Henkilöstöpäällikkö rippikoulumaailmassa: oppimassa uutta

Peräseinäjoen kirkon kattokruunu.
Peräseinäjoen kirkon kattokruunu. Kuva: Heli Lavila

Korona-aika on meille kaikille hankalaa, mutta erityisesti minua huolestuttaa nuoret ja heiltä väliin jäävät tietyt aikuisuuteen kasvamisen vaiheet ja perinteet. Rippikoulu on tärkeä vaihe nuoren elämässä. Kirkon viestinnän mukaan vuonna 2020 rippikoulun kävi yhteensä 46 818 ihmistä, Seinäjoella tämä luku on 685 nuorta tai aikuista. Koko Suomessa kirkkoon kuuluvista 15-vuotiaista nuorista rippikoulun kävi 88 %. Mikä muu seurakunnan toiminta tavoittaa näin suuren prosentin kohderyhmästään?

Nyt kuitenkin rippikoulukin järjestetään ainakin osittain etänä. Olemme oman rippikouluryhmämme kanssa tavanneet konkreettisesti vain kerran, muut rippikoulutehtävät on toteutettu etänä kotoa käsin. Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne puuttuu melkein kokonaan. Miten nuoriin vaikuttaa se, että odotuksien mukainen rippikoulukokemus jää toteutumatta? Miten pystyisimme tarjoamaan nuorille sellaisen kokemuksen, jonka he ansaitsisivat?

Kaikki kaipaamme kohtaamisia

Nuoret kaipaavat kohtaamista, niin aikuisten kuin toistenkin nuorten kanssa. Joku on ehkä odottanut rippikouluaikaa erityisesti sen vuoksi, että pääsisi toimimaan ja tutustumaan ihmisiin koulumaailman ulkopuolella. On ollut ilo huomata se, miten jotkut nuoret ovat erityisesti paneutuneet annettuihin etätehtäviin ja miten jotkut odottavat taas sitä hetkeä, että päästäisiin jälleen tapaamaan kasvotusten.

Kohtaamista kaipaavat myös aikuiset. Seinäjoen seurakunnassa on tapana kohdata henkilökohtaisesti rippikoulunuoren perhe ainakin kerran ennen konfirmaatiota. Tapaamisia on järjestetty niin nuorten kodeissa kuin seurakunnan tiloissakin. Näistä kohtaamisista on vain hyviä kokemuksia. On ollut ilo jakaa yhteisesti asioita nuoresta ja hänen elämästään. On ollut ilo näyttää, että vanhemmat saavat tarvittaessa tukea myös seurakunnasta kasvatukseen tai muihin askarruttaviin kysymyksiin. Kohtaamisissa me seurakunnan työntekijät olemme saaneet arvokasta tietoa nuoresta ja olemme oppineet hänestä paljon uusia asioita.

Saan olla keskeneräinen

Mitä muuta minä olen tähän mennessä työkierrossani oppinut? Olen päässyt osallistumaan ihan toisenlaiseen maailmaan, kun normaalissa työssäni pääsisin. Näen sellaisia asioita, joita ennen olen luullut ymmärtäväni, mutta nyt vasta näen oikeasti todellisuuden. Olen ymmärtänyt rippikoulutyön todellisuuden ja haasteet paremmin. Näkisin, että jo tähän mennessä olen saavuttanut tavoitteen, jonka omalle työkierrolleni asetin, vaikka varsinainen rippileiri on vielä edessäpäin. Kuitenkin tunne omasta tietämättömyydestäni ja osaamattomuudestani kasvaa koko ajan samalla, kun ymmärrys lisääntyy. Oppiminen on elinikäinen prosessi. Täytyy vain itselle myöntää, että ikinä ei ole valmis, aina voi oppia jotain uutta. Täytyy hyväksyä, että on keskeneräinen ja täytyy olla itselle armollinen.

Ensimmäisellä, ja toistaiseksi ainoalla, riparitapaamisella Sanna-kanttori puhui siitä, että kirkon voisi tuntea kotoisaksi. Saimme jokainen valita kirkosta mieleisen paikan ja maata ja rauhoittua siinä urkumusiikin soidessa. Minulle kirkko on paikka, jossa voin nimenomaan rauhoittua. Istun (tai makaan) mielelläni kirkossa ja kuuntelen esimerkiksi urkumusiikkia. Tai olen vain rauhassa tyhjässä ja hiljaisessa kirkossa. Saatan myös kierrellä kirkkoa ja katsella tarkemmin arkkitehtuurin yksityiskohtia, rapistuneita maaleja, ja miettiä iloja ja suruja, joita siinäkin kirkon penkissä on koettu. Kirkko antaa minulle rauhaa ja voimaa kohdata työni haasteita. Toivottavasti voisin jakaa jotain tästä tunteesta myös nuorten kanssa. Toivottavasti voisimme taas kohta tavata nuorten kanssa kirkossa.

Heli Lavila
henkilöstöpäällikkö
Seinäjoen seurakunta

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.