Mustaa pistettä ja harmaata viivaa piirtämällä pohdittiin menneitä virheitä ja uusia toiveita Kouvolan Kirkkopäivillä. Yhteisötaide voi osallistaa irrallisen kulkijan ja antaa vaiennetulle äänen. Kuva: Anni Leskinen
Ohikulkija ottaa käteensä mustan tussin, arvioi viivan paksuutta ja sitä, mitä haluaa kynänsä jäljellä sanoa. Tekisikö tiheää mutkikasta viivaa vai harvaa ja suoraa? Mihin kohtaan kangasta – toisten yhteyteen keskelle vai kauemmas, liinan alahelmaan
Piste kuvaa yhteisötaideteos Liinassa katumusta, samoin kuin harmaan ja mustan värit. Mitä minä kadun, mikä virhe jäi kaihertamaan, mitä tekisin nyt toisin?
Liinan äärellä tehdään tilannearviota siitä, missä nyt ollaan. Katsotaan taakse ja eteen, pohditaan tehtyjä valintoja. Unelmoidaan. Tunnistamalla ja tunnustamalla tilanne jatketaan eteenpäin. Mitä kohti kuljen, mitä tavoittelen, mitä toivon?
Liinan päällä tuoreet hedelmät väriympyrän järjestyksessä tuovat raikkautta ja uskoa siihen, että jokainen prosessi johtaa johonkin, aikanaan kaikki hedelmät kypsyvät. Liinan äärellä hedelmiä syödään yhdessä piirtämisen jälkeen: yhteyttä ja yhteisöjä on.
Liina yhdisti paikallisen, valtakunnallisen ja virtuaalisen
Kirkkopäivillä Kouvolassa tehtiin ensimmäistä kertaa yhteisötaidetta. Yhteisötaiteen teema nousi koulupalosta, joka kaupungissa koettiin 11.2.2014. Liina-teokseen osallistui koulupalon kokeneita koululaisia yhteensä kuutisenkymmentä. Yhteensä teokseen antoi panoksensa yli 200 ihmistä.
Tuhka merkitsee kristillisessä symboliikassa katumusta. Sosiaalisen median kanavissa mahdollistettiin katumuksen ja epäonnistumisten myöntäminen hashtagilla #nyttekisintoisin. Koska menneeseen ei haluta jäädä kiinni, kannustettiin katsomaan eteenpäin, toivomaan ja unelmoimaan hashtageilla #tätäkohti ja #tätätoivon.
Prosessin aikana osoittautui, ettei Twitter toimi tämäntyyppisessä henkilökohtaisessa jakamisessa. Mutta kun Yle avasi uutiseensa anonyymin kommentointimahdollisuuden, yli 50 kirjoittajaa avasi kipujaan. Facebookin yksityisviesteissä, sähköpostissa ja kasvotusten tuli todella paljon keskustelua ja kertomuksia.
Moni kirjoitti katuvansa menneitä suuria valintoja kuten ammatin tai aviopuolison valintaa. Toiveet ja unelmat kasvoivat yksityisistä hyvin yleisiksi: toivon rakkautta, valoa, lämpöä. Syntyi vaikutelma, että pinnan alla on paljon kuunneltavaa ja että näiden teemojen pohtimiselle vaikka yhteisötaiteen keinoin on selkeä tilaus.
Yhteisötaide kohtaa ja puhuttelee
Yhteisötaide on osallistavaa, demokraattista, ääntä antavaa. Jokaisen osuus on samanarvoinen, oli se pieni ja huomaamaton tai suuri ja näkyvä. Jokainen on osa suurempaa, mielekästä kokonaisuutta. Uusi, ennakkoluuloton kohtaamisen tapa voi jättää merkityksellisen jäljen.
Kirkko on vuosia puhunut läsnäolosta, vuorovaikutuksesta ja osallisuudesta. Se on etsinyt uusia tapoja kohdata myös ns. irrallisia jäseniään ja alkanut jopa puhua sielunhoidossaan ”merkityksellisen elämän markkinoista”.
Kouvolassa jalkauduttiin nyt kauppakeskukseen. Aiemmissa projekteissa olemme menneet palvelutaloihin, päiväkoteihin, toreille, maahanmuuttajien keskuuteen. Taidelähtöisiä menetelmiä on sovellettu diakoniatyössä sekä lasten ja nuorten parissa, ja yhteisötaiteen keinoin on työstetty niin ympäristöteemoja kuin kuntaliitoksiakin.
Askartelusta yhteisötaiteeseen
Mikä sitten erottaa yhteisötaiteen siitä, että lasten kerhoissa askartelemat kevätkukat kootaan yhteen seinälle?
Yhteisötaiteen idea sijoittuu perinteisen taideopetuksen ja taideterapian välimaastoon. Kehittämässämme työtavassa se painottuu siihen, missä taide voi olla tavallisen, elämäänsä pohtivan ihmisen tukena. Yhteisötaideprosessia ohjaa ammattitaiteilija, joka vastaa kokonaisuudesta. Yhteisötaide on olemukseltaan prosessinomaista: lopputulos tehdään yhdessä, sitä ei ole ennalta suunniteltu. Ohjaava taiteilija tuo vain liikkeellelähtöön raamit.
Osallistujat eivät toteuta teosta taiteilijalle vaan itselleen ja yhteisölle, josta myös teema tavalla tai toisella nousee. Työ on hyvin vuorovaikutuksellista ja osallistavaa. Ohjaajan kannalta se on vaativaa eikä se kaikille taiteilijoille sovi: se vaatii läsnäoloa, avoimuutta ja uskallusta heittäytyä.
Prosessi voi myös epäonnistua monista syistä, ja avoimuus ja nöyryys sen ja kohdattavan ihmisen edessä on yksi keskeinen väline yhteisötaiteilijan työpakissa. Koko prosessi lähtökohtineen on erilainen kuin perinteinen ryhmän opetuksellinen ohjaustilanne.
Yhteisötaiteeseen on aina liittynyt myös yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Yhteisötaideteos Liina otti kantaa suomalaiseen häpeän, vaikenemisen ja kulissien ylläpitämisen kulttuuriin, se pyrki murtamaan sitä edes pikkuriikkisen. Ei tarvitse olla täydellinen. Kaikki me teemme virheitä – ollaan inhimillisempiä ja armollisempia itsellemme ja toisillemme.
Toki hiljaisena ajatuksena taustalla on, että onnellista on, jos ihminen löytää itsestään armon ikävän.
Ulla Remes
Kirjoittaja on kuva- ja yhteisötaiteilija ja taidepedagogi, TM, joka tekee yhteiskuntatieteellistä jatkotutkimusta taiteen soveltavasta käytöstä.
www.ullaremes.net
Tero Annanolli on kuva- ja yhteisötaiteilija ja taidepedagogi, TaM, taiteilija-kehittäjä.
www.annanolli.com
Ulla Remeksen dialogimaalauksia Sami Korkiakosken kanssa on esillä Kuopion Luovien alojen keskus Myllyn kesänäyttelyssä 26.7. saakka. Tero Annanollin yhteisötaiteellinen installaatio Sateenvarjojen leikin Pääsade on esillä Halosenniemen puutarhassa Tuusulassa 30.8.2015 saakka.