Osallistuin Varsovassa viime joulukuussa Euroopan kirkkojen konferenssin ”Rauhan polut” (Pathways to Peace, P2P) -aloitteen eurooppalaiseen konsultaatiokokoukseen aiheesta Oikeudenmukainen rauha. En seuraavassa raportoi kokouksen tuloksia tai johtopäätöksiä. Sen sijaan kirjoitan auki teemaan liittyvän näkökulman, jota huomaan usein pohtineeni matkani jälkeen, liittyen professori Neal Bloughin kokouksen alussa esittämään lyhyeen johdantopuheenvuoroon aiheesta ”Oikeudenmukainen rauha Raamatussa”.
Puheenvuorossaan Blough vertasi Jeesuksen ja apostolisen ajan roomalaista rauhaa (Pax romana) ja vanhatestamentillista shalom -käsitettä uusitestamentillisen jatkumonsa valossa. Mieleni jäi askaroimaan tematiikassa, kun ajattelin venäläistä katsantokantaa Moskovasta ”kolmantena Roomana”, joka on ”venäläisen maailman” (Ruskij mir) keskus – ja tavoittelee Ukrainassa ”venäläistä rauhaa”.
Pax Romana: roomalainen rauha
Pax Romana, roomalainen rauha, on noin 200 vuotta (27 eKr. – 180 jKr.) kestänyt poikkeuksellinen, valtakunnan sisäisen rauhan ja vakauden ajanjakso Rooman valtakunnan historiassa. Se alkoi, kun Jeesuksen syntymäkertomuksestakin tuttu keisari Augustus, tukahdutettuaan sotilaallisesti valtakunnan monet veriset sisällissodat, nousi yksinvaltaisen keisarin asemaan ja istutti yhtenäisen keisarillisen hallinto- ja roomalaisen oikeusjärjestelmän (Lex Romana) koko sotilaallisesti valvotun (ja sotilaallisesti edelleen laajenevan) Rooman alueelle. Alkoi lain, järjestyksen ja vakauden ajanjakso, joka mahdollisti kaupankäynnin, valtakunnan taloudellisen kasvun, infrastruktuurin kehittämisen ja roomalaisen kulttuurin kukoistuksen.
Pax Romanan aikana monia myönteisiä asioita siis tapahtui – ja tietysti niin vakaus kuin rauha jo itsessään ovat tavoiteltavia ja myönteisiä asioita.
Professori Neil Blough muistutti, että tämä ei kuitenkaan kerro koko tarinaa ”roomalaisesta rauhasta”, joka nimensä mukaisesti oli roomalaisten. Sellaisena se ei ollut läpikotaansa oikeudenmukainen, primäärisesti oikeudenmukaisuuden ohjaama ja motivoima tai sen synnyttämä.
Rauha merkitsi rauhallisia oloja, jotka eivät uhanneet valtaapitävien asemaa ja heidän etuoikeuksiaan ohi kaikille tasavertaisen oikeudenmukaisuuden. Valtakunnan ensimmäinen perusjako vallitsi Rooman kansalaisten ja ei-kansalaisten, muukalaisten erilaisten oikeuksien välillä mutta erityisesti niistä pääsi nauttimaan valtakunnan rikas eliitti. Naisten oikeudet olivat vähäisempiä kuin miesten. Orjat olivat omistajiensa omaisuutta eikä heillä ollut juridisia oikeuksia.
Pax Romanassa rauha merkitsi ennen kaikkea sotilaallista ja poliittista konfliktien puuttumista, jossa rauhan tila oli pakotettu, voimakeinoin saavutettu ja väkivallan uhalla ylläpidetty. Rauhaan voitiin pakottaa myös ilman mitään oikeudenmukaisuutta vallanalaisia kohtaan. Rooma-keskeisessä imperialistisessa systeemissä periferiat alistettiin imperiumin keskuksen intressien palvelukseen. Vaikka Pax Romana tarjosi monille alueille vakauden ja taloudellisen kasvun mahdollisuuksia, se oli usein sortavaa niille kansoille, jotka joutuivat Rooman vallan alaisuuteen.
Kaikki uhkaavaksi koettu ja keisarin jumalallisen vallan absoluuttisuutta kyseenalaistava pyrittiin tukahduttamaan raa’asti ja ankarasti alkutekijöissään: kristinuskon historiasta tunnemme kristittyjen vainot, jotka alkoivat Pax Romanan aikakaudella. Ei-roomalaisten rangaistukset olivat niin ikään ankaria ja raakoja: ristiinnaulittuihin lukeutui myös Jeesus Nasaretilainen Galileasta, jonka asukkaat eivät olleet Rooman kansalaisia.
Russkij mir: venäläisen maailman venäläinen rauha
Pax Romanan aikaan ja raamatullisiin rauhan käsitteen sisätöihin keskittyvässä alustuksessaan Professori Blough ei tehnyt mitään rinnastuksia nykyaikaan tai Venäjään. Se kuitenkin havahdutti miettimään Pax Romana -käsitteen aitoja liittymäkohtia venäläiseen Russkij mir eli Venäläinen maailma -ideologiaan. Kyseinen ideologia korostaa venäläisen sivilisaation, kielen ja kulttuurin sekä venäläisen ortodoksisuuden erityisyyttä ja ylivertaisuutta, tukee Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä – ja perustelee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan, jota Venäjä pitää ”venäläiseen maailmaan” ja itselleen kuuluvana paitsi hallinnan myös maa-alueiden osalta. Tematiikka nousi luonnollisesti esiin monissa myöhemmissä alustuksissa ja puheenvuoroissa.
