Kuva: V-M Salminen
Perinteillä on paikkansa suomalaisten joulussa. Suomalaisten selkeä enemmistö haluaa viettää joulunsa kotona läheistensä kanssa (TNS Gallup 2009). Taloustutkimus puolestaan kertoo tuoreena tietona, että kahdessa kolmesta suomalaiskodista on joulukuusi. Kirkon toimintatilastoista taas tiedämme, että laskevasta trendistä huolimatta vielä satojen tuhansien suomalaisten joulunviettoon kuuluu kirkossa käynti. Valtaosa käy kirkossa jouluaattona, joka ensimmäisen adventtisunnuntain kanssa muodostaa vuoden suosituimpien kirkkopyhien kärkikaksikon. Kaikki eivät kenties mene kirkkoon sisälle asti, mutta saattavat esimerkiksi viedä kynttilän hautausmaalle. Kirkolla on siis paikkansa ihmisten joulussa, mutta mikä on kirkon paikka ihmisten arjessa?
Kirkkorakennukset ovat monella paikkakunnalla fyysisesti keskellä kylää. Kirkko joutuu kuitenkin tekemään huomattavasti aiempaa enemmän töitä ollakseen keskellä nykyistä ”kylää”, läsnä olevana hengellisenä ja yhteiskunnallisena toimijana. Verkkotyö pitää kirkkoa näkyvillä virtuaalisessa kylässä. Joissakin seurakunnissa on tartuttu haasteeseen myös perustamalla konkreettinen tila kohtaamispaikaksi keskelle ihmisvilinää, kauppakeskuksiin tai toriaukioille. Viesti on selkeä: kirkon paikka voi olla missä tahansa missä ihmiset ovat, siis muuallakin kuin seurakunnan tiloissa.
Konserttipaikka ja keskustelufoorumi
Kirkoista on tullut suosittuja konserttipaikkoja monille tunnetuille artisteille. Myös yhdessä laulaminen kiinnostaa Kauneimpien joululaulujen parissa. Kallion seurakunta kuitenkin osoitti äskettäin, että jumalanpalveluskin voi olla massatapahtuma, kun saarnan pitää joku tunnettu henkilö. Tosin lienee liioiteltua väittää, että Jari Sarasvuon tai Tarja Halosen saarnat edustaisivat uutta kirkollista ”tapahtumalajia”. Sen sijaan on aiheellista pohtia, voiko kirkko ja jumalanpalvelus tulla keskemmälle arkea toimimalla merkittävien keskustelijoiden areenana. Eräs julkkissaarnojen kriitikko kysyi seurakuntalehdelle lähettämässään mielipidekirjoituksessa: ”miksi juuri kirkoissa, onhan politiikan areenoita vaikka missä muuallakin?” Mutta miksi ei kirkoissa? Kirkonhan ei tarvitse pelkistyä vain politiikan areenaksi, vaan se voisi parhaimmillaan olla kaikenlaisten kohtaamisten areena.
Kun suomalaisilta kysyttiin, mitä he odottavat kirkolta ja minkälainen sen tulisi olla (Gallup Ecclesiastica 2011), hahmottui neljä osa-aluetta: keskittyminen julistukseen, opetukseen ja Raamattuun; heikoimpien auttaminen ja suvaitsevaisuus; yhteistyö, osallisuus, mediassa keskustelu; sekä vastuun kantaminen pakolaisista ja maahanmuuttajista. Aktiivisesti kirkon toimintaan osallistuvat korostivat kaikkia osa-alueita lähes yhtä paljon. Harvemmin osallistuvilla korostui eniten heikoimpien auttaminen ja suvaitsevaisuus. Toiseksi vahvimpana toiveena kuitenkin kaikenlaisilla osallistujilla oli se, että kirkko toteuttaa yhteistyötä ja dialogia muiden kirkko- ja uskontokuntien kanssa, edistää osallisuutta ja keskustelee aktiivisesti mediassa. Tähän nähden kirkon näkyvälle läsnäololle ja kumppanuudelle on selkeä tarve myös niillä kirkon jäsenillä, jotka eivät yleensä löydä tietään kirkon tai seurakuntatalon ovelle asti.
Kirkko keskellä ihmistä
Kirkon muutoksia ja haasteita pohdittaessa sivutaan toistuvasti kysymystä, mikä on kirkon paikka yhteiskunnassa. Se on tärkeä kysymys. Sitä tärkeämpää kuitenkin kirkolle olisi osoittaa, mikä on kirkon paikka ihmisessä. Kirkko tekee auttamalla paljon kaikenlaista hyvää, mikä tuottaa ihmisille hyvinvointia ja turvallisuutta. Mutta yksilön tasolla kyse on vielä enemmästä. Kirkko ei tule vain keskelle kylää, vaan sen pitäisi tulla ihmiseen itseensä. Hyvän työn tekemisen ja sen tukemisen perusta löytyy nimittäin kirkon sanomasta: armo kuuluu kaikille. Sanoma myös haastaa. Otetaanko se vastaan, halutaanko siis uskoa se henkilökohtaisesti todeksi vai jätetäänkö se sivuun? Vasta tähän kysymykseen saadun vastauksen jälkeen on mielekkäämpää pohtia, mikä on ihmisen paikka kirkossa.
Kirkko on strategisesti ennen kaikkea yhteisen juhlan eli jumalanpalveluksen vieton paikka, mutta sen kohtaamisen ydin on arjessa. Joulu on tästä hyvä esimerkki. Evankeliumiteksteistä luettava ensimmäinen joulu ei tullut erityisenä juhlana, vaan pienenä ihmeenä seimessä keskellä korutonta ja yksinkertaista arkea.
Antoisia hetkiä tämän ihmeen äärellä.
Veli-Matti Salminen
tutkija, Kirkon tutkimuskeskus