Maa oli autio ja tyhjä. Siitä tilanteesta alkaa ensimmäinen luomiskertomus. Tyhjyydestä. Siitä syntyi Jumalan käsissä kokonainen maailma. Maailma, joka muuttuu sekä synnyttää uutta yhä tänäkin päivänä. Maailma, josta opimme ja löydämme uutta kerta toisensa jälkeen.
Tuolle luomiskertomuksestakin tutulle luomistyön voimalle tahdomme antaa tilaa myös silloin, kun pyrimme sukupuolisensitiivisyyteen. Puhuessamme sukupuolisensitiivisyydestä puhumme siitä, ettemme tahdo astua Jumalan paikalle sanomaan, mihin hänen luomistyönsä voima ja rikkaus voi yltää. Emme tahdo asettaa rajoja siihen, millaiseksi hän voi ihmisen muovailla.
Lähimmäisenrakkautta ja Jumalan luomistyön ylistystä
Osalle sukupuolisensitiivisyys näyttää vaaralta. Pelolta, etteivät tytöt saa olla enää tyttöjä tai pojat leikkiä autoillaan. Se herättää huolta, ettei saisi olla enää oma itsensä ja pelkoa, että lapset laitettaisiin liian ahtaisiin muotteihin. Huojennukseksi voin todeta, että tulevaisuus, jota sukupuolisensitiivisyydestä puhuttaessa maalataan, on aivan toisenlainen. Sen toiveena on rakentaa maailmaa, jossa jokainen voisi kasvaa täyteen kukoistukseensa, siksi arvokkaaksi ihmeeksi, joksi Jumala hänet loi. Se on niiden asioiden tunnistamista, tiedostamista sekä muuttamista, jotka voisivat estää itsessä tai maailmassa Jumalan luomaksi ihmeeksi kasvamista. Se on lähimmäisenrakkautta ja Jumalan luomistyön ylistystä.
Tuota lähimmäisenrakkautta ja Jumalan luomistyön ylistystä voimme harjoittaa kaikki. Se ei ole esimerkiksi vain kasvatustyön tai sukupuolivähemmistöihin kohdistuva asia. Se koskettaa meitä kaikkia, henkilökohtaisesti ja muita kohtaavina kristittyinä. Se liittyy siihen, mitä oletamme toisesta hänen sukupuolensa perusteella, miksi luulemme hänen sukupuolensa tietävämme, miten häneen sen pohjalta suhtaudumme ja niin moneen muuhun asiaan. Se linkittyy siihen, kun sanomme, etteivät isot pojat itke tai annamme vain tytöille lahjaksi leluja, jotka opettavat hoivaamaan. Se näkyy, kun rakennamme vessoja vain miehille ja naisille tai unohdamme, että ikäihmistenkin piirissä voi olla heitä, jotka ovat sukupuoleltaan jotain muuta kuin oletimme.
Ymmärrystä, että olen Jumalaa pienempi
Jo Raamatun kertomuksista näemme, kuinka meillä ihmisillä on kautta historian ollut tarve tietää ja olla oikeassa. Olla suurempia ja astua joskus Jumalankin varpaille. Sukupuolisensitiivisyys ei ole oikeassa olemista tai toisen alas painamista. Päinvastoin. Se on ymmärrystä myös omasta pienuudesta; sen tunnustamista, että minä olen Jumalan luomistyön suuruutta pienempi. Jumalan luomassa ihmisyydessä on paljon sellaista, jota emme aina itse tunnista, tiedä, ymmärrä tai juuri itsessämme koe. Sukupuolisensitiivisyys on tahtoa ottaa tuo Jumalan luoma ihmisyys vastaan. Se on pyrkimystä tarjota sille jokaisen ihmisen kohdalla tilaa kasvaa sellaiseksi kuin Jumala sen tarkoitti, eikä esimerkiksi rajata tai ohjata sitä kasvamaan sen sijaan joksikin millaiseksi itse sen oletti.
Sukupuolisensitiivisyys ei ole sitä, etteivät tytöt saisi olla enää tyttöjä tai pojat leikkiä autoilla. Se on alttiutta kuunnella, katsoa, oppia ja tunnustaa oma erehtyväisyytensä. Kuunnella, jotta voisi oppia lisää toisesta, itsestä ja Jumalan luomasta maailmasta. Antaa tilaa lähimmäiselle, itselle sekä Jumalan luomistyön voimalle. Tapa kohdata toinen ihminen mahdollisimman avoimin mielin ja kuitenkin tietäen, että hyvästä tahdosta huolimatta moni asia maailmassa vääristää oletuksiamme toisista. Se on alttiutta elää ja toimia niin, ettei esimerkiksi omien oletusten tai tiedon puutteen tähden päätyisi supistamaan Jumalan luomistyötä pienemmäksi kuin se on.
Alussa oli tyhjyys ja siitä syntyi kokonainen maailma. Maailma, jonka monimuotoisuus, sukupuolisuutta myöten, julistaa Luojansa suuruudesta. Annetaan sen ylistää.
Mio Kivelä
sosionomi (amk) + kirkon nuorisotyönohjaaja, teol.yo.
Kirjoittaja on työskennellyt kirkossa erityisnuorisotyönohjaajana ja toimii tällä hetkellä freelancerina muun muassa Lasten ja Nuorten keskuksen tilauskouluttajana sukupuolisensitiivisyydestä.