”Mitä kuuluu, miten menee?” on kysymys, jonka useimmat meistä esittävät kohtuullisen mutkattomasti. Usein taustalla on aito kiinnostus toisen arkea ja hyvinvointia kohtaan. Tähän vastaaminen on samoin aika vaivatonta, voi kertoa vilpittömästi omasta tilanteesta sen, minkä arvelee toista kiinnostavan ja yhtä hyväksyttävää on vastata kevyesti ”eipä erityisiä”. Hieman henkilöiden välisestä suhteesta, luottamuksesta ja omasta tilanteesta riippuen voi myös kertoa omia huolia ja ilmaista tuen tarvetta.
Mutta miten kysyä johtajalta yhtä luontevasti ”mitä kuuluu” ja tarkoittaa samalla ”miltä tuntuu kantaa vastuuta, tehdä päätöksiä ja johtaa?” Liitetäänkö johtamisesta puhuminen onnistumiseen, suorituksiin ja arviointiin? Jopa kysymisessä on jotain henkilökohtaista, varottavaa ja erityisesti huomioitavaa. Ikään kuin johtaja olisi arvokas ja hauras resurssi, jota ei saa vahingoittaa. Vai johtuuko sanoittamisen vaikeus siitä, kuinka itse johtajan kokee: uhkaavana, arvaamattomana ja pelottavana, epäluotettavana tahona, jota on varottava, että itselle ei käy huonosti?
Olen oman sukupolveni edustaja, minulle johtaja on auktoriteetti, jota kuuluu kunnioittaa ja totella. Suhteemme perustuu valtaan ”vahvempi ja heikompi”. Johtajalta ei ole tavattu kevyesti kysellä kuulumisia johtamisesta.
Y-sukupolven edustajille johtaja ei ole positionsa vuoksi itsestään selvästi erityisasemassa eikä johtajaa lähtökohtaisesti pelätä. Y-sukupolvi kurkottaa kohti onnellisuutta, jossa työ mahdollistaa elämän, ja johtajan on ansaittava toiminnallaan paikkansa. Johtajan on oltava joustava ja huomioitava kukin yksilöllisesti. Heitä nuoremmat, millenniaalit, vierastavat hierarkioita, kyseenalaistavat ja kaipaavat perusteluja. He haluavat vaikuttaa ja ilmaista itseään. Johtajan on oltava innostava ja erilaisuuden hyväksyvä. Hänen on toimittava läpinäkyvästi, avoimesti ja yhdenvertaisesti.
Uudet sukupolvet muuttavat myös johtamiskulttuuria
Mahtaako nuoremman sukupolven edustajien olla helpompi kysyä vanhempiensa tai lähes isovanhempiensa ikäisiltä johtajilta ”mitä kuuluu, miltä johtaminen tuntuu”? Muuttuuko kulttuuri nykyistä vahvemmin johtamistyön olemusta ja merkitystä muovaavaksi yhdenvertaiseksi suhteeksi, jossa käsite ”johtaminen” tarkoittaa dynamiikkansa mukaan ”jaettua johtajuutta”?
Onko tulevaisuudessa kyse siitä, että meillä kaikilla on yhtäläinen kiinnostus ja tarve ylläpitää ajantasaista tilannekuvaa? Ymmärrys siitä, mikä on merkityksellistä, ja mitä epävakaina aikoina on tarpeen tehdä – kummankin tahon omalta osaltaan.
Kenties johtamisesta ei sellaisenaan tarvitsekaan puhua. Voidaan puhua puolin ja toisin arvostavasta ja kunnioittavasta vuorovaikutuksesta ja käyttäytymisestä. Kulttuurista, jossa loukkaava johtaminen, toisen nolaaminen, naurunalaiseksi tekeminen, huutaminen, selän takana puhuminen, mitätöiminen ja aggressiivisuus eivät ole hyväksyttävissä eikä niitä sallita. Johtajan huono ja epäasiallinen käytös ei naurata, siihen puututaan ja puuttuminen kuuluu kaikille.
Johtaminen on aina viime kädessä suhde, joka toimintona rakentuu kahdesta suunnasta. Y- ja Z-sukupolvien myötä etäännyttävät, valtaan perustuvat rakenteet sulavat, ja enemmän kohtaamiseen ja tilannetajuun pohjaavalle vuorovaikutukselle tulee tilaa. Johtaja on ensisijaisesti ihminen ihmiselle ja sen jälkeen roolinsa edustaja, jolta voi kevyesti kysyä ”mitä kuuluu”.
Terttu Malo
johtamiskouluttaja
Kirkon tutkimus ja koulutus