Kristinusko ja islam – tulkinnan vapaus vai tulkinnan oikeus?

Matias Ikkala (4. vasemmalta) osallistui elokuussa Kirkkojen maailmanneuvoston ja al-Azharin järjestämään uskontodialogiseen tapahtumaan ”The First International Interfaith Forum for Youth”. Kuva: Emelie Hjerth.

Matias Ikkala (4. vasemmalta) osallistui elokuussa Kirkkojen maailmanneuvoston ja al-Azharin järjestämään uskontodialogiseen tapahtumaan ”The First International Interfaith Forum for Youth”. Kuva: Emelie Hjerth.

Viime vuosina on otettu tärkeitä askelia nuorten uskontodialogin kannalta. Vuonna 2015 Kirkkojen maailmanneuvoston nuorisokomissio ECHOS vieraili Kairossa maailman merkittävimpänä pidetyssä sunni-islamin yliopistossa al-Azharissa. Tuolloin tavatessaan al-Azharin suurimaamin Ahmed el-Tayebin ECHOS:in jäsenet esittivät toiveensa nuorten kristittyjen ja muslimien uskontofoorumin puolesta.

Tämä toive toteutui vuotta myöhemmin, kun Kirkkojen maailmanneuvosto ja al-Azhar järjestivät elokuussa 2016 uskontodialogisen tapahtuman nimeltään ”The First International Interfaith Forum for Youth”. Ensimmäiseksi tapaamista kutsuttiin lähinnä sen vuoksi, että siten haluttiin ilmaista kummankin tapahtumaa järjestävän osapuolen tahto saada jatkoa foorumille.

Lisäksi uskontojenvälisyys jäi tällä kertaa kristinuskon ja islamin kohtaamiseen, vaikkei juutalaisten osallistujien kutsumista mukaan tulevaisuudessa suljettu pois. Yhteensä osallistujia oli noin 40, joista suurin osa oli kotoisin Egyptistä. Kansainväliset osallistujat tulivat Saksasta, Ruotsista, Unkarista, Suomesta, Bangladeshista sekä Afrikan maista kuten Senegalista, Nigeriasta ja Togosta.

Virallisia tapaamisia ja arkisia kohtaamisia

Suuri osa kolmipäiväisen foorumin ohjelmasta koostui korkeatasoisista virallisista tapaamisista. Heti ohjelman avajaisissa saimme kuulla al-Azharin suurimaamin el-Tayebin vaikuttavan luennon nuorten roolista taistelussa uskonnollista ääriajattelua ja -toimintaa vastaan. El-Tayeb korosti, ettei yksikään uskonto julista väkivaltaa ja ilmaisi voimakkaasti tukensa nuorten roolille rauhantyössä.

Myöhemmin tapasimme Arabiliigan varapääsihteerin Ahmed Bin Helin, joka yhtä lailla korosti kristinuskon ja islamin arvojen yhtenäisyyttä. Bin Heli myös esitti, että tulevaisuudessa Arabiliiga voisi toimia al-Azharin ja Kirkkojen maailmanneuvoston kumppanina kamppailussa uskonnollista ääriajattelua vastaan.

Matkalla tapasimme myös Aleksandrian koptilais-ortodoksisen kirkon paavi Tawadros II:sen. Paavi Tawadros korosti, että useimmat egyptiläiset muslimit ja kristityt saavat maltillisen uskonnollisen kasvatuksen. Samalla paavi muistutti myös siitä, että historiallisesti muslimit ja kristityt ovat tulleet Egyptissä hyvin toimeen keskenään.

Virallisten tapaamisten lisäksi pääsimme tutustamaan toisiimme myös kahvi- ja lounastauoilla. Juuri nämä arjen kohtaamiset osoittautuivat ratkaisevan tärkeiksi kunnioittavan ja ystävällisen ilmapiirin luomiseksi. Oppiessamme tuntemaan toisiamme paremmin, tunsimme pystyvämme käymään entistä avoimempaan keskusteluun myös aroista aiheista.

