Kirkon työssä ja kirkossa kotona – mahdoton yhtälö?

Nopeasti muuttuva maailma heijastuu myös kirkkoomme. Nuoruuteni kasvuseurakunnan papit pysyivät samoina koko nuoruuteni. Toisaalla seurakunnissa vitsaillaan, että olisiko sama asentaa pyöröovi seurakunnan meneville ja tuleville työntekijöille, kun vaihtuvuus on niin nopeaa. Monissa paikoissa on herännyt huoli siitä, riittääkö päteviä työntekijöitä tai millaisen työnantajakuvan kirkkomme antaa.

Tasapainoilemme koko ajan perinteen ja vakiintuneiden tapojen sekä muuttuvan maailman edessä. Pohdimme, miten voisimme ajankohtaisin sanoituksin välittää sanomaa Jumalasta ja yhteisestä uskostamme. Yhä useampi nuori ei löydä työpaikkaa kirkosta ja erityisesti haja-asutusalueille pätevien hakijoiden löytäminen voi tuottaa vaikeuksia.

Tiedämme, että alueellisia eroja seurakuntien välillä on huomattavasti ja työn edellytykset ja tahti vaihtelevat paikasta toiseen. Paikallisesti tehdään paljon tavoittavaa, kutsuvaa työtä, joka tarvitsee osaavia ja jaksavia tekijöitä myös tulevaisuudessa. On äärimmäinen rikkaus, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on seurakuntia ympäri maan. Miten pidämme siitä kiinni ja varmistamme, että jokaisessa seurakunnassa on hyvä olla ja tehdä töitä kirkkomme hyväksi?

Unelmien kirkko niin työnantajana kuin kotinakin

Kun mietin, millaisessa kirkossa haluan tulevaisuudessa työskennellä, mieleeni tulee huomaamatta usein lainattu 1. kirje korinttilaisille, jossa meille tuttu kolmikko: usko, toivo ja rakkaus ovat keskiössä. Ainakin itse haluan työskennellä kirkossa, jonka toimintaa ohjaavat nämä kolme – usko, toivo ja rakkaus – niin työyhteisöissä kuin myös kohtaamisissa seurakuntalaisten kanssa. Usko Jumalaan, toivo tulevasta sekä rakkaus lähimmäistä kohtaan sekä lähellä että kauempana ovat mielestäni kristittynä elämisen keskiössä.

Miten nämä välittyvät opiskelijoille ja nuorille aikuisille? Mutta miten tämä kaikki vaikuttaa opiskelijoihin ja nuoriin aikuisiin, kirkkomme nykyisiin ja tuleviin työntekijöihin, samalla kun henkilökohtainen suhde Jumalaan ja kirkkoon muotoutuu. Polku opiskelijasta maisteriksi on kaikilla omanlaisensa, mutta luulen että monia pohdituttavat samanlaiset kysymykset.

Miten rahat riittävät, mihin asti olen valmis muuttamaan kesätöihin, onko minusta kirkon työhön, miten löydän oman paikkani kirkossa? Mitä tehdä, jos kirkossa yleisesti käytävä keskustelu rikkoo arvojani? Millaisia vaikutuksia on koronalla, jonka aktiivinen aika on jo takana päin, mutta moni nyt valmistuva ja juuri valmistunut on elänyt sen vaikutuksessa.

Onko Suomen evankelis-luterilainen kirkko, ja tarkemmin sen seurakunnat, aidosti kilpailukykyinen työnantaja, jossa voi kasvaa vastavalmistuneesta oman alansa ammattilaiseksi? Miten seurakunta työnantajana voisi olla samalla kuin koti, jossa saa antaa omaa osaamistaan, kokeilla, erehtyä ja kasvaa?

Matkalla työhön ja elämään kristittynä

Alkuvuonna sain kutsun Itä-Suomen yliopiston opiskelijana lähteä valmistelemaan yhdessä muiden kirkon aloille opiskelevien sekä Kirkkohallituksen Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön kanssa Matkalla 2024 -retriittiä. Matkalla-retriitti tai koulutusleiri oli suunnattu kirkkomme työhön opiskeleville, niin teologeille, kasvatuksen, diakonian kuin kirkkomusiikinkin opiskelijoille. Koulutus kesti neljä päivää, ja sisällöllisesti se keskittyi erityisesti oman kutsumuksen pohdintaan, hengellisyyden hoitamiseen sekä työssä jaksamisen teemoihin.

Tällainen valtakunnalliseksi pyrkivä, joskin erityisesti Etelä-Suomessa tavoittanut koulutusleiri mahdollisti oman hengellisyyden pohtimisen uudella tavalla. Leirillä saimme tilaa pohtia, tulla ravituksi sekä kasvaa kristittyinä. Koulutus oli vahvistava, ja sen oppeja olemme jokainen voineet viedä arkeemme.

Toivon, että jatkamme aktiivisesti tällaisten kasvun paikkojen tarjoamista. On tärkeää, että voi irtautua opintojen sekä työnhaun tuomista paineesta ja keskittyä erityisesti siihen, millainen minä olen kristittynä, miten voin uskoani toteuttaa työelämässä sekä ennen kaikkea siihen, miten jaksan ja voin työssä hyvin.