Kanadan suomalaiset kunnioittavat perinteitä ja ikävöivät kotimaahan

Kuva: Ali Tawfiq, Unsplash

Pohjois-Ontariossa  sijaitsevassa Timminsin kaupungissa on viitisenkymmentä tuhatta ihmistä. Heistä usean juuret ovat Suomessa. Tänne tultiin 1900-luvulla pääasiassa metsätöihin tai kaivoshommiin. Kun Kanadaan saapuvat suomalaiset kuulivat näistä mahdollisuuksista, oli luonnollista hakeutua juuri tänne, missä oli tarjolla niitä töitä, jotka olivat kotimaasta tuttuja.

Suuri osa Timminsin nykyisen suomalaisyhteisön jäsenistä on saapunut Kanadaan joko ihan lapsena vanhempiensa kanssa tai nuorena, töiden perässä. Tyypillisesti suomalaiset saapuivat aikoinaan Euroopasta tulevilla laivoilla joko itärannikolla sijaitsevaan Halifaxiin tai Montrealiin. Sieltä matka jatkui sinne, missä kulloinkin oli töitä tarjolla kovaa työtä pelkäämättömille. Timminsin työnmahdollisuuksien ohella alueelle hakeuduttiin muiden suomalaisten perässä. Joillain oli jo tuttavia ja perhettä Kanadassa, ja heitä oli helppo seurata. Kun kävelee Timminsin metsissä, on helppo ymmärtää, että tänne asettuminen on aikoinaan tuntunut luontevalta. Pohjois-Ontarion järviset ja mäkiset maisemat muistuttavat läheisesti Suomea, ja vaihtelut eri vuodenaikojen välillä ovat samantapaiset. Tarinoiden perusteella vaikuttaa siltä, että erityisen usein matkaan lähdettiin Pohjanmaalta. Myös itäsuomalaisia, jotka pakenivat epävakaita oloja, on mukana. Syyt lähteä Suomesta ovat olleet usein taloudelliset tai sosiaaliset, mutta mukaan mahtuu joitain seikkailijoitakin, jotka yksinkertaisesti halusivat nähdä maailmaa ja kokea jotain uutta. Aika monien kohdalla kuulee, että alun pitäen tarkoitus oli tulla vain muutamaksi vuodeksi tienaamaan, mutta suunnitelmista poiketen oleskelu venyi – ensin muutamaksi vuodeksi ja toisinaan koko elämän mittaiseksi ajaksi.

Suomalaisuus Timminsissä

Osa Timminsin asukkaista on syntynyt Kanadassa, mutta perheeseen, jonka molemmat vanhemmat ovat suomalaisia, ja kotikieli oli siten aina suomi. Monen kohdalla englannin tai ranskan kieli opittiin vasta kouluiässä. Timminsissä oli nimittäin niin paljon suomalaisia, että suomen kielellä saattoi pärjätä vaikeuksitta. Suomalaisia asui aikoinaan alueella niin paljon, että heillä oli omat kaupat, urheiluseurat, tanssipaikat, sanomalehdet ja poliittiset puolueet.

Nykyään Timminsin suomalaisuus on sitä, että talojen edessä saattaa olla pieni Suomen lippu. Kotien seinällä riippuu ryijy. Kahvin kanssa nautitaan itseleivottua pullaa. Vieraillessani Timminsissä paikallisessa vanhustentalossa, Kulta-kodissa, oli juuri meneillään leipomispäivä, ja asukkaat olivat leiponeet monta levyllistä pitkoja. Kun ruokaillaan, lauletaan ensin ruokavirsi. Myyjäisissä myydään itse valmistettuja sukkia ja lapasia. Kalastus, marjastus ja metsästys ovat kaikille tuttuja. Timminsin suomalaisten sankari on yhteisön viimeinen sotaveteraani, nyt jo yli 90-vuotias Arvo, joka asettui Timminsiin sotien jälkeen.

