Musiikki ilahduttaa, riemastuttaa, ihmetyttää, vakavoittaa, itkettää, julistaa, huutaa tai kuiskaa, mutta parhaimmillaan aina koskettaa meitä, niin tekijöinä kuin kuulijoina. Musiikilla voi tavoittaa samaan aikaan tietoista ja tiedostamatonta.
Sain osallistua joitain vuosia sitten kuulijana upeaan konserttiin, jonka Turun filharmoninen orkesteri järjesti. Open Orchestra -konsertissa yleisö saa teosten välillä kulkea konserttisalissa etukäteen määrätyllä paikalla istumisen sijaan. Kokemus oli huikea. Orkesteri astui ulos omasta tutusta ja turvallisesta järjestyksestä. Orkesteri oli aseteltu tavalla, joka mahdollisti yleisön kulkemisen soitinryhmien välistä, osa puhaltajista oli jopa kapellimestarin selän takana. Toisten soittajien kuuleminen tai kapellimestarin seuraaminen ei sujunut samalla tavalla kuten tavallisesti ja toisaalta johtaakseen koko orkesteria, kapellimestarin täytyi kohdata sekä edessä että takana olevat soittajat. Tämä vaati hetkittäin kääntymistä pois totutusta suunnasta, siitä mikä on tuttua ja turvallista.
Työelämän tulevaisuudessa ja jo nyt työtä tehdään monenlaisilla uusilla tavoilla – etänä, hybridinä, osa-aikaisesti. Työ ja sen merkitys muuttuu valtavasti, eikä ole, jos koskaan on ollut, vain yhtä oikeaa tapaa tehdä työtä. Työyhteisöt ovat joukko erilaisia ihmisiä, joilla on erilainen suhde työhön, erilainen työkyky, eri äidinkieli ja usein myös erilainen tehtävä, osana yhteisöä. Kaikki tämä rikastuttaa työelämää, kunhan on riittävä yhteinen ymmärrys ja tieto työn tavoitteista ja toimintatavoista.
Työnohjaajana kuljen työnohjattavan tarinassa kuten kuljin tuossa Open Orchestra -konsertissa kuulijana. Hämmästellen ja kysellen, mitähän tässä tapahtuu! Kysymykset, jotka ovat työnohjauksissa esillä, liittyvät usein muutokseen. Siihen, että sitä etsitään tai että sitä on niin paljon, että sen tarkasteluun tarvitaan yhteistä keskustelua, ajattelun tilaa.
Itse hakeuduin aikoinaan työnohjaukseen saadakseni uuden tulokulman työhön, jota olin tehnyt pitkään samassa työpaikassa. Työnohjauskokemus oli hyvä ja syvempi matka minuun kuin olin osannut tavoitella. Toisenlaisia muutokseen liittyviä kysymyksiä ovat ne, joissa pohditaan miten säilyttää muutoksien virrassa kokemus, että ne eivät ole jotain hallitsematonta, jotain mikä pyyhkäisee yli ja hukuttaa. Reflektointi, työnohjaus, koulutukset ja hyvä johtaminen ovat keskeisiä vaikuttajia työelämän onnistuneissa muutosprosesseissa.
Ajattelen siis työnohjaajana olevani kuin tuon konsertin yleisö. Kuljen työn maailmassa, erilaisten tehtävien ja ihmisten kanssa ja keskellä, osan matkaa. Katsomme yhdessä yksittäisen työntekijän nuotteja ja samalla koko teoksen, työyhteisön, partituuria. Välillä pääsen aivan lähelle tiettyä työntekijää, oman työnsä orkesterimuusikkoa tai kapellimestaria. Kuuntelu on tärkeää. Kokemus saa eri kerroilla uusia sävyjä. Välillä kuulen paremmin yksilöitä, ehkä vähemmän kokonaisuutta ja toisinpäin. Jokaisen työntekijän tarina yhteisössään on omansa, kuin stemma orkesterin systeemissä.
Työyhteisössä täytyy toimia tiettyjen pelisääntöjen, kuten orkesterissa teoksen systeemiin kirjoitettujen ja kapellimestarin näyttämien koodien mukaan. Jos yksittäinen muusikko ei noudata kapellimestarin tempoa, nyansseja tai tulkintaa, kokonaisuus kärsii. Jos pelisäännöt tai johtaja ovat hukassa, tai joku soittajista puuttuu tai soittaa väärin, systeemi ei toimi, ei orkesterissa eikä missään muussa työpaikassa. Työnohjauksessa luottamuksellisessa dialogissa kuultavaksi piirtyvät toinen toistensa kanssa samaan aikaan soivat, moniääniset ja rikkaat työelämän sävelkuviot, joita sitten yhdessä soittamalla ja kuuntelemalla tarkastellaan.
Työnohjaus ilahduttaa, riemastuttaa, ihmetyttää, vakavoittaa, itkettää, julistaa, huutaa tai kuiskaa, mutta parhaimmillaan aina koskettaa. Työnohjaus voi tavoittaa samaan aikaan tietoista ja tiedostamatonta, ehkä etäännyttää turvallisen välimatkan päähän jotain, että sitä on mahdollista ajatella, että siitä on mahdollista puhua, että on mahdollista tuntea, että on mahdollista ennakoida reagoimisen sijaan.
Kun pohdin työelämän tulevaisuutta kirkossa, näen valtavasti mahdollisuuksia, jos uskallan päästää irti ajatuksesta, että olen tai tulen jossain kohtaa työuraa valmiiksi. Haluan edelleen, että silmien eteen, ajatteluun, piirtyvät toinen toistensa kanssa samaan aikaan soivat, moniääniset ja rikkaat työelämän prosessit. Mitä on ollut ennen ja mitä ehkä on edessä? Missä on tarkoituksenmukaista olla hiljaa kuin tauolla ja toisaalta, missä ovat ne omat solistiset paikat?
Miten minä omalla työlläni autan muita saavuttamaan oman parhaansa? Kysymyksiin vastataan ja uusia kysymyksiä kysytään aina uudestaan yhdessä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa työtä tehdään ja siellä missä sitä tehdään. Parhaimmillaan työ on oppimista, tuntemista, ahdistumista, etsimistä ja löytämistä, luopumista ja rakkautta, kuin musiikkia!
Iloa saapuvan kevään myötä, hyviä hetkiä töissä!
Armi Laakso
Musiikkiterapiaan erikoistunut kanttori
musiikkipedagogi ja työnohjaaja