Sielua ruokkivia sapattihetkiä

Kuva: Titi Gävert "Sielunhoito voi vahvistaa vapautta ja valinnanmahdollisuuksia."

Kuva: Titi Gävert
”Sielunhoito voi vahvistaa vapautta ja valinnanmahdollisuuksia.”

Eglantilainen hengellinen ohjaaja ja pappi Henry Morgan haastoi lauantaina 23.5.2015 Kouvolan Kirkkopäivillä kuulijoitaan kuvittelemaan, että nyt olisi annettu määräys sapatin viettämisestä. Sapattia tulisi tästä alkaen viettää tekemällä ainoastaan sieluaan ruokkivia asioita. Jos nyt hetken pohtisit, miten siis viettäisit sapattia? Mitä sinun sielusi kaipaisi ravinnokseen?

Sielunhoitajan yhtenä tehtävänä lienee sielua ruokkivien hetkien mahdollistaminen. Sielunhoitaja auttaa sielunhoidettavaansa löytämään omien keitaidensa luo. Henry Morgan määrittelee sielunhoitoa toiminnaksi, jossa autamme ihmistä löytämään Jumalan, jonka sielunhoidettava itse asiassa jo tietää ja tuntee. Useimmiten sielunhoitoon hakeutuvalla (tai muutoin apua hakevalla!) on jo olemassa vastaukset niihin kysymyksiin, jotka hän esittää sielunhoitajalle. Sielunhoitajan tehtäväksi jää häntä kuunnellen auttaa häntä hänen vastaustensa äärelle.

Kun Kouvolassa pohdin tuota Morganin sielua ruokkivaa sapattia, tuli tällaisia ajatuksia.

Asettuminen

Sieluni tuntuu tarvitsevan pysähtymistä, asettumista. Joku syvä tarve on hengityksen tasaamiseen, rauhoittumiseen. Tähän tarpeeseen vastaavat erilaiset meditaatio-  ja mindfullness-harjoitukset. Vaikka sielunhoito ei brändinä ole samaa vahvuusluokkaa, asettuminen ja pysähtyminen ovat sielunhoidon perusasioita. Sielunhoidollisesta keskustelusta puhuttaessa oletusarvoisesti yleensä ajatellaan, että sielunhoitaja ja hoidettava istuvat vastakkain kahden jossakin rauhallisessa huoneessa. Silloin kun sielunhoidetaan puhelimen ja verkon välityksellä, rauhallisia huoneita on kaksi, sielunhoitajalla omansa ja sielunhoidettavalla omansa.

Vapaus

Kun arki on pullollaan velvollisuuksia, sieluani ruokkisi sapattina (tai kesälomalla) vapaus valita. Minimaaliset aikataulut, päivän mielialan mukaan muotoutuva toimeliaisuus, vapaus muuttaa jo tehtyjä suunnitelmia, tuulen suhinan kuuntelu ja riippumatossa oleilu, taivaan lintujen katseleminen, rakkaiden kanssa jäätelön syöminen.

Sielunhoito voi vahvistaa vapautta ja valinnanmahdollisuuksia. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Voisiko tätä tehdä todeksi nykyistä useammalla tavalla? Puhelin- ja verkkoauttamisessa valinnanvapaus ja aikatauluttomuus tarjoutuvat ainakin välineen myötä. Sielunhoitoa on tarjolla pienellä viiveellä 24/7 joka puolelle Suomea, suomeksi och även på svenska. Palvelevaan nettiin ja Palvelevaan kirjeeseen voi ottaa yhteyttä milloin tahansa mistä tahansa. Chat päivystää kesällä arkisin klo 14–18 ja Palveleva puhelin vastaa joka ilta klo 18–01, viikonloppuisin -03. Ei ole ajanvarauksia, ei tarvitse tulla päivystäjän luo vaan yhteys muodostuu sinne missä olet: kotiin, kouluun, sairaalaan, työpaikalle, lenkkipolulle, puiston penkille, missä tahansa puhelin- tai verkkoyhteys tai posti toimii.

