Pieni helmi

pieni_pyhiinvaellusHeikki Kujanpää: Pieni pyhiinvaellus (2000)

Elokuva lukee katsojaansa. On elokuvia, jotka lukevat katsojaa niin tarkkaan ja perusteellisesti, että ne tuntevat vastaanottajansa lopulta paremmin kuin tämä itse. Näin on Peter von Bagh jossain todennut.

Heikki Kujanpään Pieni pyhiinvaellus (2000) on sellainen elokuva, ainakin minulle. Pelkän nimen mainitseminen nostaa tunteet pintaan. Katson sitä aina pala kurkussa. Olen nähnyt Pienen pyhiinvaelluksen monia kertoja TV:stä ja vielä useammin omina taltiointeina. Viime vuonna näin sen ensi kerran aitona filmikopiona. Kokemus oli jo pakahduttava.

Kyse on tietenkin yksittäisen katsojan tuntemuksista, hyvin henkilökohtaisista ja intiimeistä. Uskallan silti ajatella, että moni on kanssani samaa mieltä: se on parhaita kotimaisia elokuvia, lajissaan pieni helmi.

Pieni pyhiinvaellus kertoo 62 minuutissa sen tavallisen tarinan. Ollaan 1950-luvun Etelä-Pohjanmaalla, henkisesti kovin ahtaassa yhteisössä. Nuori sairaala-apulainen Ritva synnyttää tallin ylisillä aviottoman lapsen (melkein kuin jouluevankeliumissa). Hän hylkää vastasyntyneen linja-autoon, mutta kun sairaalaan tuodaan löytölapsi, Ritva tunnistaa omansa. Lapsi on jo vakavasti sairas, ja Ritva ryhtyy salaa imettäjäksi.

Sairaalaan on ilmaantunut potilaaksi myös vanha kirkkoherra, joka on selvillä kylän juoruista. Ritva uskoutuu lempeälle, omaan lähtöönsä valmistuvalle papille, joka viimeisinä toiminaan järjestää lapselle kasteen. Vanhus ja vastasyntynyt kuolevat ja heidät lasketaan samaan hautaan. Ritva on kuitenkin kohtaamisesta voimaantunut ja ilmoittautuu lapsen äidiksi.

Vuosituhannen vaihteessa suomalainen elokuva oli noussut lamasta, johon se muun yhteiskunnan myötä oli juuttunut. Kaurismäen veljekset olivat jo avanneet kansainvälistä uraa, ja kohta valmistuisi toinen mestariteos, Akin Mies vailla menneisyyttä (2002). Pieni pyhiinvaellus on valmistunut onnellisten tähtien tuikkeessa.Siinä on kaikki kohdallaan. Käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen tarttui taiten teemaan, mutta hän onkin teologi ja papiksi vihitty. Ohjaaja Heikki Kujanpää kunnioittaa myös körttiläisyyttä, eikä sen harras ahdasmielisyys herätä vastenmielisyyttä.

Esko Nikkari teki suomalaisen elokuvan hienoimman papin roolin, suostui jopa trimmaamaan tavaramerkkinä, paksut mursuviikset, aikaan ja ympäristöön sopiviksi. Pääosassa Saana Hyvärinen tekee kaiken oikein. Kohtaaminen kuolemaan valmistuvan papin kanssa on liikuttava.

Kevättalvi ja kuvaaja Kari Sohlberg lavastavat tarinalle mielenmaiseman. Ihmiset työntävät pyöriään pitkin kelirikkoisia teitä, matkanteko on vaivalloista mutta eteenpäin mennään. Kokonaisuus on silti enemmän kuin osat. Pieni pyhiinvaellus seisoo uljaasti omilla jaloillaan.

Viimeiseen otokseen on säästetty se, mikä tekee elokuvasta niin hienon ja vaikuttavan: armon ja sovinnon välähdys.

Pieni pyhiinvaellus on alun teatterilevityksen jälkeen esitetty usein televisiossa. Ensimmäinen kerta joulun jälkeen 2000 keräsi komeat 805 000 katsojaa. Se on myös saanut runsaasti palkintoja, kotimaassa ja ulkomailla. Taltioinnin julkaisu juuttui vuosiksi ties mihin vaikeuksiin, mutta ne lienee nyt voitettu. Pieni pyhiinvaellus ilmestyy vihdoinkin dvd-versiona. Julkaisupäiväksi on luvattu heinäkuun ensimmäinen tänä vuonna.

rehumakiPekka Rehumäki
pappi ja cinefiili

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.