Suomessa sanat spiritualiteetti ja spirituaalinen sisältävät sekä hengellisen että henkisen, uskonnollisen ja ei-uskonnollisen merkityksen. Adjektiivi spirituaali ilmaistaan sanaparilla henkis-hengellinen, ja spiritualiteetti ymmärretään laajemmaksi alueeksi kuin uskonto.
Spiritualiteetin nähdään koskettavan kaikkien ihmisten elämänkysymyksiä, ja koettelemuksen aikoina ihmiset etsivät aktiivisesti tätä yhteyttä. Miksi -kysymyksiin etsitään vastauksia. Kuoleman edessä oleva ja sairauden ahdistamana pohtii: mikä on elämäni tarkoitus, mitä voin toivoa, keiden ihmisten joukkoon kuulun? Selvittelyssä turvaudutaan myös uskonnollisiin vastauksiin. Käsitys spirituaalista hoidosta on laajentunut: se on muutakin kuin hengellistä keskustelua. Spirituaalia hyvinvointia luonnehditaan sanoilla merkitys ja tarkoitus sekä toivo.
Henkisyys ja hengellisyys ovat keskeinen osa ihmisen orientoitumista ja identifioitumista yksilöksi ja osaksi yhteisöä. Hoidon spirituaalin ulottuvuuden kehittämistä pidetään siksi tärkeänä ja osana laadukasta hoitoa.
Sielunhoidon sisältö ja kuulluksi tuleminen
Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan diakoniatyöntekijöiden käsitykset sielunhoidon määrittelystä vaihtelivat. Tuloksissa erottui kaksi erilaista määrittelyä. Sielunhoito ajateltiin hengellisen näkemyksen sekä hengellisyyttä laajemman näkemyksen pohjalta. Tutkimuksessa ilmeni, että sielunhoitajan identiteetin keskeisimpiä asioita olivat oma vakaumus ja tietoisuus omasta hengellisen työntekijän identiteetistä. Diakoniatyöntekijöiden aktiivista otetta sielunhoitoon kuvasi heidän odotuksensa siitä, että työ on sielunhoidollista ja sielunhoito voisi olla suurempikin osa omaa työtä. Samaa on kuultu myös hoitohenkilökunnan sanomana. Terveyden edistäminen on diakonista hoitotyötä.
Henkinen ja hengellinen hoitotilanne tukeutui usein myös asiakkaan elämänkatsomuksen varaan ilman, että työntekijä/hoitaja tarjosi keskusteluun omaa hengellistä näkemystään. Sielunhoitajat kokivat ammattitaidossaan keskeisenä kyvyn pysähtyä ihmisten kohdalle, kuunnella asiakkaita ja luoda rauhallisia kohtaamistilanteita. Tärkeimmäksi työkaluksi miellettiin kohtaaminen. Siinä ihmisen täytyy saada tulla kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi.
Valmiuksia henkiseen ja hengelliseen hoitoon – maahanmuuton haasteisiin
Henkinen ja hengellinen hoitotyö on tärkeä osa hyvää kulttuurinmukaista hoitoa. Tutkimusten perusteella totean, että henkistä ja hengellistä hoitotyötä ei toteuteta riittävästi. Työyhteisöjen rohkaisu ja kannustaminen henkisen ja hengellisen hoitotyön syvempään tarkasteluun sekä lisäkoulutukseen ovat tarpeen. Tutkimuksen mukaan hoitajan asenne ja työyhteisön tuki rohkaisevat tekemään henkistä ja hengellistä hoitotyötä tilanteissa, joissa koetaan epävarmuutta omasta osaamisesta tai rohkeudenpuutetta. Parantamalla työyhteisön kulttuurisia, tiedollisia ja taidollisia henkisen ja hengellisen hoitotyön valmiuksia voidaan edistää potilaiden hyvää kokonaishoitoa. Omasta henkisen ja hengellisen hoitotyön kompetenssista kiinni pitäminen on ammatillista huoltoa.
Maahanmuutto on huomattavasti lisännyt monikulttuuristen potilaiden kohtaamisia hoitotyössä. Heidän uskomuksensa, tapansa ja perinteensä asettavat hoidolle haasteita myös henkisen ja hengellisen hoitotyön näkökulmista. Tärkeänä tavoitteena on tiedon lisääminen monikulttuuristen potilaiden hengelliseen hoitoon vaikuttavista tekijöistä, hoitajien asenteista ja henkilöstön koulutuksen tarpeesta. Monikulttuurisessa terveydenhuollon kohtaamisessa tarvitaan ennakkoluulottomuutta, herkkyyttä ja ymmärrystä sekä vuorovaikutus- ja työyhteisövalmiuksia. Eri alojen ammattilaisten on tärkeää tuntea ja tunnustaa toistensa taidot. Mitä paremmin yhteistyö ja keskinäinen arvonanto terveydenhuollossa toteutuvat sitä inhimillisempää ja parempaa ovat hoito ja sen tulokset.
