Dexter Fletcher: Eddie the Eagle (2016)
Fredrik ja Magnus Gertten: Nuori Zlatan (2016)
Molemmat ovat kovasti tosissaan, kilpailevat omissa lajeissaan, sarjoissaan ja omilla ehdoillaan, mutta urheilijoita yhtä kaikki ja saavutuksiltaan alansa kirkkainta kärkeä. Molemmista on tehty elokuva, joka saa urheiluhullun tutkimaan itseään. Kenelle minä oikein hurraan ja miksi?
Eddie Edwards ja Zlatan Ibrahimovits. Heistä kertovat elokuvat tulivat teattereihin huhtikuussa. Zlatanin tuntevat useimmat, mutta Eddien kohdalla kysytään melkein ylisukupolvista muistia. Michael ”Eddie” Edwards oli englantilainen mäkikotka, outo lintu sanan varsinaisessa merkityksessä. Talviurheilevan maailman tietoisuuteen hän räpiköi 1980-luvun lopulla. Eddie osallistui olympialaisiin ja kiersi maailmancupia, onnistui joten kuten pysymään hyppynsä pystyssä mutta ei koskaan sijoittunut viimeistä sijaa korkeammalle.
—
Elokuva Eddie the Eagle piirtää mäkikotkasta tarinan, joka laajalta kaarelta pysyy juuri ja juuri tosielämän rajoissa. Kymmenvuotiaana naskali alkoi haaveilla olympialaista, kiinnostui teini-ikäisenä alppilajeista ja kilpailikin kansallisella tasolla. Sarajevon talvikisat 1984 menivät sivu suun, mutta optimistinen sisupussi äkkäsi lajikseen mäkihypyn. Laskettelutaustaisena hän pysyi sen verran suksien päällä, että uskalsi tulla alas yhä suuremmista hyppyreistä. Parin vuoden sitkeän treenin jälkeen ura huipentui kahteen komeaan jumbosijaan Calgaryn olympialaissa 1988. Sieltä on peräisin fanien antama taiteilijanimi Eddie the Eagle.
Eddie the Eagle pyrkii näköisyyteen. Brittinäyttelijä Taron Egerton onkin hämmästyttävä näköiskuva sinnikkäästä ja loputtoman optimistisesta mäkimiehestä. Matti Nykänen vilahtaa kuvissa, onpa hänelle kirjoitettu peri repliikkiäkin. Valitettavasti elokuvanykänen puhuu englantia liian hyvin, ja kaiken päälle ruotsalaisittain murtaen.
Tarinaa on muutenkin höystetty draamallisilla vapauksilla. On fiktiivinen ex-mäkisankari ja äkeä veteraanikoutsi. Näin on saatu mukaan tähtien kimallusta: Hugh Jackman ja Christopher Walken. Melkein hävettää oikean Eddien puolesta, niin kliseistä ja ennustettavaa! Stuntit kaatuilevat uskottavasti mutta hyppäävät sukset levällään. Kun kerran pyritään näköisyyteen, pitäisi olla johdonmukainen. Matti Nykänen ei voittanut V-tyylillä, mutta niin elokuva väittää.
—
Ruotsalaisdokumentaristit Fredrik ja Magnus Gertten tulivat vuosituhannen vaihteessa kuvanneeksi paljon materiaalia Malmö IF:stä ja nuoresta Zlatan Ibrahimovitsista. Materiaali on leikattu dokumentiksi, joka seuraa lahjakkuuden jalostumista kotimaan sarjoista Amsterdamiin ja lopulta Torinon Juventukseen. Dokumentti kattaa vuodet 1999–2004. Tekijät ovat lisäksi haastatelleet valmentajia ja pelaajia, niin vastustajia kuin joukkuetovereitakin.
Zlatan osoittautuu yksilöurheilijaksi joukkuelajissa. Joku kutsuu sitä dokumentissa johtajuudeksi. Sitä se tietenkin on, jos johtajuus määritellään niin, että tehtävänä on saada muu joukkue pelaamaan Zlatania varten.
Maalintekijä tarvitsee syöttäjiä, ja dokumentissa välähtää muutama Jari Litmasen namupassi. Litmanen hankittiinkin vuonna 2002 takaisin Ajaxiin, osaksi juuri Zlatania avittamaan. Toisin kuin elämänkertafiktio, Nuori Zlatan ei tarvitse tekaistuja tarinalisukkeita. Zlatan tekee uskomattomia maaleja, melkein yksin niin kuin Maradona, mutta myös turhautuu ja teloo surutta niin vastustajia kuin joukkuetovereitakin.
Jos jotain puutteellisuuksia dokumentista pitäisi nimetä, niin leikkaus vaikuttaa puolivalmiilta. Elokuva vaihtaa tiheään aikatasoja, liikutaan Malmön ja Amsterdamin väliä kunnes päädytään Torinoon. Sieltä Zlatanin maailmanvalloitus vuonna 2004 varsinaisesti käynnistyi, ja sinne dokumentti on sopiva päättää.
—
Dokumentti Zlatanista on mielenkiintoisempi kuin näköisfiktio Eddiestä. Mutta mille minä urheiluhulluna oikeasti hurraan? Saavutuksille, loistosuorituksille, hyville tyypeille, uskomattomalle uralle? Vai niille tunteille, pyrkimyksille ja arvostuksille, joita he minussa herättävät?
Olen poikasena kiivennyt sukset harteilla mäkitorneihin, joten kunnioitan Eddie Edwardsia siitä, että tämä uskaltautui moiseen lajiin ja veti luuserin osan uusille tasoille. Ja vaikka Zlatanin taidot mykistävät, istuisin mieluummin iltaa Eddien seurassa. Kysyisin, mistä tuo sinnikkyys, positiivisuus ja loputon hyvä tuuli. Ja miten on Luoja suonut lahjojaan mäkiuran jälkeen? Vaikka elokuva jää toiseksi ja saavutukset kirkkaasti jumboksi, hurraan eniten sydämestä oikean elämän Eddielle.
Hyppää Eetu hyppää.
Pekka Rehumäki
pappi ja cinefiili