Arkisto: Etusivu
Sopimusta solmimaan
9.4.2018Seurakunta on paikallinen yhteistyökumppani yhteiskunnan kasvatuksen eri sektoreilla. Tämä todetaan niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen kuin lukiokoulutuksenkin valtakunnallisissa perusteissa. Yhteistyöstä kannattaa solmia kunnassa paikallinen sopimus, jolloin lapset ja nuoret ovat palveluiden suhteen yhdenvertaisessa asemassa osoitteesta riippumatta. Myös heidän huoltajilleen on voitava perustella, miksi seurakunta on läsnä päiväkodin ja koulun arjessa, juhlassa ja kriisissä. Joskus vaarana on se, […]
Elämäntarinat sielunhoidossa – tuhat kertaa parempaa, kuin mukaansa tempaava kirja
4.4.2018Annelin tarina Anneli eli lapsuutensa sota-aikana. Isä oli rintamalla, kotona tultiin toimeen niukalla ravinnolla ja juostiin pommikoneilta suojaan. Sodan jälkeen isä palasi, mutta ei ollut entisensä. Hän heräsi öisin näkemiinsä painajaisiin. Elämä jatkui. Tuli ensimmäinen työpaikka ja muutto kaupunkiin. Töitä tehtiin pelkäämättä, vapaa-ajalla käytiin tansseissa, jossa Anneli tapasi myös tulevan miehensä. Seuraavana kesänä tanssittiin häitä […]
Ei mikään ravihevonen
29.3.2018Pier Paolo Pasolini: Matteuksen evankeliumi (Il Vangelo secondo Matteo, Italia 1964) “Elokuvat eivät ole ravihevosia”, sanaili festivaalien kilpasarjoihin tuskastunut Aki Kaurismäki. Vaikka ei pitäisikään filmikisoista, on paikallaan laatia listoja erityisen merkittävistä elokuvista. Sellaisen teki myös Vatikaani vuonna 1995, elokuvan satavuotisjuhlien johdosta. Listalle pääsi 45 merkittävää elokuvaa kolmessa kategoriassa, uskonto, arvot ja taide. Viidentoista merkittävimmän uskonnollisen […]
Saarnoissa kutsumus tuo esiin luterilaisuuden ydinkohdat
27.3.2018Saarnat ovat ihania tietopaketteja – ainakin kuulijan ja tutkijan näkökulmasta! Vaikka muistan myös saarnojen valmistamiseen liittyvän tuskan ja saarnaamiseen kuuluvan sanojen riittämättömyyden tunteen… Onneksi papit laittavat saarnojaan myös nettiin meitä varten, jotka emme pääse niitä paikan päälle kuulemaan niin usein kuin haluaisimme. Esimerkiksi saarnakokoelma Digipostilla on hauskaa, syvällistä ja informatiivista luettavaa paitsi kirkon jäsenen myös […]
Henkilöstöstrategia ja osaamisen johtaminen
26.3.2018Nykyään puhutaan paljon henkilöstöstrategiasta ja osaamisen johtamisesta. Mitä ne oikeasti tarkoittavat? Henkilöstöjohtamisen perimmäisenä tarkoituksena on palkata työnantajan palvelukseen oman toimialan kannalta keskeinen ja pätevä henkilöstö. Henkilöstöä tulee myös osata kannustaa ja motivoida, luoda edellytykset hyville työolosuhteille ja pyrkiä pitämään osaava henkilöstö palveluksessa. Toimivaan työkulttuuriin kuuluu myös huolehtiminen työntekijöiden kehittymisestä ja työhyvinvoinnista, sekä palkitseminen, kun työntekijät […]
Kasvavaa yhteyttä luterilaisten ja katolilaisten välillä
21.3.2018Vastakkainasettelusta yhteyteen -asiakirja haastaa luterilaisia ja katolilaisia ja yleensä kristittyjä ottamaan vakavasti ekumenian kristillisen uskon ja kirkon toiminnan ytimeen pureutuvan ja siitä voimaa ammentavan sanoman. Sen viidestä ekumeenisesta toimintaohjeesta varsinkin neljäs ja viides ovat myös käytännön elämää haastavia: ”Luterilaisten ja katolilaisten tulisi yhdessä löytää uudelleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin voima omalle ajallemme. Katolilaisten ja luterilaisten tulee […]
Uskon salaisuudet saavutettaviksi – 4 vinkkiä rukoustekstien selkomukautukseen
14.3.2018Pian saamme taas ihmetellä pääsiäisen salaisuutta. Miten tämä salaisuus avautuisi myös niille, joille uskonnollinen kieli tai ihan jo suomen yleiskieli tuottaa hankaluuksia? Tein osana sosionomiopintojeni opinnäytetyötä selkomukautuksia pääsiäisajan rukouksista. Seuraavassa muutama vinkki siihen, miten rukousteksteistä voi saada selkokielisiä. Esimerkkeinä on kirkkokäsikirjan rukouksia (ylempi teksti) ja niiden pohjalta laatimiani selkomukautuksia (alempi teksti). Karsi ja korosta ydinsanomaa […]
Silta yli mustan virran
7.3.2018Pari kertaa elämässäni olen ollut niin vaikeassa tilanteessa, että olen tarvinnut jonkun kantamaan eteenpäin, edes pienen hetken. Toinen näistä kerroista tapahtui juuri keväällä, kun aurinko loisti toiveikkaana ja meidän perheeseemme odotettiin uutta elämää. Perjantaina kuuntelin vielä neuvolassa tormakoita sydänääniä. Maanantaina makasin jo sairaalassa, ja lääkärien katseissa oli toivoa jäljellä hyvin vähän, jos ollenkaan. Pari päivää […]
Naiset pappeina 30 vuotta – mikä on muuttunut?
5.3.2018Kirkon päätös vihkiä myös naisia papeiksi 30 vuotta sitten merkitsi suurta iloa ja toiveiden toteutumista monille teologinaisille ja seurakuntalaisille. Miten naisten pappeus on muuttanut näkemystämme kirkosta ja sen palvelijoista? Miten yhteinen virka on vaikuttanut kirkon työelämän kehitykseen? Kaikille tilanne oli uusi ja ihmeellinen. Naisteologeille muutos merkitsi sitä, että nyt he saattoivat toteuttaa Jumalalta saamaansa kutsumustaan täydesti […]
Uskontodialogin näkymättömät osapuolet
28.2.2018Uskontodialogi on vilkastunut monissa maissa viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Eri uskontoja yhteen kokoavien tapahtumien määrä kääntyi jyrkkään kasvuun erityisesti New Yorkin terrori-iskujen jälkeen vuonna 2001. Samalla alkoivat lisääntyä erilaiset järjestöt ja organisaatiot, joiden tavoitteena on uskontojen vuoropuhelun lisääminen ja uskontojen rauhanomainen rinnakkaiselo. Uskontodialogi vaikuttaa vahvimmin länsimaissa, ja usein kristilliset kirkot ovat olleet siinä edelläkävijöitä. Valtauskonnoltaan […]