Porvoon yhteinen julkilausuma 20 vuotta

Järvenpäässä pidettiin 9.-13.10.1992 kokous, jossa sai lopullisen muotonsa Porvoon yhteinen julkilausuma, joka sittemmin johti Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten sekä Britannian ja Irlannin anglikaanisten kirkkojen läheiseen yhteyteen. Suomalaisjäseninä komiteassa olivat piispa Erik Vikström ja teologisten asiain sihteeri Lorenz Grönvik sekä esitelmöijänä ja asiantuntijana professori Fredric Cleve. ”Lurre” Grönvik kuului myös dokumenttia viimeistelleeseen pieneen ryhmään.

Kokouksen päätyttyä pidettiin juhlamessu Porvoon tuomiokirkossa. Koska ”Porvoo” on huomattavasti helpompi ulkomaalaisen lausua ja siellä on niin komea keskiaikainen kivikirkko, joka alleviivaa anglikaanisen ja pohjoisen luterilaisuuden jatkuvuutta keskiaikaiseen ja jakamattoman kirkon uskonperintöön, nimettiin asiakirja Porvoon yhteiseksi julkilausumaksi. Dokumenttiin sisältyvä Porvoon julistus allekirjoitettiin juhlallisesti vuonna 2006 Norjassa, Virossa ja Britanniassa Westminster Abbeyssä.

Lorenz Grönvik luonnehti tulosta tuoreeltaan: ”Uskon konsensusta esittävä luku C on tärkeä ja substanssia omaava.” Piispa Eero Huovinen puolestaan luonnehti Porvoon yhteisen julkilausuman substanssin merkitystä v. 1995 näin: ”Kristillisten kirkkojen yhteistyö on ratkaisevasti riippuvainen siitä hengellisestä ja teologisesta jatkuvuudesta, joka ulottuu kristillisen uskon varhaisiin vuosisatoihin saakka. Tästä jatkuvuudesta käsin nousevat myös vastauksemme ajankohtaisiin ja moderneihin haasteisiin. Ilman yhteyttä klassiseen kristilliseen perintöön yhteinen todistuksemme jää vain aktualistiseksi julistukseksi tai pelkäksi oman kokemuksemme ilmaukseksi.”

Porvoon yhteinen julkilausuma noudattaa ja auttoi osaltaan hahmottamaan myös kirkkomme ekumeenisen strategian yhtä keskeistä perusperiaatetta: ”Sitoudumme jakamattoman kristikunnan yhteiseen perintöön ja etsimme kristittyjen yhteyttä luterilaisen identiteettimme pohjalta”.

Julistus loi pohjaa käytännön yhteistyölle

Paitsi teologinen Porvoon julistus on myös hyvin käytännöllinen, todellista yhteyttä niin kirkon ”palveluvirassa ja missiossa” kuin ”todistuksessa ja palvelussa” edistävä sopimus. Sen vaikutukset olivat sen verran mittavat, että kirkkolakiin ja -järjestykseen sopimuksen mukaiset muutokset saatiin kirkossamme tehdyksi vasta v. 2001. Tämän hedelmänä nykyinen arkkipiispan teologinen erityisavustaja Mika Pajunen vihittiin luterilaisena pappina toimimaan Suomen anglikaanikirkon palveluksessa.

Yhteistyö Suomen anglikaanien kanssa on paitsi tukenut heidän toimintaansa myös edistänyt englanninkielisen jumalanpalveluselämän viljelyä kirkossamme ekumeenisesti vastuullisella tavalla sekä luonut uusia mahdollisuuksia myös maahanmuuttajatyölle. Tyypillinen suomalainen anglikaani ei olekaan britti vaan sudanilainen, äidinkieleltään arabiaa puhuva. Manchesterin ja Tampereen hiippakuntien välillä on toimiva, hiippakunnallisia yhteisprojekteja poikinut ystävyyshiippakuntasuhde, ja myös Espoon ja Edinburghin hiippakuntien välistä ystävyyttä ollaan vakiinnuttamassa. Britannian yhteyksien hedelmää on niin nykyinen lapsityön godly play kuin aikanaan perhemessu ja pyhäkoulutyö – anglikaanisista, virsikirjaamme rikastuttaneista virsistä puhumattakaan.

Porvoon sopimus on merkittävin ekumeeninen sopimuksemme ja se havainnollistaa hyvin, miten vuosikymmenten mittainen ekumeeninen työ voi kantaa hyvää, kestävää hedelmää ja edistää kirkon perustehtävän toteutumista, todistusta ja palvelua globalisoituneessa todellisuudessa. Porvoon yhteinen julkilausuma, jota myös suomalainen Luther-tutkimus edisti, on osaltaan edesauttanut dialogia myös ortodoksien ja katolisten sekä metodistien kanssa. Sen potentiaalia ei ole vielä hyödynnetty loppuun.

Tomi Karttunen
teologisten asiain sihteeri