Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio
Viime kuukaudet olen lukenut suomalaisten käsityksiä kasteesta – sekä omasta kasteestaan että oman lapsen tai kummilapsen kasteesta. Ja yllättynyt itsekin, kuinka valtavan rikas perintö lapsikaste on annettavaksi uudelle sukupolvelle ja miten monia ulottuvuuksia siihen sisältyy.
Kiitollisuus vanhemmille omasta kasteesta on syvää
Monet kastetut suomalaiset tuntevat suurta kiitollisuutta omia vanhempiaan kohtaan siitä, että heidät on kastettu. Kaste koetaan näkymättömäksi lahjaksi vanhemmilta ja kummeilta sekä aiemmilta sukupolvilta, kristittyjen sukupolvien ketjulta.
Kaste on Jumalan yhteyteen tulemista ja Jumalan helmaan laskemista. Kun oma usko horjuu ja epäilee, voi aina palata kasteeseen. Kaste ymmärretään kristityn matkan aluksi ja yhteisen taipaleen aloittamiseksi Jumalan kanssa. Kasteessa saatu siunaus on koko elämän matkan siunaus. Siunaus puolestaan tekee ihmisen arvokkaaksi. Hän on sakramentin ja kirkon aktiivisen toiminnan arvoinen.
Kaste tuo myös turvallisuutta elämään. Rohkeutta elämään antaa se, että kastettu kelpaa Jumalalle sellaisenaan. Kasteen ansiosta taivaspaikka on jo valmistettu ja jälleennäkeminen kaikkien rakkaiden kanssa on mahdollista. Iankaikkinen elämä Jumalan luona odottaa.
Kaste lapsen turvana ja vanhempien lohtuna
Vanhemmat puolestaan haluavat tarjota kasteessa omalle lapselleen jotakin oikein hyvää. Vanhemmat korostavat, että he ovat nimenomaan valinneet kasteen ja halunneet lapsensa kastettavan. Kaste on hyvä pohja elämälle sekä omien elämänarvojen muotoutumiselle, ja sen toivotaan suuntaavan lapsen elämää toivottuun suuntaan. Vanhemmat ovat helpottuneita voidessaan antaa lapsensa suuremman suojaan, joka varjelee silloinkin, kun vanhempi itse ei voi. Ja kummit haluavat tukea vanhempien valintaa.
Kaste on Suomessa tapa, mutta usein se edustaa traditiota hyvässä merkityksessä. Lasten kastaminen on vielä monelle itsestäänselvyys. Samalla kaste on vanhempien toive siitä, että lapsi saisi kasvaa Jumalan yhteydessä ja seurakunnan jäsenenä.
Kaste merkitsee, että vanhemmilla, lapsilla ja kummeilla on yhteinen uskonto, traditio ja arvomaailma. He kuuluvat yhteen. Kummit arvostavat sitä, että he voivat rohkeasti puhua omasta elämänkatsomuksestaan ja uskonasioista kummilapselleen sekä käydä heidän kanssaan kirkossa. Ovathan vanhemmat heidät valinneet ja kirkko valtuuttanut tehtävään.
Yhteisöllisyys ja kasteen lahjat puhuttelevat
Kasteessa suomalainen kokee tulevansa liitetyksi yhteisöön, osaksi suomalaista perinnettä. Kaste luo yhteyttä sekä kirkkoon että sukuun. Kasteessa liitytään sukupolvien ketjuun, jossa suomalaisuus ja kristilliset arvot yhdistyvät. Kasteessa tullaan osalliseksi jostakin suuremmasta, kaikkien kastettujen, koko Jumalan perheen ja maailmanlaajan kirkon jäseneksi.
Kasteen myötä on tultu osallisiksi Kristuksen ristintyöstä ja syntien anteeksiantamisesta. Kasteessa on saatu Pyhä Henki, usko ja mahdollisuus kasvaa uskossa. Kaste merkitsee Jeesuksen seuraajaksi ja opetuslapseksi tulemista.
Kaste on merkki ja todiste Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta. Kaste on lupaus siitä, että Jumala on aina vierellä. Kasteen armoon voi luottaa, sitä ei oteta ihmiseltä pois, vaan se kantaa koko elämän matkan ajan. Kasteessa Jumala toimii ihmisen hyväksi, ennen kuin ihminen itse ymmärtää edes pyytää. Kaste on mysteeri, Jumalan teko ihmisessä. Kaste on suorituskeskeisen maailman täydellinen vastakohta, jossa armo annetaan ilmaiseksi, lahjaksi.
Myös kasteen mahdollistamia ”jäsenetuja” arvostetaan. Kirkon jäsenyyden antamat oikeudet, kuten kirkkohäät, rippikoulu, rippileiri, konfirmaatio, kasteopetus, pyhäkoulu, päiväkerho, mahdollisuus tuoda omat lapset kastettaviksi ja osallistua ehtoolliselle, pääsy kummiksi ja kummien saaminen sekä kristillinen hautaan siunaaminen, tulevat monelle mieleen kasteesta.
Suomi on monien todellisuuksien maa myös kasteen suhteen
Viime aikoina on puhuttu paljon laskevista kastekäyristä ja siitä, pitäisikö kirkon luopua koko kummijärjestelmästä tai toisaalta hyväksyä kummeiksi kaikki jäsenyyteen katsomatta. Lukemani perusteella en voi olla tulematta siihen johtopäätökseen, että kirkossa on edelleen jäseniä, jotka arvostavat kastetta, pitävät kummiutta nimenomaan kristillisenä instituutiona ja ovat vahvasti sitoutuneita niihin. Monet kaipaavat kuitenkin kirkolta tukea ja jopa henkilökohtaista opastusta kristilliseen kasvatukseen ja kummiuteen.
Maarit Hytönen
tutkija
Kirkon tutkimuskeskus
Jos tämä olisi jonkun maalaispapin kirjoitus kasteen merkityksestä, ajattelisin, että kauniisti sanottu, mutta mahtaako olla enää tätä päivää. Kyseessä on kuitenkin tutkijan pohdinta aineistonsa äärellä (niin ymmärrän). Se herättää kysymään, olemmeko antaneet liian suuren painoarvon sille, että kastettujen määrä on vähentynyt? Olemmeko kuunnelleet liikaa niitä ääniä, jotka asettavat lapsikasteen ja kansankirkon kyseenalaiseksi? Kuten tutkija toteaa, olemme monen todellisuuden kirkko tässä suhteessa.
”Rohkeutta elämään antaa se, että kastettu kelpaa Jumalalle sellaisenaan.” Ja muutenko ei kelpaa? Jos näin on, on kristillisyys uskonto muiden joukossa ja Jumala armoton.