Tulkinnan vapaus vai tulkinnan oikeus?

Valitettavasti foorumin aikataulu oli niin täysi, että varsinaiselle osallistujien väliselle dialogille jäi vain vähän aikaa. Ohjelmaan sisältyi kolme työpajaa, joissa jakaannuimme pienryhmiin pohtimaan valittuja teemoja.

Lopulta työpajojen alustukset ja pienryhmien pohdintojen läpikäyminen veivät kuitenkin niin paljon aikaa, ettei varsinaiselle keskustelulle jäänyt lainkaan aikaa. Luentojen lopussa esitetyt kysymykset ja kommentit osoittautuivatkin hedelmällisimmäksi ajaksi dialogille.

Eräs useimmin esiin nousseista teemoista liittyi pyhien kirjoitusten tulkitsemiseen. Muslimiosallistujat korostivat, että islamissa vain pätevillä uskonoppineilla on oikeus tehdä tulkintoja Koraanista ja muista pyhistä teksteistä. Tämän vuoksi Islamilaisen valtion kaltaiset ryhmät, jotka taivuttavat tekstejä vastaamaan omia tarkoitusperiään, eivät edusta todellista islamia.

Ensikädeltä meidän kristittyjen oli helppo hyväksyä tämän väitteen totuudellisuus. Työpajojen aikana huomasimme kuitenkin aiheen olevan ongelmallinen uskontodialogin kannalta. Kun viimeisessä työpajassa kokosimme yhteen pienryhmien suosituksia foorumin jatkolle, eräs ryhmäni muslimiosallistujista ehdotti, että korostaisimme vain oppineiden ja valtuutettujen uskovien oikeutta tulkita pyhiä kirjoituksia.

Ryhmäni kristityt tyrmäsivät ajatuksen heti. Vaikka käytäntö sopisi islamiin, kristinuskoon sitä on vaikea soveltaa. Etenkin tätä mieltä olivat luterilaisen ja evankelisen kristillisyyden edustajat. Lasketaanhan yhdeksi reformaation merkkisaavutuksista juuri Raamatun kääntäminen kansankielille, jotta jokaisella kristityllä olisi suora pääsy uskon lähteeseen. Lisäksi kirjoitusten tulkintaa ei voi rajoittaa vain oppineisiin, sillä Pyhä Henki voi johdattaa ketä tahansa syvemmälle uskoon.

Myöhemmin keskustelin tarkemmin tätä ehdotusta esittäneen al-Azharin opiskelijan kanssa. Hän painotti, että tulkinnan oikeuden tulee käydä käsi kädessä tulkinnan vastuun kanssa. Koska ihminen on vastuussa tulkinnoistaan sekä muille ihmisille että Jumalalle, täytyy tulkinnan oikeus ansaita opintojen ja kokemuksen kautta.

Länsimaisessa filosofiassa meillä on pitkä tulkinnan ja ymmärtämisen traditio, joka kulkee raamatullisesta hermeneutiikasta aina Heideggerin ja Gadamerin jälkeiseen filosofiseen hermeneutiikkaan asti. Meille tulkinnanvapaudessa on kysymys yksilön vapaudesta ymmärtää syvemmin sekä maailmaa että itseämme.

Mutta näinä aikoina, kun kansallismielinen ja äärioikeistolainen politiikka taivuttelee sanoja palvelemaan omia tarkoitusperiään niiden totuudellisuudesta piittaamatta, olisiko meidänkin aika ottaa huomioon tulkinnan vastuullisuus? Mielestäni tässä olisi mielenkiintoinen aihe uskontodialogiselle jatkopohdiskelulle.

Matias Ikkala
Kirjoittaja toimi Kirkkojen maailmanneuvoston uskontodialogin harjoittelijana vuonna 2015 sekä Kirkon tutkimuskeskuksessa ja Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolla vuonna 2016.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.