Miten seurakuntasi kohtaa nuoret aikuiset?

Tutkin lähiseurakuntieni ohjelmatarjontaa nuorille aikuisille. Uskoa ja hengellisyyttä pääsee pohtimaan pienellä kynnyksellä yksin ja kaksistaan papin tai muun seurakunnan työntekijän kanssa. Sielun latauspisteestä löytyy paljon virittävää aineistoa ja materiaaleja hengellisyyden yksityiseen harjoittamiseen. Yhteisöllistä toimintaa löytyy eniten harrastusten muodossa erilaisissa kerhoissa, hengailussa tai yksittäisillä retriiteillä. Parhaiten nuorten aikuisten toiveita kuullaan harrastuksiin liittyvissä ohjelmissa.

Hengellisiin tarpeisiin vastaavia yhteisöllisiä kokoontumisia ei juurikaan ole suunnattu nuorille aikuisille. Kuten Nuorten aikuisten elämä ja hengellisyys raportti kuvailee, nuoret aikuiset eivät edes välttämättä kaipaa hengellistä yhteisöä vaan haluavat pitää hengellisyyden yksityisenä asiana. Tutkimuksen mukaan nuoret aikuiset kokevat, että kirkossa ei ole heille relevantteja yhteisöjä, ja kirkkoa pidetään myös vanhanaikaisena.

Voisivatko seurakunnat uudistua ja näyttää, että nuoret aikuiset voivat tulla mukaan toimintaan moninaisen ja kirjavan hengellisyytensä kautta? Tämä vaatisi kokeilunhalua ja heittäytymistä molemmilta puolilta. Nuorten aikuisten moninainen hengellisyys on huomion arvoinen asia ja tarvitsisi uusia lähestymistapoja ja toimintamuotoja.

Niin kuin Nuorisobarometri 2023 kuvailee, nuorten mielestä katsomuskasvatus saa näkyä ja siihen toivotaan tukea. Voisiko seurakunta vastata tähän tarpeeseen tuomalla samanhenkiset ihmiset yhteen? Monet kokevat, että aikuisena on hankalampaa saada ystäviä. Löytyisikö aikaa ja tilaa esimerkiksi uusien ystävien illalle, jossa kohderyhmänä olisivat nuoret aikuiset?

Syksyisin, kun opiskelut alkavat, uudelle paikkakunnalle muuttaneille voisi järjestää illan, jossa opiskelijat pääsevät tutustumaan toisiinsa riippumatta opiskelupaikasta tai alasta. Tärkeintä olisi saada yhteys nuoriin aikuisiin, vaikka pohtimalla millenniaaliprofiilien kautta heitä kiinnostavia asioita. Hyvä esimerkki tästä oli kirkon järjestämät sitsit, jotka onnistuivat tavoittamaan paljon opiskelijoita.

Miten seurakunta viestii kohderyhmälle?

Ohjelman suunnittelun lisäksi seurakuntien olisi hyvä kiinnittää huomiota ohjelmista viestimiseen. Jos tarkkaa kohdennusta ei ole, vaan tapahtuma on kaikille avoin, se voi tuntua nuorista aikuisista liian epämääräiseltä. Tämä voi johtaa siihen, että he eivät tule paikalle.

Huomaan, että itselläni on tarve tietää, mitä ikäryhmää kukin ohjelma tavoittelee ja sitä kautta pyrin aavistamaan, ketä voin odottaa tapaavani paikan päällä. Tieto lisää turvan tunnetta. Kaikkein mielekkäintä olisi tavata samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, minkä ikä usein määrittelee. Esimerkkinä:

Itse kaipaisin siis suorempaa viestintää, jossa mainitaan ikähaarukka, esimerkiksi 20–30-vuotiaat, jotta tietäisin, ketä tapahtumalla tavoitellaan. Selkeä ikähaarukka erottaisi sen muusta tarjonnasta. Rajaavat vuodet voi valita sen mukaan, keihin haluaa ohjelman kohdistaa. Silti pelkkä sanoitus “nuoret” tai “työikäiset” ja ehkä myös “aikuiset” jättää mielestäni kuvauksen liian laveaksi eikä vetoa juuri nuoriin aikuisiin.

Kaikki tarvitsevat yhteisöjä tässä ajassa. Löytäisikö nuori aikuinen seurakunnasta yhteisön, johon haluaa liittyä?