Kirkonkellot soittavat meille monenlaista viestiä. Lauantai-illan ehtookellot kertovat pyhän alkamisesta. Sunnuntaiaamuna ne ensin kutsuvat ihmisiä kirkkoon ja lopulta kertovat myös kirkonmenojen päättymisestä. Kirkonkellot kertovat myös surun viestiä. Kellojen soitolla kunnioitetaan poisnukkunutta seurakuntalaista. Samalla kellojen soitto tekee surusta koko yhteisön asian.
Kirkonkellot kertovat kirkon sanomasta ja tehtävästä maailmalle. Vaikka äänimaailma onkin lähtökohtaisesti vapaata tilaa, ei mahdollisuutta kirkonkellojen soittamiseen voi pitää itsestään selvyytenä.
Toisinaan kirkonkellojen kumina ärsyttää. Yötyötä tekevä tai aamu-uninen ihminen ei aina nauti ylimääräisestä herätyksestä, jonka naapurissa oleva kellotorni antaa. Toisinaan myöskään niiden kristillinen viesti ei miellytä kuulijaa. Kirkonkellot ovat silloin ”kristillistä pakkosyöttöä”, josta uskonnonvapauden nimissä pitäisi jokaisen saada olla vapaa niin tahtoessaan.
Erilaisia äänimaailmoja
Maailmassa joudumme kuulemaan paljon sellaista ääntä, josta emme pidä. Kukapa meistä ei joskus osoittaisi tyytymättömyyttään äskettäin mopokortin saaneen nuoren virittelijän kaahailuun ja siitä kuuluvaan meluun. Eivätkä kaikki pidä siitä, että ralliautokilpailuja tai ulkoilmakonsertteja järjestetään keskellä kylää. Jos klassisen musiikin vielä sietäisi, saisi monen mielestä heavymetal-musiikin festivaalin siirtää jonnekin kauas. Kirkossakin äänistä aiheutuva tyytymättömyys on tuttua: sopiiko lapsen tulla kirkkoon, jos hän ei vielä osaa olla hiljaa.
Me viihdymme erilaisissa äänimaailmoissa. Toinen meistä rakastaa musiikin pauhua ja toinen taas vetäytyy mielellään suomalaisen metsän hiljaisuuteen. Tässä moniäänisessä maailmassa meidän on hyväksyttävä se, että emme voi määrätä ympärillämme olevaa äänitilaa. Lopulta voimmekin muuttaa vain itseämme ja opetella kestämään sellaistakin ääntä, josta emme niin kovin paljon pidä. Tai vaihtoehtoisesti voimme etsiä itsellemme paikan tai tilan, jossa äänet tai äänettömyys eivät meitä häiritse.
Elämme maailmassa, johon mahtuu monenlaista ääntä. Äänimaailmaan osallistuminen on myös oikeus, joka kuuluu meille kaikille. Tietysti hienotunteisuuden ja toisen kunnioittamisen säännöt ohjaavat sitä, miten, milloin ja kuinka kovaa käytämme tai teemme ääntä julkisesti. Ulkoilmakonsertitkin päättyvät ennen yötä ja öinen hiljaisuus rappukäytävässä kunnioittaa jokaisen unta. Päiväsaikaan emme kuitenkaan voi määrätä, mitä saa kantautua meidän korviimme, jos desibelirajoja ei rikota.
Suomessa uskonnollinen äänimaailma on julkisuudessa varsin hiljainen. Turisteina me kohtaamme monenlaista, meille ehkä vierastakin uskonnollista äänimaailmaa. Islaminuskoisissa maissa kohtaamme minareeteista kuuluvat rukouskutsut. Intiassa vastaan saattaa astella Krishna-liikkeen kannattajien kulkue lauluineen ja soittoineen. Siinä, missä nämä äänet ovat meille turisteina eksoottisia, tunnemme usein vierautta, jos ne tulevat lähelle. On kuitenkin hyväksyttävä, että monikulttuurisessa maailmassa nämäkin äänet saattavat tulla meitä lähelle, joskus jopa lähemmäs kuin tutut, vuosisatojen ajan soineet kirkonkellot.
”Kyllä maailmaan erilaisia ääniä mahtuu.” Tämän lausahduksen voimaa testataan Suomessakin lähivuosina, kun uskonnollisen moninaistumisen myötä eri uskontojen äänet kaikuvat yhdessä kirkonkellojen kanssa. Uskonnonvapaus merkitsee sitä, että uskonnolliset äänet saavat kuulua yhteiskunnassamme sulassa sovussa.
Leena Sorsa
vs. tutkija, Kirkon tutkimuskeskus
pitääkö kirkon hakea ”festarilupa”? vai saako metelöidä ihan miten vaan?
Saako verkossa kuulla haluamansa seurakunnan kirkonkellojen soittoa, vai onko se tekijänoikeuden takia estetty? Joskus tekisi mieli saada kuulla ilman että tarvitsee lähteä itse paikalle matkojen päähän.