Hermeneuttinen haaste moniuskontoisessa sielunhoidossa

Kuva: Kirkon kuvapankki.

Eurooppalaisen sielunhoitoverkoston ECPCC:n (European Council for Pastoral Care and Counselling) konferenssi pidettiin 23.–28.8.2017 Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä. Konferenssiin osallistui noin sata sielunhoitajaa ja tutkijaa eri puolilta Eurooppaa. Yksi konferenssissa esiin noussut teema oli monikulttuurisuuden ja -uskontoisuuden haaste kristilliselle kirkolle. Aihetta käsitteli muun muassa hollantilainen tutkija Theo van Leeuwen, joka tekee parhaillaan aiheeseen liittyvää väitöskirjatutkimusta.

Van Leeuwenin tutkimus käsittelee hermeneuttisen kompetenssin merkitystä sairaalapappien koulutuksessa monikulttuurisessa ja -uskontoisessa yhteiskunnassa. Hermeneuttinen kompetenssi voidaan määritellä kyvyksi yhdistää mielekkäällä tavalla toisaalta arkinen kokemus ja toisaalta elämän mielekkyyden lähde tai uskonnollinen traditio. Lähes kaikki protestanttiset teologiset instituutiot pitävät tätä taitoa keskeisenä omassa koulutuksessaan. Hermeneuttisen taidon määritelmä vaihtelee kuitenkin instituutiosta riippuen. Määrittelyyn vaikuttaa erityisesti se, millaisen tradition läpi käsitettä tarkastellaan.

Tutkimuksen taustalla on kolme kysymystä: teologian opiskelijoiden vaikeudet hermeneuttisen kompetenssin kanssa, kompetenssin erilaiset ja ristiriitaiset määritelmät sekä tehokas viestintä uskonnon ja elämän tarkoituksesta uskonnollisen kentän muutoksessa.

Lisäksi tutkimus on saanut kimmokkeen siitä havainnosta, että vaikka hermeneuttista kompetenssia pidetään yhtenä tärkeimpänä kykynä papin työssä, sen määrittelyssä on suuria eroja. Van Leeuwenin mukaan sairaalapapiksi opiskelevat tutustuvat hermeneutiikkaan opintojensa alusta asti. Siitä huolimatta usein koulutuksen lopussa, neljän vuoden jälkeen, opiskelijoille ei ole selvää, mistä hermeneuttisessa kompetenssissa on kyse. Opiskelijat eivät myöskään osaa hyödyntää hermeneuttisia taitoja käytännössä opintoihinsa liittyvien harjoittelujaksojen aikana.

Yhteinen pohja ja traditio puuttuvat

Taustalla on kuitenkin toinenkin tärkeä näkökulma. Viime vuosikymmenien aikana Hollanti, samoin kuin muutkin Euroopan maat ovat kehittyneet monikulttuurisiksi ja moniuskontoisiksi yhteiskunniksi. Samaan aikaan organisoitu uskonnollisuus on korvautunut yhä enemmän henkilökohtaisella hengellisyydellä, joka koostuu eri traditioista ja lähteistä.

Näin ollen, jos joskus on ollut tilanne, jossa pappi ja sielunhoidettava ovat pystyneet keskustelemaan elämän kysymyksistä samalta pohjalta ja samasta traditiosta käsin, van Leeuwen mukaan tilanne ei ole enää sama. Hän kuitenkin muistutti, että aikaisemminkin tradition sisältö on voinut olla sama, mutta tavassa, jolla uskontoa on käytännössä toteutettu, on aina ollut omat, persoonalliset piirteensä.

Joka tapauksessa tällä hetkellä tilanne on entistä monimutkaisempi: protestanttinen kristitty saattaa olla viehättynyt Marian persoonasta roomalaiskatolilaisuudelle tyypillisellä tavalla, harrastaa buddhalaista mietiskelyä ja ajatella Jumalasta ja hengellisyydestä yhtä avarasti kuin hindulaisuudessa. Koska merkityssysteemien moninaisuus on tyypillistä tälle ajalle ja läntisille yhteiskunnille, se ei koske välttämättä vain sielunhoidettavaa, vaan myös pappia itseään.

