Latinalainen Amerikka yhdistetään usein patriarkaattiin ja machokulttuuriin. Machokulttuuria kuvataan elokuvissa stereotyyppisesti, minkä seurauksena monet uskovat ilmiön olevan liioiteltu. Niin luulin itsekin, vaikka olen asunut Latinalaisessa Amerikassa. Opiskellessani teologisessa seminaarissa Comunidad Teológica de Méxicossa vuonna 2019 avasivat silmäni siihen näkemään, miten syvään juurtunut machokulttuuri on. Oivalsin myös, miten vahvasti se on raamatullisesti perusteltu ja miten paljon vahinkoa se aiheuttaa.
Patriarkaatti ylläpitää väkivaltaa
Kun kuluvan vuoden marraskuun 25. päivänä vietettiin kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää, Latinalaisen Amerikan naiset kohottivat jälleen äänensä. Heidän protestinsa kohdistuu väkivaltaan, joka on jatkuvasti osa heidän arkielämäänsä. He protestoivat siksi, että heillä ei ole samaa oikeutta turvalliseen elämään kuin miehillä ja että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Tämä ilmenee siten, että suurin osa naisiin kohdistuneista rikoksista jää selvittämättä. Heillä ei ole samaa oikeutta vaikuttaa yksityiselämäänsä eikä ammatilliseen toimintaansa kuin miehillä.
Maailman 25 maasta, joissa tehdään eniten naisten murhia, listalla on 14 Latinalaisen Amerikan ja Karibian maata. Keskimäärin yhdeksän naista kuolee väkivallan seurauksena joka päivä. Meksikon kaikista naisista 44 prosenttia on kokenut väkivaltaa kumppaninsa taholta, ja 53 prosenttia on kokenut suhteen ulkopuolista väkivaltaa.
Syy siihen on patriarkaatti ja machokulttuuri, he huomauttavat.
Machokulttuuri patriarkaatin henkenä
Machokulttuuri on kukoistanut Euroopasta saapuneen patriarkaatin takia 500 vuoden ajan. Jos patriarkaatti toimii rakenteena, machokulttuuria voi kutsua sen hengeksi. Machokulttuurin voi käsittää joukkona yhteiskunnan kehittämiä ja hyväksymiä asenteita. Nämä asenteet antavat miehelle maskuliinisina, korkea-arvoisempina pidettyjä ominaisuuksia kuin naiselle annetut feminiiniset ominaisuudet.
Machokulttuurille ominaista on, että miehen ajatellaan olevan subjekti ja naisen objekti. Mies eli el macho on ryhmän johtaja ja perheenpää. Heteroseksuaalisuus on ainoa oikea tapa, jolla mies ilmaisee miehistä arvoaan. Machokulttuuri nostaa esiin miehistä ja väkivaltaista käyttäytymistä ja lisää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Patriarkaatissa machokulttuuri on hyväksyttyä, ja siihen jopa rohkaistaan. Kurssillani, jossa käsiteltiin maskuliinisuutta ja machokulttuuria, totesimme, että markkinat haluavat pitää yllä patriarkaalista, miehistä kulttuuria. Jos miehet kilpailevat, kulttuurinen tabu estää ilmaisemasta, ettei jaksaisi kilpailla. Näin edistetään menestymistä, mikä puolestaan ylläpitää kapitalismia.
Machokulttuurin seurauksena naiset ovat muun muassa fyysisen, seksuaalisen, psykologisen, taloudellisen ja poliittisen vallan kohteita. Machokulttuuri tuo ongelmia perheisiin ja lähisuhteisiin ja aiheuttaa terveydellisiä ongelmia sekä naisille että miehille. Teologi Rocío Morales kirjoittaa machokulttuurista: Machokulttuurin perustana on naisia ja tiettyjä miehiä kohtaan tunnettu ylemmyydentunne. Kun tämä ylemmyys on uhattuna, mies voi tuntea pakkoa käyttää väkivaltaa, jotta hän voi vahvistaa (miehistä) identiteettiään. Miehen on vaikea luopua niistä etuoikeuksista ja arvoista, jotka kulttuurimme on antanut meille.
Machokulttuurin raamatullisia juuria ruvettiin kyseenalaistamaan
Machokulttuurin teologiset perustat löytyvät toisaalta siitä luomiskertomuksen tulkinnasta, missä nainen luodaan miehen kylkiluusta, toisaalta Efesolaiskirjeen tekstistä, jossa tuodaan esiin naisen alamaisuus miehelle. Molemmat tulkinnat antavat miehelle oikeuden toimia sillä perusteella, että hän olisi korkea-arvoisempi kuin nainen ja muu luomakunta.
