Kuva: Hamish Weir / Unsplash
Istun työpaikkani Hiljaisessa huoneessa. Vieressä makaa potilassängyssä mies, jonka poskille valuu painavia, suuria kyyneliä valtoimenaan. Hän ei jaksa enää nousta vuoteessa istumaan, sillä sairaus on jo vienyt voimat ja yhä enemmän aikaa vuorokaudesta kuluu nukkumiseen. Nyt hän on kuitenkin hereillä ja katsoo totuutta silmästä silmään. Hän kysyy useita kertoja minulta ääneen: ”Onko pakko kuolla? Onko oikeasti pakko kuolla?”
Onko pakko? Kun ei millään kerkeäisi. Haluan kotiin. On pienet lapset vastuulla ja elämälle oli suunnitelmia vuosiksi eteenpäin. Tämän äärellä unohdan aina oppikirjatekstin: ”Kuolema on luonnollinen osa elämää”. Ei se sitä ole silloin, kun aivan kaikki tapahtuu väärään aikaan. Inhimillinen kärsimys on suunnaton. On tosi vaikeaa hyväksyä, että tämä on ihmisen osa. Jokaisen on pakko kuolla joskus. Elämä on määräaikainen. Elämässä ei muuta pakkoa olekaan, kuin kuolla.
Pitkään sairastanut saattaa olla valmis kuolemaan. Valmis luopumaan elämästä. Aina näin ei kuitenkaan ole. Elämä voi olla juuri nyt onnellisinta, mitä se on ehtinyt koko matkan varrella olemaan. On asioita kokematta ja elämän etappeja tavoiteltavana. Elämännälkä on sairauden myötä ehkä kohonnut suuremmaksi, mitä se oli ennen sairastumista. Elämännälän voima on suunnaton. On elettävä vähän enemmän. Halattava vähän useammin ja lujemmin. Sanoitettava hyvää vähän enemmän. Hengitettävä syvempään. Rakastettava ja uskallettava riskien uhallakin vähän syvemmin. On annettava anteeksi enemmän, jotta kaikki se aika, mitä käytettävissä on, olisi vielä merkityksellisempää.
Kun luopumisen aika tulee, mieli ei aina ole samaa mieltä kehon kanssa.
Mikä sitten olisi riittävästi elämää? Että voisi päätyä siihen tilanteeseen, jossa voisi sanoa: Olen valmis kuolemaan? Me tiedämme kaikki myös heitä, usein ikäihmisiä, jotka kokevat saaneensa elää hyvän elämän ja olevansa väsyneitä ja valmiita lähtemään. Voi kun saisimme kaikki kokea tuon. Ettei mikään sairaus katkaisisi elämää kesken. Että voisimme lopussa tuntea kiitollisuutta siitä, että on saanut elää juuri tämän oman elämänsä. Tiesittekö muuten, että valtaosa kokee, ettei vaihtaisi pois hyviä mutta ei myöskään huonoja aikoja elämässä – koska se on ollut juuri se oma elämä itkuineen ja nauruineen sekä tylsistymisineen niiden välissä. Ainutkertainen elämä.
Tässä kohtaa itse haluaisin ajoittain kiljua ääneen, että elämä on nyt ja tässä! Huomisesta ei tiedä. Jos on mahdollista tehdä jotain nyt, olla onnellisempi, tehdä enemmän jotakin, mikä saa sydäntä hereille – do it! Kaikki me pelkäämme riskejä, tai onnea tavoitellessamme joudumme välillä satutetuksi. Mutta sekin satuttaa, jos ei koskaan uskaltanut elää ja yrittää. Entä jos ei aina satukaan? Jos tuleekin vähän onnellisemmaksi ja ainakin on tehnyt jotakin, millä on tässä elämän hetkessä väliä?
Kun näen onnellisia ihmisiä, saatan jopa hieman itkeä siitä riemusta, että näen hymyn, innostuksen ja onnellisuuden pilkahduksen toisen olemuksessa. Onnittelut – olet ytimessä! Halataan kun nähdään!
Riikka Koivisto
johtaja, Koivikko-koti
Tämä oli hyvä, tärkeä, kaunis ja koskettava kirjoitus kuolemasta, sen tuskasta ja väistämättömyydestä, mutta myös kutsusta elää niin kauan kuin annetaan. Kiitos tästä. tv. Timo -pappi
Eilen juuri olin vanhuksen vuoteen vierellä joka olisi valmis lähtemään mitä pikimmiten. Hän valitteli sitä että miksi hänen pitää näin kauan odottaa. Kaikki ovat jo menneet. Kukista hän unelmoi ja haaveili. Hän näki kauniin puiston täynnä kukkia. Yöpöydällä ei ollut yhtään kukkaa. Nurkkapöydällä oli muovikukkarykelmä. Siinä ajattelin ettelin, että toisipa ihmiset kukkia ihmisen eläessä eikä vasta arkulle ja haudalle.
Etsin ihan muuta opinnäytetyöhöni liittyen, mutta otsikko sai avaamaan linkin ja kyllä kannatti. Hieno, pysäyttävä ja viisas teksti.
Olen samaa mieltä siitä, että elämä on nyt, ei vapaapäivinä, vuosilomilla tai vasta eläkkeellä. Tämän olisin osannut aina sanoa, mutta vasta isäni kuolema 25. eläkepäivänään ja hänen kymmenien toteutumatta jääneiden ”sitku olen eläkkeellä”-asioiden jäädessä puheiksi, ymmärsin oikeasti ja muutin oman elämäni 24/7 elämiseksi.