Kirkon ja valtion suhde on moninainen, historian ja kulttuurin sävyttämä palapeli. Se ei kuitenkaan ole vain luterilaisen kirkon ja valtion kahdenkeskinen peli, vaan entistä enemmän monien erilaisten uskontojen, uskonnollisten yhteisöjen sekä katsomuksellisten toimijoiden yhteinen asia.
Kirkon ja valtion suhteiden tulevaisuuteen vaikuttavat monet tekijät. Ensinnäkin uskontojen ja katsomusten yhdenvertaisen kohtelemisen vaatimus on voimistunut. Tämän taustalla on ihmisoikeuksien korostuminen. Suomalainen yhteiskunta on moniarvoistunut, mikä näkyy sekä uskonnollisten toimijoiden kirjon laajenemisessa että kokonaan uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolelle jäävien määrän kasvuna. Kirkon jäsenmäärä taas on laskenut. Erityisesti nuorten keskuudessa ilmenee halua muuttaa kirkon valtiosuhdetta.
Muutospaineet eivät kuitenkaan ole syy pelkoon. Kirkon ja valtion suhde ei ratkaise kirkon säilymistä eikä kirkon merkitystä. Kirkko elää ja vaikuttaa riippumatta siitä, minkälainen hallinto tai valtiosuhde kirkolla organisaationa on.
Totta on kuitenkin se, että kirkon ja valtion suhteen muutokset voivat merkitä muutoksia kirkon talouteen, hallintoon ja henkilöstön määrään. Tämä muistuttaakin, että kirkossa tulee aktiivisesti etsiä kirkon ja valtion suhteisiin kestävää ja perusteltua ratkaisua. Kirkon tulevaisuuteen, myös kirkon valtiosuhteeseen ja yhteiskunnalliseen asemaan, me voimme itse vaikuttaa.
Miten kirkon työntekijä voi vaikuttaa omassa työssään kirkon asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa?
Ratkaisevinta on se, miten tärkeäksi kirkko koetaan yhteiskunnassamme. Onko kirkon sanomalla ja työllä ihmisille merkitystä? Yksittäisen ihmisen kokemus kirkosta joko rakentaa tai heikentää hänen suhdettaan kirkkoon. Tämä taas heijastuu myös laajemmin kirkon yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, merkittävyyteen ja arvostukseen. Pelkästään perinne, historia tai jäsenmääräkään eivät perustele kirkon valtiosuhdetta tai yhteiskunnallista asemaa.
Ne asiat, jotka luotaavat kirkon työntekijän työtä ja vaikuttavat kirkon yhteiskunnalliseen asemaan, löytyvät kirkon uudesta strategiasta. Kaikkein keskeisin tekijä on kohtaaminen.
”Monessa kirkon haasteessa on takana kysymys kyvystä kohdata. Kohtaako kirkon sanoma ihmisen ja kulttuurin? Löytääkö ihminen seurakunnasta ihmisen kasvot? Millainen on kokemus kohtaamisesta?” (Kohtaamisen kirkko – strategia)
Strategia antaa kirkon työhön ja elämään neljä painopistettä. Näitä ovat kristillisen sanoman nostaminen esiin, tavoite ihmisen aidosta kohtaamisesta, lähimmäisenrakkauden toteuttaminen sekä jäsenyyden tukeminen.
Jokaisen kirkon työntekijän ja jokaisen kristityn suhtautuminen toiseen ihmiseen heijastuu väistämättä siihen, millainen yhteiskunnallinen asema ja painoarvo kirkolla on Suomessa. Kohtaaminen, yhteydenpito ja vieraanvaraisuus rakentavat yhteyttä kirkon jäseniin, muihin uskonnollisiin ja katsomuksellisiin toimijoihin, yhteistyökumppaneihin sekä jokaiseen ihmiseen.
Kirkon tulevaisuuteen – niin sanoman kertomiseen kuin yhteiskunnalliseen asemaan – voidaan vaikuttaa samalla tavoin: ahkeralla ja tunnollisella työllä ihmisten arjessa ja pyhässä. Tämä rakentuu jokaisen kirkon työntekijän työstä ja elämästä – jokaisesta kohtaamisesta. Tämä on kirkon työn ja aseman kivijalka myös tulevaisuudessa.
Leena Sorsa
Tutkija
Kirkon tutkimuskeskus