Vapautuksen teologian piispat olivat ensimmäisiä, jotka rupesivat kriittisesti ja systemaattisesti tutkimaan valtaa ylläpitäviä rakenteita. Sen sijaan feministiteologit olivat niitä, jotka ottivat itselleen tehtävän tutkia naisiin kohdistuvaa sortoa.
Feministiteologien lähestymistavaksi tuli omaan elämään, subjektiiviseen teologiaan, epäilyksiin ja kyseenalaistamiseen perustuva hermeneutiikka. He kyseenalaistivat kaiken. He kyseenalaistivat teologian, sosiologian, taloustieteen, koulutuksen ja muut tärkeät alueet. He päätyivät siihen, että köyhyys ja yhteiskunnallinen sorto ovat ideologisesti yhteydessä patriarkaattiin.
Feministiteologien lähtökohta kaikkien ihmisten sama arvo
Sanoutumalla irti patriarkaatista feministiteologit tekivät näkyväksi toisen narratiivin. Se oli kertomus kaikkien ihmisen tasa-arvosta sen pohjalta, että nainen ja mies luotiin Jumalan kuvaksi. Nainen ei tule kokonaiseksi miehen kautta, eikä hän löydä pelastusta tottelemalla tai täyttämällä velvollisuutensa synnyttämällä lapsia tai ruokkimalla muita. Naisen ruumiilla on oma arvonsa, joka on miehen ruumiin kanssa samanarvoinen.
Itse luominen ja siihen kuuluva ihmisyys ovat todiste siitä, että nainen on luotu Jumalan kuvaksi. Nainen jakaa todistuksen Jumalan läsnäolosta omalta osaltaan jatkuvalla luomisella ja Pyhän Hengen kantajana. Jumala elää ja toimii edelleen, erityisesti köyhissä ja sorretuissa naisissa. Naisen halventaminen on sen halventamista, mikä on kallisarvoista Jumalan silmissä. Naisen ruumis on elämän, osallisuuden ja inkarnaation tila, ja hän on Jumalan työtoveri ja osa Jumalan pelastusta. Latinalaisamerikkalaiset feministiteologit lakkasivat pitämästä itseään sorrettuina uhreina ja alkoivat nähdä itsensä sellaisen viisauden lähteinä, joka voi ravita kirkkoa hedelmällisemmällä teologialla.
Efesolaiskirje ja muut vaikeat tekstit kuten kirjeet Timoteukselle ja Titukselle tuli ”vapauttaa”. Lukemisen edellytys oli sen näkeminen evankeliumeissa, miten Jeesus toimi vapauttaessaan ihmisen sitomisen sijaan. Jeesus tuli vapauttamaan ihmisen kaikenlaisesta orjuudesta. Feministiteologit huomauttivat, että kenelläkään ei ole oikeutta tai velvollisuutta rajata tai sulkea pois muita ihmisiä. Jeesuksen hyväksyvä asenne koskee kaikkia ihmisiä. Raamatun tekstejä tulee lukea niiden historiallista ja kulttuurista taustaa vasten, eikä niitä voida tulkita kirjaimellisesti. Feministiteologit alkoivat käyttää inklusiivista kieltä, mikä vaikutti myös miehiseen ilmaisuun.
Feministiteologit ajavat avarampaa ajattelua
Feministiteologit kyseenalaistavat jopa sen, miksi Martan tunnustus – Jeesus on Messias, Jumalan poika – on joutunut väistymään Pietarin myöhemmän tunnustuksen tieltä. Martta, jonka on usein valitettu olevan liian käytännöllinen ja pinnallinen, on ensimmäinen, joka lausuu suullisen tunnustuksen. Miksei hänen ympärilleen rakennettu kirkkoa? Olisiko siitä kirkosta tullut vähemmän hierarkkinen? Miksei hän saanut tunnustusta siitä, mitä hän näki ja jolle hän antoi ilmaisun?
Feministiteologit näkivät pikemminkin heikkoutena sen, että patriarkaalinen teologia päättää, kenen tunnustus on tärkeämpi kuin toisten, ja mitä siitä seuraa. Feministinen teologia sanoutuu irti sellaisesta teologiasta, jolla on kaikki ”oikeat” vastaukset kysymyksiin, ja pyrkii avoimempaan, rajoja ylittävään ajatteluun. Feministiteologit puhuvat kirkosta, jossa kaikki on vapautettu patriarkaatista. Siinä kirkossa on naisia, miehiä ja sukupuolivähemmistöjä, eikä se väheksy miehiä. Kirkko on päinvastoin vastaanottavampi, se on kirkko, jossa suhteet ovat horisontaalisia. Näin kirkko on kansanomaisempi.
Pia Kummel-Myrskog
Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston apulaisjohtaja 1.1.2021 lähtien
Suomennos: Paula Laajalahti