni pappina on olla vain välikappale Kristuksen kohtaamiselle.
Ovet kiinni, kassi auki
Sielunhoito, kohtaamisen vuorovaikutuksellinen tila. Miten olla etänä kohtaamassa ja kuuntelemassa varsinkin, kun kyse on tehostetun palveluasumisen yksiköistä, joissa moni asukkaista on muistisairas? Sairaalapapit katsotaan henkilökuntaan kuuluviksi, mutta me paikallisseurakunnan työntekijät olemme yksikön ulkopuolinen työntekijä eikä meillä ollut fyysisesti pääsyä paikalle.
Sielunhoivakassin idea oli muhinut syksystä asti ja Vantaan seurakuntien viestintä muistutti minua, että olisi nyt hetki toteuttaa tämä. Jotain kättä pidempää hoitajille tueksi. Iltarukouksia, muistisairaille tuttuja sanoja. Muistohetki ja hartaushetki auki kirjoitettuna niin, että hoitaja voi turvautua valmiiseen tekstiin.
Kontaktin luominen ja sen ylläpito, on sielunhoidossa keskeinen osa prosessia. Paikallisseurakunnan työ hoivakodeissa on usein hartauspainotteista, mutta juuri sillä tehdään hoivakodin arjessa tilaa pyhän kokemiselle. Sielunhoitotyö hoivakodissa on hartauksien pitämisen lisäksi sitä, että asukkaalle annetaan aikaa ja huomiota. Kun pappi tai diakoniatyöntekijä ei pääse paikalle, niin sielunhoivakassin avulla hoitaja voi tehdä saman eli antaa aikaa ja tilaa asukkaan hengellisyydelle. Esim. lukemalla kassista löytyvän iltarukouksen. Sielunhoivakassi on viesti hoitajille siitä, että hengellisyys saa tulla näkyväksi myös poikkeustilanteessa. Ettei unohdeta sitä puolta. Asukkaan hengelliseen tarpeeseen voidaan vastata sielunhoivakassin avulla.
Sielunhoidossa välitetään kannetuksi tulemisen kokemusta. Toivon ja jaksamisen mahdollisuutta. Ihminen on luotu suhteeseen Jumalan ja toisten ihmisten kanssa. Ihmisellä on kaipaus päästä hyväksyvään vuorovaikutukseen ja tulla rakastetuksi. Uskonnollinen kokemus on myös psyykkinen kokemus. Eikä tämä todellisuus ollut kadonnut mihinkään, vaikka seurakunnissa luovittiin etäsielunhoidossa.
Rukous on vuorovaikutuksellinen tila. Kassissa on rukouksia, koska rukouksella on kannatteleva merkitys. Rukousten kielimaailma on tarkoituksellisesti sellaista mikä olisi hoitajien helppo lausua. On perustekstejä ja erilaisia iltarukouksia. On mm. kelttiläisiä rukouksia, jotka ovat kielellisesti selkeitä ja maanläheisiä. Kassissa on uskonnollisuutta tukevia kuvia sen vuoksi, että niitä yhdessä hoitajan kanssa katsomalla syntyisi vuorovaikutuksellinen tila. On mm. suojelusenkelikuvia sekä lähinnä psalmiin 23 tarkoitettuja kuvituskuvia.
Seurakunta varustaa
Seurakunta tuki ja varusti hoitotyöntekijöitä sielunhoivakassin avulla. Antoi hoitajalle välineitä asukkaan henkiseen ja hengelliseen tukeen. Olen aikoinaan kouluttanut viittomakielen tulkkeja kirkollisten toimitusten tulkkaukseen. Silloin pohdittiin opiskelijoiden kanssa sitä, miten tulkki voi ottaa vastaan keikan kirkosta, ellei ole omaa vakaumusta. Näissä keskusteluissa tultiin siihen tulokseen, että kyse on silloin kuitenkin asiakkaasta ja hänen vakaumuksestaan eikä tulkin. Tulkki voi suhtautua ammatillisesti omaan työhönsä viestin välittämisen välikappaleena ja suhtautua kunnioittavasti asiakkaan uskonnollisuuteen. Samalla tavalla hoivakodin hoitaja voi olla viestin välittämisen välikappale ja lukea asukkaalle rukouksen asukkaan vakaumusta kunnioittaen riippumatta siitä, mikä on oma suhde kristilliseen uskoon.
Tärkeä osa sielunhoivaa ovat musiikkivinkit, joita Vantaan seurakuntien kanttorit olivat koonneet jo aikaisemmin hoivakotien tueksi. Musiikkivinkit olivat sairaalasielunhoidon käytössä, mutta ne saatiin nyt mukaan sielunhoivakassiin. Yksiköissä on tabletteja ja älykännyköitä, joiden kautta voidaan kuunnella musiikkia.
Kun kerroin hoivakodeille, että Vantaan seurakunnat ovat tehneet heitä varten sielunhoivakassin, niin välittömästi tuli vastauksia, että meille kiitos näitä kasseja ja hieno idea ja kiitos kun ajattelette meitä ja tuotatte materiaalia meille. Sen viestin kertominen, että hoivakotien asukkaat ja työntekijät ovat olleet meidän mielessämme seurakunnassa tässä poikkeustilanteessa, meni läpi tämän sielunhoivakassin avulla. Ja varsinkin kun koronakuolemia oli ollut eri puolilla Suomea nimenomaan hoivakodeissa, niin kaikki rohkaisu ja tuki seurakunnilta oli tarpeen.
Seurakunnat eri puolilla Suomea alkoivat kehittää omia versioitaan Vantaan sielunhoiva-kassin perusteella. Hoivakodeissa elettiin kesäaikana päivä ja viikko kerrallaan. Viimeisimmät ohjeet hoivakodeista syksyn hartauksia varten tulivat Vantaan seurakunnille elokuun lopussa. Ovet avautuvat vähitellen. Turvallisuudesta huolehtien hartauksia yritetään jälleen järjestää. Ohjeistuksen lisäksi viestissä luki: ”Teitä on kaivattu.”
Sielunhoivakassissa oleva rukous saattohoitoon:
Jumala, voidaanko katsoa vielä yksi yö.
Tai muutama tunti.
Kun toivoa ei enää ole.
Olemme tehneet kaikkemme.
Jumala, rukoilemme rauhaa lähdön hetkelle.
Vapautumista kivusta.
Hengityksen kevenemistä.
Jumala, ota käsiisi hänen henkensä.
Ole lähellä heitä,
joiden odotus rakkaan ihmisen paranemisesta
muuttuu kaipaukseksi.
Kulje vierellä ja lohduta surussa.
Ikuinen Jumala siunatkoon sinua
Kristuksen rakkaus ja rauhan Henki.
Nyt ja aina.
Aamen.
Elina Jokipaltio
Sielunhoidon sekatyöläinen, joka toimi kevään poikkeusaikana Korson seurakunnan diakoniapappina.