Rakenteellista vapautta tarjoutuu myös kertaluontoisen anonyymin keskustelun myötä. Yhteydenottajana voin nimettömänä keskustella omaa mieltä painavista asioista. Päivystäjänä sitoudun yhteen keskusteluun kerrallaan ilman jatkositoumuksia. Jokainen kohtaaminen on kertaluontoinen mahdollisuus. Ehkä senkin vuoksi siihen mielellään antaa parastaan. Juuri tämän ihmisen kanssa on mahdollisuus nyt jakaa ajatuksia, mutta tämän jälkeen emme ehkä enää koskaan kohtaa.

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, todesta ottaminen

Piispa Kaarlo Kalliala kuvaa Palvelevan puhelimen 50v juhlakirjassa Yhteys toiseen ihmiseen nähdyksi tulemista taivaan esikartanoksi. Saman tien hän pohtii, olisiko kuulluksi tuleminen jotain vielä suurempaa, sillä tällöin ”hän jakaa elämäntarinansa sellaisena kuin se hänelle sanoittuu”. Sanoisin Kyllä. Haluan saada itse sanoittaa elämäntarinaani, ja tuntuu sieluani ruokkivalta keitaalta silloin, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Työni kyllä tarjoaa runsaasti nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tilanteita, mutta tämä sielun tarve koskee jotain muuta, minua ihmisenä, elämäntarinani eläjänä eikä vain työni tekijänä.

Sielunhoito nojaa vahvasti nähdyksi ja kuulluksi tulemisen mahdollistamiseen. Suurta on se, kun läsnä on myös tietoisuus siitä, että Jumala näkee ja kuulee rakastaen. Tästä huolimatta oikeassa elämässä riskinä on nähdä ja kuulla ohi. Vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard herätteli aiheellisesti tähän epäkohtaan Kouvolan Kirkkopäivien Vieraanvarainen kohtaaminen –paneelikeskustelussa. Hän ihmetteli, miksi ihmisen kertoessa elämänsä ongelmista, nälästä tai kivusta, kirkkona liian usein vastaamme ”katso kukka, pilvi, Jeesus”. Kovin vaikeaa tuntuu olevan malttaa kuulla ja nähdä ihmisen todellisuus hänen silmillään.

Vaikka tarve tulla nähdyksi on syvä inhimillinen toive, toisinaan tulee tarve piiloutua näkevältä katseelta. Puhelin- ja verkkosielunhoidossa voidaan toimia tällöin anonymiteetin turvin. Nämä sielunhoidon muodot ovat todellakin luottamuksellista, sillä käydyt keskustelut eivät edes pysty yhdistymään kehenkään ihmiseen. Niinpä näissä keskusteluissa käsitellään hyvinkin kipeitä asioita, sellaisia mistä on kaipaus tulla nähdyksi ja kuulluksi, mutta häpeä estää tulemasta esiin kasvoillaan tai nimellään. Perheväkivaltaa, itsemurha-ajatuksia, yksinäisyyttä, kipua, toteutumattomia unelmia, elämän merkityksen häviämistä. Tällöinkin toiveena on kuulluksi tuleminen ja todesta ottaminen, se että päivystäjä on, pysyy vierellä, kuulee.

Toisen auttaminen

Virkani puolesta minun tulee tietenkin nostaa esiin auttamista yhtenä sielun hyvinvoinnille keskeisistä asioista. Onhan auttaminen hahmotettu elämän merkityksellisyyden yhdeksi tuojaksi, mahdollisuudeksi, jossa saa kokemuksen liittymisestä itseään suurempaan kokonaisuuteen. Rehellisyyden nimissä on todettava, että kun työn puolesta tarjoutuu runsaasti välillisiä ja välittömiä mahdollisuuksia toisten auttamiseen, tuntuu omalle sielulle välillä keitaalta se, ettei tarvitse auttaa ketään, ei olla kenenkään hyvinvoinnista vastuussa. Ja kuitenkin, riutuisin jos en olisi kenellekään merkityksellinen tai jos tekemiseni tai sanomiseni eivät ketään kiinnostaisi. Olisiko sielun ravintoa ja sapatin oikeaa viettämistä se, että saa auttaa mutta ei tarvitse tuupertua auttamismäärän alle?

Sielua eri tavoin ruokkivia sapattihetkiä kesääsi!

Titi_Gävert-meri  rajattu (2)Titi Gävert
asiantuntija
diakonia, puhelin- ja verkkoauttaminen
kirkkohallitus