Jäsenlähtöisen ja monipuolisen seurakuntaelämän turvaaminen edellyttää kirkon ja seurakuntien toiminta- ja työkulttuurin johdonmukaista uudistamista. Kokemuksemme Meilahdessa on, että erityisen tärkeitä uudet menettelytavat ovat nyt, kun toimintaympäristön muutos on suuri ja aikaisemmat toimintatavat eivät enää kanna riittävästi. Uudistamiseen kannustavat meitä myös 2. Timoteus 1:7 sanat: ”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.”
Myönteistä ja kannustavaa palautetta
Meilahden seurakunta aloitti hengellisen työn viranhaltijoiden moduulityöaikakokeilun vuonna 2010. Nykyinen sopimuksemme ulottuu vuoden 2018 loppuun. Työntekijöidemme palaute kokeilusta on ollut pääsääntöisesti myönteistä ja kannustavaa. Avoimuus, selkeys, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus ovat vahvistuneet. Uusi toimintatapa on osoittautunut seurakuntatyötä ja työntekijöitä tukevaksi. Paluuta entiseen ei enää ajatella.
Taloudellisesti tarkasteltuna työajallinen työ ei ole lisännyt henkilöstömenoja, vaikka ylityökorvauksia jonkin verran on kertynyt. Tämä johtuu siitä, että työajan myönteisellä tavalla tehokas käyttö vähentää sijaisten tarvetta. Lisäksi malli tukee työssä jaksamista ja vähentää siten sairauspoissaoloja. Merkittävää on tietysti myös se, että viime kädessä moduulityöaikamallin käyttämisestä hyötyvät myös seurakunnan jäsenet.
Moduulityöaikamallin kokeilijaksi paikallisella sopimuksella
Paikallisella sopimuksella hengellisen työn viranhaltijoiden moduulityöaikakokeilu on nyt mahdollinen jokaiselle seurakunnalle ja seurakuntayhtymälle. Ne voivat itsenäisesti tehdä pääsopijaosapuolten luottamusmiesten kanssa paikallisen virkaehtosopimuksen hengellisen työn viranhaltijoiden moduulityöaikakokeilusta siten kuin Kirkon virka- ja työehtosopimuksen 2018-2020 liitteessä 20 on kuvattu. Paikallisen sopimisen ohjeisiin on myös hyvä perehtyä.
Etupainotteinen ”kylmäharjoittelujakso” ennen varsinaista moduulityöajan käyttöön ottamista on hyvin suositeltava. Harjoitteluun on hyvä varata ainakin muutama kuukausi. Sen aikana työntekijät omaksuvat moduulimallin arkipäiväisen käytön, kalenteriin merkitsemisen tekniikan ja saavat myös riittävän ajan ajatuksen tasolla suuntautua uudenlaiseen työajan, ja myös oman ajan, käyttöön. Harjoittelujakson avulla on helppo tehdä työntekijäkohtainen arvio siitä, käyttääkö työntekijä aikaa oikeassa suhteessa oman tehtävänkuvansa mukaisen työn eri osa-alueisiin, ja minkälaisia mahdollisia korjausliikkeitä ja tehtävänkuvan päivityksiä olisi perusteltua tehdä.
Kaikissa kokeiluissa ensimmäinen vaihe on aina sisäänajoa, totuttelua, opettelua ja omaksumista. Näin on myös moduulityöaikamallin kohdalla. Kerralla ei tarvitse tulla valmista. Meilahden seurakunnassa kokemus oli, että jo ensimmäisen vuoden jälkeen valtaosa työntekijöistä oli hyvin kotiutunut uuden mallin käyttäjiksi. Työntekijät ja esimiehet muodostavat yhdessä oppivan organisaation. Tästä prosessista pääsevät osallisiksi myös seurakunnan luottamushenkilöt, joiden strategisen johtamisen tehtävää työaikamalli tukee.
Moduulityöaikakokeilun edut pähkinänkuoressa
- työ- ja vapaa-ajan selkeämpi erottaminen
- motivaation ja työssä jaksamisen tukeminen
- työn tuloksellisuuden parantaminen ja työn selkeytyminen
- työmäärän tasapuolisuus eri viranhaltijoiden välillä
- työn selkeämpi etukäteissuunnittelu
- ajallisen ja/tai rahallisen korvauksen maksaminen lisä- ja ylitöistä
- esimiehen ja työntekijän yhteistyön edistäminen
- tasapuolisen työaikamenettelyn toteutuminen koko työyhteisössä
Hannu Ronimus
Kirkkoherra
Meilahden seurakunta
Tutustu Meilahden moduulityöaikamalliakokeilua käsittelevään laajempaan kuvaukseen Kirkon työmarkkinalaitoksen uutiskirje 2/2017, Hannu Ronimus, Työajallisuus on luonteva osa seurakuntatyön arkea