Arkisto: Jutut

Älä koskaan pahoittele vammaisen lapsen syntymää kastekodissa
24.3.2025Taustaa Valtakunnallinen Ensitietoverkosto järjesti maaliskuussa 2025 Ensitieto-webinaarin ” Että joku olisi kertonut, että se ei ole maailmanloppu.” Toivo ensitiedon hetkissä. Tilaisuudessa alustavat palliatiivisen hoidon asiantuntija, terapeutti Marjaana Väänänen ja kokemuspuhujat Minna-Maarit Kedonoja, Oona Konttinen ja Selinä Nera. Olen ollut Kirkkohallituksen edustajana tässä verkostossa pian yhdeksän vuoden ajan. Verkosto on saanut aikaan sen, että aikanaan irlantilainen […]

Polun kehittyminen tähän asti ja tulevina vuosina
19.3.2025Polku -toimintamalli on ollut kirkossamme käytössä vuoden 2021 alusta, siis neljä vuotta. Sitä ennen Polkua kehitettiin ja testattiin vuosien 2019–2020 ajan. Mitä neljässä vuodessa on tapahtunut? Mitä pitäisi saada aikaan? Polun suunnittelu lähti liikkeelle unelmista. Pohdimme kehittämisryhmässä kirkon työntekijöiden kesken, mitä asioita haluamme vahvistaa lapsen, nuoren ja hänen läheisensä elämässä. Mitä halumme kirkkona ja seurakuntina […]

Haluatko tehdä työsi laadukkaasti – tee se saavutettavasti
17.3.2025”Tänne meidän seurakunnan tiloihin ei pääse minnekään, ei siis minnekään, ihminen joka käyttää pyörätuolia itsenäisesti. Kävin kaikki tilat läpi. Ovikellokin, jolla voi soittaa, on niin korkealla, ettei pyörätuolista ylety. Olen ihan sanaton. Mitä me tehdään?” ”No, jospa ihan ensimmäisenä vaikka siirtäisitte niitä ovikelloja.” Näin kävi jälleen tänäkin vuonna järjestämässämme Saavutettavuuden perusteet -koulutuksessa muutamalle koulutukseemme osallistujalle. […]

Mitä oikein pitäisi uudistaa – kirkko vai käsitys sen uudistamisesta?
12.3.2025Kirkollisten lehtien yleisönosastoissa ja sosiaalisen median keskusteluissa toistuu sama kaava: joku kertoo tuntevansa olonsa ulkopuoliseksi, toinen vaatii paluuta perinteisiin, kolmas vaatii kirkolta radikaaleja uudistuksia ja käsitysten päivityksiä. Välissä seisoo kirkko, joka yrittää olla kaikkea kaikille — ja eksyy usein itseltään. Kirkon uudistamisesta on kiistelty niin kauan kuin kirkko on ollut olemassa. Silti jokainen aikakausi ajattelee, […]

Tuleeko iäkäs ihminen nähdyksi ja kuulluksi? – Yksinäisyyden voittaminen yhdessä
26.2.2025Ikääntyminen tuo mukanaan monia muutoksia, ja yksi suurimmista haasteista, joita monet vanhukset kokevat, on yksinäisyys. Se on kuin näkymätön varjo, joka seuraa monia elämän hetkiä. Yksinäisyys ei vain vie elämäniloa, vaan se voi myös heikentää sekä psyykkistä että fyysistä terveyttä. Mieti hetki: Miten sinä voisit auttaa ystävää tai iäkästä sukulaistasi, joka saattaa kamppailla yksinäisyyden kanssa? […]

Leirityön hyvinvointijohtaminen: lisää laatua ja turvallisuutta leireille ennakoinnilla
19.2.2025Useimmat meistä kirkon leirityötä tekevistä työntekijöistä olemme kokeneet leirikooman leirin jälkeen. Kuinka moni on lähtenyt leirille jo valmiiksi väsyneenä? Tämän hätkähdyttävän havainnon nosti esiin pitkänlinjan nuorisotyön osaava ammattilainen, kun keskustelimme teemasta seurakunnissa. Leirihenkilöstön on voitava hyvin Leirihenkilöstön on voitava hyvin, että leiriläisten tarpeisiin voidaan vastata eri tilanteissa. Työhyvinvointi on työssäjaksamisen perusta. Kirkossa toteutetaan kymmeniätuhansia leirejä […]

”Kuulemma oikein vittumainen mies”
12.2.2025Tämä kohtuullisen ymmärrettävä luonnehdinta löytyy Kalle Päätalon Iijoki-sarjasta. Uittotyömaan työntekijät kuvailevat johtajaansa uusille palkatuille. ”Vaikka senhän näkköö jo siitä, kun katotta miten se pittää tupakkia suussaan. – Onpa perkele paperossi pystyssä! Siitä siihen, että ei käräytä kulumakarvojaan”, jatkuu keskustelu. Kuvaus sijoittuu 1930-luvun Kainuuseen. Ihmisen leipä on tiukassa. Kovalla työllä sen saa. Joka kevät puut kulkevat […]

Roomalainen rauha, venäläinen rauha…ja oikeudenmukainen rauha
10.2.2025Osallistuin Varsovassa viime joulukuussa Euroopan kirkkojen konferenssin ”Rauhan polut” (Pathways to Peace, P2P) -aloitteen eurooppalaiseen konsultaatiokokoukseen aiheesta Oikeudenmukainen rauha. En seuraavassa raportoi kokouksen tuloksia tai johtopäätöksiä. Sen sijaan kirjoitan auki teemaan liittyvän näkökulman, jota huomaan usein pohtineeni matkani jälkeen, liittyen professori Neal Bloughin kokouksen alussa esittämään lyhyeen johdantopuheenvuoroon aiheesta ”Oikeudenmukainen rauha Raamatussa”. Puheenvuorossaan Blough vertasi […]

Autetaan nuoria siellä missä he ovat
29.1.2025Nuorten pahoinvointi ja yksinäisyys ovat valitettavan yleisiä ilmiöitä yhteiskunnassamme. Monet nuoret kamppailevat erilaisten haasteiden kanssa, heidän elämäntilanteensa vaihtelevat, ja huolenaiheet ovat hyvin moninaisia yksinäisyydestä, pahaan oloon, riittämättömyyteen ja jopa itsetuhoisuuteen. Nuoret tarvitsevat turvallisten aikuisten tukea ja kuuntelijaa. Sekasin-chat on valtakunnallinen keskustelualusta 12–29-vuotiaille nuorille. Chatissa voi keskustella mieltä askarruttavista kysymyksistä tai aiheista nimettömänä ja luottamuksellisesti. Vuonna 2024 […]

Miten seurakuntasi kohtaa nuoret aikuiset?
18.12.2024Tutkin lähiseurakuntieni ohjelmatarjontaa nuorille aikuisille. Uskoa ja hengellisyyttä pääsee pohtimaan pienellä kynnyksellä yksin ja kaksistaan papin tai muun seurakunnan työntekijän kanssa. Sielun latauspisteestä löytyy paljon virittävää aineistoa ja materiaaleja hengellisyyden yksityiseen harjoittamiseen. Yhteisöllistä toimintaa löytyy eniten harrastusten muodossa erilaisissa kerhoissa, hengailussa tai yksittäisillä retriiteillä. Parhaiten nuorten aikuisten toiveita kuullaan harrastuksiin liittyvissä ohjelmissa. Hengellisiin tarpeisiin vastaavia […]