Kirkko on aina elänyt pienyhteisöistään. Seurakunnat, herätysliikkeet ja näitä pienemmät paikallisyhteisöt ovat profiloituneet enemmän tai vähemmän persoonallisilla piirteillään, vaikka rakenteet ja opillinen perusta ovatkin samat.
Pienyhteisöt ovat kuitenkin muuttuneet aiempaa homogeenisemmiksi. Niin aistinvaraisten havaintojen kuin tutkimustenkin mukaan ihminen haluaa olla yhteydessä pääasiassa kaltaistensa kanssa. Vaikka elämänpiiri on globalisaation ja median jatkuvan uutisvirran myötä laajentunut, läheisten piiri on pikemminkin supistunut. Tykkäämisiä saattaa sinänsä olla lukumääräisesti paljonkin, mutta verkostot syntyvät vaivattomimmin samankaltaisessa elämäntilanteessa elävien, saman koulutus- ja tulotason saavuttaneiden ja samanlaisen perhe- ja asumismuodon valinneiden kesken.
Kirkossa ihanteena on vanhastaan ollut ns. parokiaalisuus, jossa samalla alueella asuvat ihmiset muodostavat seurakunnan. Koska henkilöseurakuntien muodostaminen ei meillä ole mahdollista, olemme löytäneet muita keinoja viettää uskonnollista elämää kaltaistemme seurassa. On syntynyt erilaisia uskonnollisia pienyhteisöjä.
Kirkon muuttuva yhteisöllisyys
Vaikka kirkon jäsen- ja toimintatilastot osoittavat usein laskusuhdannetta, uskonnollisten pienyhteisöjen lukumäärän suhteen näyttää olevan pikemminkin päinvastoin. Tämän havainnon seurauksena Kirkon tutkimuskeskuksessa käynnistettiin vuonna 2012 tutkimushanke Kirkon muuttuva yhteisöllisyys, jossa selvitettiin kirkkoon sitoutumisen ja yhteisöllisyyden muutoksia ja uusia yhteisöllisyyden muotoja. Hankkeeseen osallistui lähes kolmekymmentä perustutkinto- ja jatko-opiskelijaa Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoista sekä Åbo Akademista. Mukana oli myös ylemmän pastoraalitutkinnon suorittajia ja kirkon työntekijöitä.
Kesäkuussa julkaistavassa hankkeen loppuraportissa tarkastellaan uudenlaisten verkostomaisten yhteisöjen syntyä, yhteisöjen rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä ja yhteisöjen suhdetta uskonnollisiin instituutioihin. Kirjassa pohditaan myös sellaisia arvo-, normi- ja moraalikysymyksiä, jotka edistävät tai uhkaavat osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksen syntymistä uskonnollisissa yhteisöissä.
Artikkelikokoelmassa tarkastellaan nykyihmisen pyrkimystä löytää itselle sopiva hengellinen vertaisyhteisö tunnustuskuntarajoista riippumatta. Huolimatta monien uudenlaisten verkostojen julkilausutusta yksilöllisyyden korostuksesta myös niillä on joukko yhteisiä arvoja ja normeja, jotka luovat yhteistä identiteettiä ja sosiaalista pääomaa. Yhteisön normit saattavat kuitenkin muodostua kohtuuttomaksi taakaksi osalle yhteisön jäseniä heille epäedullisessa valta-asetelmassa.
Kun puhutaan yhteisöllisyydestä positiivisena ilmiönä, puhutaan yleensä yhteisöllisyyden kokemuksesta eli yhteenkuuluvuudentunteesta ja me-hengestä. Kirkon työntekijät ja vapaaehtoiset ovat rakentaneet messuyhteisöjä, joille on ominaista mahdollisuus epämuodollisempaan vuorovaikutukseen osallistujien kanssa. Nuorten kokemuksessa puolestaan korostuvat viihtyminen ja hauskanpito, jotka auttavat identiteetin rakentamista osana kirkollisten perinteiden jatkumoa. Myös musiikki voi toimia erilaisia mielikuvayhteisöjä synnyttävänä tekijänä.
Lisäksi artikkeleissa paneudutaan joihinkin yhteisöllisyyden erityiskysymyksiin, kuten mobiililaitteiden tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin rippikoulussa sekä seurakunnan ja koulun vuorovaikutukseen ja kasvatusyhteistyöhön. Kristinuskossa on sen alkuajoista lähtien korostettu lapsen arvoa ja lapsen uskon esikuvallisuutta, mutta onko niillä vaikutusta lapsen asemaan uskonnollisen yhteisön jäseninä?
Erityisryhmiä – kuten eri tavoin vammautuneita – on viime vuosikymmeninä pyritty seurakunnissa palvelemaan erilaisten erityistyömuotojen avulla, mutta mitä merkitsee erityisryhmien osallisuus seurakuntayhteisöissä ja inklusiivisempi seurakuntakäsitys? Suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen on tullut eräänlainen vedenjakaja kirkollisessa keskustelussa. Mikä on erilaisten verkostojen ja instituutioiden välinen dynamiikka ja päätöksentekorakenteiden vaikutus tähän dynamiikkaan?
Tervetuloa keskustelemaan näistä ja muista teemoista hankkeen loppujulkaisun Erilaisista yhteisöistä elävä kirkko julkistamistilaisuuteen 17.6.2016 klo 14 Helsinkiin Kirkon taloon!
Maarit Hytönen
tutkija
Kirkon tutkimuskeskus