Suomessa kasvaneelle ja siellä koulutuksensa saaneelle kanadansuomi kuulostaa aluksi oudolta ja jopa hieman huvittavalta. Suomi sotkeutuu englantiin ja vilisee ilmaisuja, joita omat isovanhempani käyttivät aikoinaan. Silti näissä ihmisissä, jotka olen vasta tavannut ensimmäistä kertaa, on jotain erikoisen tuttua. Vaikka osa heistä on vieraillut Suomessa ainoastaan lomamatkoilla, heille ei tarvitse selitellä mitään siitä, miten meillä Suomessa asiat hoidetaan. Kokemuksemme Suomesta ovat kovin erilaisia – osa meistä on syntynyt siellä, osa kasvanut siellä ja osa on käynyt siellä vain vierailuilla – mutta jokin yhteinen kulttuurillinen esiymmärrys vallitsee kuitenkin.

Epävarma tulevaisuus

Koska massasiirtolaisuus Suomesta Kanadaan loppui jo vuosikymmeniä sitten, Kanadan suomalaisyhteisöt ikääntyvät nopeaa vauhtia. Suurin osa Timminsin suomalaisista on jo yli 70-vuotiaita. On mahdollista, että joidenkin vuosien päästä näitä historiallisia yhteisöjä ei enää ole. Siirtolaisuus on muuttanut kovasti muotoaan. Nykyajan siirtolaiset ovat koulutettua väestöä, jotka asettuvat Amerikan metropoleihin. Monien kohdalla tänne tulo tarkoittaa yksittäistä parin vuoden keikkaa. Nykyisessä globaalissa maailmassa uusilla maahanmuuttajilla on enemmän mahdollisuuksia pitää yhteyttä kotimaahansa. Internet mahdollistaa yhteydenpidon lisäksi myös television katselun, podcastien ja radion kuuntelun, ja kotimaan tapahtumia voi seurata miltei reaaliajassa. Lentomatkailu on kasvanut räjähdysmäisesti. Minä lennän Torontosta Helsinkiin useita kertoja vuodessa, mutta aiemmin vastaava ei olisi ollut mahdollista. Siksi suomalaisyhteisöstä muodostui maahanmuuttajille uusi perhe ja suku Suomeen jääneen tilalle.

Olen miettinyt paljon uskonnon suhdetta ulkosuomalaisuuteen. Uskonnollinen kokemus on monelle voimakas juuri omalla äidinkielellä. Ollessani jouluna suomessa, itku pääsi, kun kuulin jouluevankeliumin suomeksi kotikirkossani pitkästä aikaa. Yhtäkkiä siinä hetkessä olivat läsnä kaikki joulut, kaikki ne kerrat kun olen istunut jouluaattona kirkonpenkissä. Lapsena kävin joulukirkossa mummoni kanssa, ja nyt oman lapseni kättä puristaen. Timminsissä ei ole enää päätoimista suomenkielistä pappia, vaan Kanadan Suomi-konferenssi lennättää paikalle suomenkielisen työntekijän kerran kuukaudessa. Jokin Timminsin suomalaisuudessa kiteytyy juuri seurakunnan elämässä. Moni yhteisön jäsenistä on oppinut rukoilemaan kotonaan suomeksi, ja erilaiset kristilliset traditiot on siirretty eteenpäin nimenomaan omalla äidinkielellä. Seurakunnat julkaisevat yhä lehteä, jonka nimi on ”Isien Usko.” Niinpä sillä, että yhteisö voi aika ajoin viettää jumalanpalvelusta suomen kielellä on suuri merkitys. Ulkosuomalaisseurakunnat ovat pieniä, mutta jäsenilleen äärettömän tärkeitä: kielen kautta meillä on yhteys juuriimme ja kotimaahamme Atlantin toisella puolella.

Hanna Tervanotko
Raamatuntutkimuksen apulaisprofessori
McMaster-yliopisto, Kanada