Henkisyydestä ja henkisistä arvoista puhutaan nykyään monessa yhteydessä: niin yritysten strategioissa, meditaatiokursseilla ja aikakauslehdissä kuin esoteerisesti sävyttyneen new agen piirissä. Kirjakauppojen hyllyissä on mittava määrä kirjallisuutta, joka eri tavoin opastaa lukijaa henkiseen kasvuun. Myös kristillistä mystiikkaa, spiritualiteettia, on pidetty esillä yhä enemmän.
Henkisyyttä ilman uskontoa
Amerikkalainen neurotutkija ja kirjailija Sam Harris on tullut tunnetuksi kovasanaisena uskontokriitikkona. Harris on uusimmassa kirjassaan Waking Up: A Guide to Spirituality Without Religion nostanut esille kysymyksen henkisyydestä. Harris toteaa, että ”ihmisyydessä on paljon enemmän kuin luonnontieteen ja maallistuneen kulttuurin piirissä halutaan myöntää.”
Hän puhuu spiritualiteetin tärkeydestä ja näkee arvokkaana jonkinlaisen transsendenssin ja ykseyden kokemisen. Harrisin mukaan sekularismi on epäonnistunut siinä, että sen piirissä ei ole kyetty näkemään spiritualiteetin merkitystä – sekularistisessa maailmankuvassa on spiritualiteetin kohdalla aukko. Länsimaissa näyttää olevan kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät enää ole kiinnittyneet perinteisiin uskonnollisiin näkemyksiin ja oppeihin, mutta eivät toisaalta pidä itseään ateisteina.
Puhuessaan spiritualiteetin puolesta Harris korostaa, että spiritualiteetti on mahdollista riisua uskonnosta ja yliluonnollisista elementeistä. Harris ottaa esimerkiksi buddhalaiset meditaatiomenetelmät, joita voidaan harjoittaa ilman mitään uskoa yliluonnolliseen. Harris katsoo, että ateismin ja skeptisismin piirissä on suhtauduttu usein vähättelevästi ihmisten henkisiin kokemuksiin. Harrisin mukaan ihmisillä on kuitenkin kiistatta näitä kokemuksia, mutta niitä ei ole tarpeen selittää yliluonnollisiksi.
Holistinen henkisyys korostaa yksilöä ja tämänpuolista elämää
Henkisyys-termin juuret ovat pitkälti myös juutalaiskristillisessä perinteessä. Taustaltaan nykyinen henkisyyden kulttuuri liittyy siihen mittavaan muutokseen, jota Charles Taylor on kuvannut subjektiiviseksi käänteeksi länsimaisessa kulttuurissa.
Lyhyesti sanoen subjektiivinen käänne tarkoittaa sitä, että yksilön omat tunteet, intuitio, ajatukset ja kokemukset ovat yhä keskeisemmällä sijalla, kun ihminen tekee erilaisia valintoja ja päätöksiä elämässään. Ihmisen sisäinen maailma on se todellisuus, jota vasten asioita peilataan.
Muutoksen juuret voidaan nähdä jo 1700-luvulla alkaneessa romantiikassa. Erityisen voimakkaasti subjektiivinen käänne on vaikuttanut läntisessä kulttuurissa 1960-luvulta eteenpäin. Subjektiivisen käänteen myötä perinteisten instituutioiden rooli ylipäätään on heikentynyt.
Englantilaiset uskontotieteilijät Paul Heelas ja Linda Woodhead ovat esittäneet hypoteesin ”henkisyyden vallankumouksesta.” Tämän hypoteesin mukaan vaihtoehtoinen henkisyyden kulttuuri on länsimaissa syrjäyttämässä kristinuskoa. Uskonnon ja henkisyyden kategoriat edustavat toisistaan täysin erilaisia maailmankatsomuksia ja ihmiskuvaa.
Heelasille henkisyyden kulttuuri on synonyymi holistiselle henkisyydelle. Sen piiriin kuuluvat perinteet, ryhmät ja virtaukset, jotka ovat perinteisen kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden ulkopuolella: Uuspakanuus, new age, uushindulaisuus, monet buddhalaiset ryhmät, laaja vaihtoehtoisten hoitomuotojen ja terapioiden kirjo, meditaatiomenetelmät ja selvänäkijöiden palvelut. Holistinen henkisyys on hyvin laaja alue ja sen tarkka rajaus on usein haasteellista. Uskonnontutkijoiden parissa on toki kritisoitu jyrkkää jakoa ”uskonnon” ja ”henkisyyden” välillä.
Holistinen henkisyyteen kuuluu kuten nimikin viittaa, holistinen näkemys ihmisestä, kokemuksellisuuden ja tunteiden merkityksen korostaminen. Terveys ja hyvinvointi ovat keskeisellä sijalla.
Vaikka holistiseen henkisyyteen kuuluu useimmiten jonkinlainen näkemys todellisuuden ei-materiaalista perustasta, painopiste on vahvasti tässä ja nyt -ajattelussa. Eräs yhdistävä tekijä on näkemys maailmassa vaikuttavasta elämän perusenergiasta. Samankaltainen näkemys esiintyy esimerkiksi aasialaisissa perinteissä (prana, ki-energia).
Henkisyyden vallankumous vai limittyvät perinteet?
Monet liikkeet esoterian, new agen ja osin myös hindulaisperäisten kentällä karttavat termiä ”uskonto” ja puhuvat sen sijaan ”henkisyydestä.” Voidaanko sitten sanoa, että Heelasin ja Woodheadin hahmottama ”henkisyyden vallankumous” olisi selkeästi tapahtunut?
Kun tarkastellaan erilaisia tutkimuksia laajemmin, näyttää kuitenkin siltä, että läntisessä maailmassa on kysymys ennen muuta henkisten ja uskonnollisten virtausten ja perinteiden toisiinsa sekoittumisesta kuin jonkin yhtenäisen ja selvärajaisen vaihtoehtokulttuurin ylivertaisesta voitosta. Henkisyys (josta usein käytetään myös termiä uushenkisyys) elää myös kirkkomme sisällä.
Kansainvälisissä tutkimuksissa on viime vuosina näkynyt, että erityisesti nuorten aikuisten kohdalla niiden osuus, jotka eivät kuuluu mihinkään uskontokuntaan tai määrittelevät itsensä henkisiksi, on kasvanut. Viimeisimmässä Gallup Ecclesiasticassa (2011) kysyttiin suomalaisten katsomuksellista identiteettiä. Ensisijaiseksi vaihtoehdoksi valitsi vaihtoehdon ”henkinen ihminen” viidennes vastaajista.
Englantilainen uskontotieteilijä Steven Sutcliffe on luonnehtinut new age -henkisyyden muuttumista yhä enenevässä määrin eräänlaiseksi populaarikulttuurin muodoksi. Sutcliffe katsoo, että new agesta on tullut tunnussana kaikelle vaihtoehtoiselle muuttuneelle ja monimuotoiselle uskonnollisuudelle. Joustavuudessaan ja laveudessaan henkisyys tuntuu monelle jollakin tavalla luontevammalta kuin uskonnot.
Jussi Sohlberg
tutkimuskoordinaattori
Kirkon tutkimuskeskus