Kuka valloitti ensimmäisenä Mount Everestin korkeimman huipun? No tietysti Tenzing Norgay – kaikkihan tuon tietävät! Ai niin, olihan hänellä mukanaan joku turistikin, taisi olla joku uusiseelantilainen.
Historiaa ei yleensä kerrota valloitettujen näkökulmasta. Historian Suuren Kertomuksen pääosassa ovat yleensä miehet, ja viime vuosisatoina nimenomaan valkoiset miehet. Kuten tutkimusmatkailija sir Edmund Percival Hillary, joka tarinan tunnetuimman version mukaan 29. toukokuuta vuonna 1953 ensimmäisenä ihmisenä saavutti maailman korkeimman paikan – apunaan kokenut sherpa-opas, sankarin uskollinen alkuasukastoveri, jonka eksoottista nimeä on vaikea muistaa.
Tällainen historiallinen analogia juolahti mieleeni, kun sain palautetta eräästä kirjoituksestani, joka käsitteli suomalaisten Afrikassa tekemää lähetystyötä. Kuvittelin olevani taitava havaitsemaan historiankirjoituksen asenteellisuudet, kuten Eurooppa-keskeisyyden, mutta muiden näkövirheet huomaa näköjään helpommin kuin malkan omassa silmässään.
Pohdiskelin kirjoituksessani lähetystyön kulttuurisia vaikutuksia Namibian pohjoisosissa, alueella joka tunnettiin nimellä Ambomaa. Totesin, että kukaan ei voi kiistää suomalaisten ansioita terveydenhoidossa ja koulutuksessa. Tekstin sävy paljasti ilmeisen ylpeyteni siitä, että suomalaiset olivat ensimmäisenä kehittäneet kirjakielen Ambomaalla puhuttuun ndongan kieleen.
Vaikka eurooppalaisten toimintaa 1800-luvun Afrikassa voidaan perustellusti kritisoida kulttuuri-imperialismista, on selvää, että juuri kirjakielen kehittäminen on sataprosenttisesti hyvä, paikallisia ihmisiä hyödyttävä teko.
Kirjoitukseni oli menossa Saksassa julkaistavaan teokseen, jonka toimituskunnassa oli myös namibialainen historiantutkija, ja juuri hänen kommenttinsa sivun marginaalissa saivat minut muistamaan Mount Everestin valloittajat. Hän nimittäin huomautti, että suomalaiset eivät suinkaan yksin kielityötään tehneet.
Tosiaan, tuskinpa nuo suomalaislähetit olisivat ilman paikallisten kieliasiantuntijoiden apua saaneet sanaston kerättyä ja kieliopin muotoiltua. Historiankirjoista ei näiden Ambomaan agricolien nimiä kuitenkaan löydy.
Black Lives Matter -liikkeen myötä on tuotu esiin historiallisen katseen sokeita pisteitä ja suoranaisia vääristymiä. Lähetyshistorian kirjoittamisessakin on syytä tehdä korjausliikkeitä, tai ehkäpä jopa miettiä kerronnan näkökulma kokonaan uusiksi.
Kun kerronnan näkökulmaa siirretään lähetystyöntekijöistä paikallisiin vastuunkantajiin, silloin pääsevät esiin muutkin aiemmassa historian versiossa piiloon jääneet toimijat. Esimerkiksi kaikki ne naiset, joiden puhtaanapitotyön, vaatehuollon ja muonitustoiminnan ansiosta lähetit saattoivat keskittyä vaikkapa siihen kirjakielen kehittämiseen.
Olli Löytty
dosentti, kirkolliskokousedustaja