Kysymys elämän tarkoituksesta pysyy

Van Leeuwenin pääkysymys on, miten on mahdollista viestiä uskonnosta ja merkityksestä tällaisessa muuttuvassa uskonnollisessa maisemassa – yhteiskunnassa, joka on kadottanut suuren osan perinteisistä uskonnollisista instituutioistaan, mutta jossa kysymykset elämän tarkoituksesta ja elämäntapahtumien merkityksestä sekä hengellisyyden kaipuu ovat jäljellä.

Tutkimuksensa ensimmäisessä vaiheessa van Leeuwen haastatteli seitsemää opettajaa viidestä eri protestanttisesta yliopistosta. Hän kysyi, kuinka opettajat määrittelivät hermeneuttisen kompetenssin ja miten he näkivät papin työn suhteessa siihen. Toisin sanoen, mitä papit tekevät ja miten he tekevät sen. Vastauksia oli yhtä monta erilaista kuin vastaajiakin. Sen lisäksi, että vastaukset erosivat toisistaan, ne erosivat myös vastaajien omien instituutioiden näkemyksistä. Yhdessä ne antavat kuitenkin mielenkiintoisen näkökulman papin työhön.

Haastateltavat mainitsivat esimerkiksi seuraavanlaisia tekijöitä liittyen papin asenteeseen: läsnäolo, mahdollisuus antaa aikaa ja huomiota elämänkysymyksille, rohkeus kysyä hiukan syvemmältä, huomion kiinnittäminen elämän tarkoituksen kysymyksiin, elämään liittyvät aiheet ja vertauskuvallinen kieli.

Hermeneuttisiksi taidoiksi listattiin: kysymisen taito, tiettyjen diagnostisten tai hengellisten arvioiden tekeminen, kyky puuttua tilanteeseen symbolisella tavalla tai metaforisella kielellä ja kyky määritelmien tekemiseen.

Traditio – sisäinen motivaatio vai taakka potilaalle

Van Leeuwen tiedusteli opettajilta myös sitä, millä tavalla nykyisen kaltaisessa monimuotoisessa yhteiskunnassa papin tulisi liittyä omaan traditioonsa ja kertoa sitä. Tähän kysymykseen tulivat kaikkein normatiivisimmat vastaukset ja ilmaisut.

Vastaukset jakautuivat huomattavasti. Yksien mielestä papin ei tarvitse ilmaista traditiota tai, että traditio tulee näkyväksi papin sisäisen motivaation ja työinnon kautta. Toiset taas sanoivat, että hermeneuttinen prosessi alkaa siitä, kun pappi astuu potilashuoneeseen ja esittelee itsensä, joten traditio on parasta tehdä heti selväksi. Kolmannen mukaan papin ei pidä rasittaa haavoittuvassa tilanteessa olevaa potilasta omalla hengellisyydellään tai traditiollaan. Van Leeuwen pitää rasittaa-verbiä mielenkiintoisena tässä yhteydessä.

Van Leeuwenin tutkimus jatkuu seuraavaksi empiirisenä tutkimuksena, jossa hän tarkastelee seitsemän protestanttisen sairaalapapin työtä yleisissä sairaaloissa. Papit nauhoittavat keskustelunsa potilaiden kanssa ja valitsevat niistä esimerkkejä, jotka heidän mielestään kuvaavat heidän työnsä hyviä käytäntöjä liittyen hermeneuttiseen kompetenssiin. Nämä esimerkit litteroidaan ja analysoidaan sisällön, prosessin ja papin tradition roolin osalta. Tutkimuksen on tarkoitus valmistua ensi vuonna.

Theo van Leeuwen opettaa sielunhoitoa Windesheimin yliopistossa Zwollessa Hollannissa. Hän tekee väitöskirjaansa Groningenin protestanttiseen teologiseen yliopistoon.

Maija Sankari
Kirjoittaja työskenteli konferenssin aikana harjoittelijana Kirkon koulutuskeskuksessa.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.