Monikulttuurisuus terveydenhoidossa
Suomalaiset eivät ole monikultturismissa vain antava osapuoli ja palveluiden tarjoaja. Muualta tulevat rikastuttavat työyhteisöä, ja se helpottaa myös eri kulttuureista lähtöisin olevien potilaiden ymmärtämistä, kohtaamista ja hoitamista. Muualla koulutuksen saaneet terveydenhuollon ammattihenkilöt tarvitsevat tukea työyhteisöltään esimerkiksi terveydenhuollon toimintaa koskevien säännösten hallinnassa ja tietoa suomalaisten arvomaailmasta. Muista elinympäristöistä Suomeen tulevat ihmiset opettavat suomalaisille yhteisöllisyyttä ja tuovat yhteisöjen ja yhteiskunnan arvokeskusteluun erilaisia näkökulmia.
Suomessa tehdyissä tutkimuksissa hoitohenkilökunta on tuonut esiin maahanmuuttajien kohtaamiseen liittyvää tiedonpuutetta ja koulutustarpeita. Puhumalla auttaminen ja psyykkisen tuen antaminen on koettu vaikeaksi, eikä perinteisten työmenetelmien ole koettu aina toimineen. Sielunhoidonkin onnistumisen esteinä on nähty molemminpuoliset kielteiset asenteet ja ennakkoluulot, kieliongelmat ja kulttuuritaustojen tuntemuksen puute. Kun autetaan eri kulttuurisesta taustasta lähtöisin olevaa henkilöä, nonverbaalinen viestintä ja lähellä oleminen korostuvat yhteisen kielen puuttuessa.
Hoitoakin edistetään kehittämällä monikulttuurista henkistä ja hengellistä hoitamista. Näin helpotetaan hoitotyössä potilaan uskonnollisuuden ja uskonnollisten tapojen arvioimista. Monikulttuuristen asiakkaiden hengelliset tarpeet kohdataan paremmin hankkimalla koulutusta hengellisyydestä ja uskonnoista sekä rohkaisemalla avoimeen vuorovaikutukseen, jossa uskalletaan puhua henkisistä ja hengellisistä asioista. Avointa ilmapiiriä voidaan tukea myös henkilökunnan keskinäisellä jakamisella hengellisistä, henkisistä ja erilaisuuteen liittyvistä asioista. Keskusteluodotusten täyttyminen luo sopeutumisen avulla luottamusta ja toivoa.
Hengellisen hoidon välineet
Hengellinen hoitotyö on Suomessa vähemmän tutkittu hoitotyön alue. Monikulttuurisen henkisen ja hengellisen hoitotyön oppaan laatiminen on valmisteilla. Hengellisen hoidon tavat ja välineet ovat monipuolisia. Niitä ovat esimerkiksi reflektointi, musiikki, laulu, lukeminen, hiljentyminen, hartaus, uskonnolliset esineet ja siunaaminen. Niiden avulla oireenmukaisen hoidon kautta tuleva elämänlaadun vaaliminen ja kärsimyksien lievittäminen auttavat, vaikka kaikkein syvimmät eksistentiaaliset kysymykset jäisivätkin ratkaisematta. Kokonaisvaltainen hengellinen hoito merkitsee koko elämäntilanteen huomioonottamista: hyväksymistä, kunnioittavaa kuuntelemista, läsnäoloa ja elämän yhteyksien silloittamista.
Keskustelukumppanilta odotetaan suurta hienotunteisuutta ja joustavuutta. Hengellisessä hoidossa ihmisen sisäiseen maailmaan ja eksistentiaalisiin peruskysymyksiin suhtaudutaan syvällä tavalla vakavasti. Siinä on eläytymistä, huolenpitoa, pohdintaa, aavistelua ja yhteyksien löytämistä. Hengellistä hoitoa ei ole pelkästään sielunhoidollinen keskustelu. Hengellistä hoitoa voi yhtä hyvin olla kuunteleminen tai hiljaa oleminen. Olennaista on toisen ihmisen läsnäolo ja vuorovaikutus. Avuksi ovat ammattipätevyys sekä rohkeus olla läsnä myös elämän rajalla myötätuntoisella asenteella, johon sisältyy sitoutumista, uskollisuutta ja vastuuta.
Sampo Muurinen
kirkkohallitus
apulaisjohtaja
diakonia ja sielunhoito