Venäjän kielen sana mir (мир) merkitsee sekä ”maailmaa” että ”rauhaa”. Niin ikään Russkij mir (Русский мир) voidaan kääntää kahdella tapaa – ”venäläinen maailma” ja ”venäläinen rauha” – ja molemmat käännökset itse asiassa ovat merkitykselliset venäläinen maailma -ideologian kannalta. Venäläisen maailman ideologian mukaisesti, sotilaallista voimaa Ukrainassa käyttämällä Venäjä tavoittelee ”rauhaa”, joka on olennaisella tavalla venäläinen ja Moskovan ehdoilla toteutettu pakotetun rauhan tila, jossa Ukrainan kansa on väkivalloin alistettu ja ukrainalaisten oma ääni vaiennettu venäläisen ylivallan alaisuudessa.
Venäjän maailma -ideologiaan kuuluu myös 1500-luvulle tultaessa yhtä aikaa Venäjän tsaarikunnan perustamisen kanssa muovautunut ajatus Moskovasta ”kolmantena ja viimeisenä Roomana”, toisin sanoen keisarillisen Rooman ja sittemmin Itä-Rooman eli Bysantin (toinen Rooma) vuorollaan sortuneiden imperiumien aitona ja viimeisenä perillisenä – ja samalla Bysantin oikeauskoisen kristillisyyden viimeisenä linnakkeena ja puolustajana maailmassa.
Bysantista omaksuttiin ajatus valtion ja kirkon ”sinfoniasta”, jossa osapuolet tukevat ja täydentävät toisiaan keskinäisessä harmoniassa maallisen ja hengellisen vallan välillä.
(vas. Venäjän ensimmäisen Tsaarin Ivana Julman kruunaus. Kruunaajana Moskovan metropolitta Makari. Kuvitusta1500-luvun kuvakronikasta. kuva: Wikipedia common)
Venäjän ortodoksisen kirkon päämies patriarkka Kirill on ollut hyvin aktiivinen valtion ja kirkon 2000-luvun sinfonian sävellyksessä ja nykyisen venäjän maailma -ideologian muokkaamisessa. Hän tarjoaa siihen uskonnollisia ja moraalisia sisältöjä, joista on tullut osa valtion virallista politiikkaa. Niinpä raakaa ja veristä, siviileihinkin kohdistuvaa tuhoamis- ja hyökkäyssotaa Ukrainassa kuvaillaan irvokkaasti puolustautumisena läntisten liberaalien demokratioiden edustamaa synnillistä turmelusta ja itse Saatanaa vastaan.
Pax Romanan ominaispiirteiden ja Russkij mir -ideologian yhtymäkohtia ei pidä ylikorostaa, tarkempi analyysi paljastaisi myös eroja esimerkiksi suhteessa uskontoon ja demokratian historiaan – mutta vähintäänkin tulisi huomata imperialististen motiivien ongelmallisuus, jopa yhteensovittamattomuus oikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisen rauhan toteutumisen näkökulmasta. Tämä olikin professori Bloughin perusviesti lyhyessä johdantoalustuksessaan ”oikeudenmukaisesta rauhasta” Raamatussa: niin Vanhan kuin Uuden testamentin edustama käsite rauhasta on nimenomaan yhtä kuin ”oikeudenmukaisen rauhan” käsite.
Raamatullisessa katsannossa oikeudenmukaisuus on olennaisella tavalla todellisen ja kestävän, kokonaisvaltaisen rauhan edellytys. Sen toteutumisen tulisi olla sattumanvaraista, erottelevaa tai valikoivaa yksilöiden tai eri ihmis- tai kansanryhmien välillä.
Shalom: oikeudenmukainen rauha…ja Ukraina?
Kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi opetuslapsilleen, evankelista Johanneksen mukaan hänen toistuva tervehdyksensä heille kuului: Rauha teille! (Joh. 20:19, 20, 21). Jeesuksen toivotus ei ollut viittaus rauhaan, jota Pax Romana tuona aikana edusti. Jäähyväispuheissaan opetuslapsille Jeesus tekee tämän selväksi sanoissaan: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon!” (Joh. 14:27)
Kristityille Jeesuksessa täyttyvät Vanhan testamentin laki ja profeettojen lupaukset. Jeesus, jota profeetta Jesaja kutsui Rauhan ruhtinaaksi, on vanhatestamentillisen shalom-tradition edustaja – ja Uuden testamentin mukaan enemmänkin: hän itse on tuon rauhan täyttymys ja tuoja. Meidänkin jumalanpalveluksemme ilmentää tätä traditiota keskeisesti ytimiään myöten. Herran rauhan toivotus edeltää ehtoollisen viettämistä ja sovituksen ja liiton aterian nauttimisen jälkeen messu päättyy Aaronin siunaukseen 4. Mooseksen kirjasta – siis Herran siunaukseen, jossa viimeiseksi pyydetään, että Herra kääntäisi kasvonsa meidän puoleemme ja antaisi meille rauhan.
Shalom-rauhantraditiossa vanhurskaus ja oikeudenmukaisuus toteuttaa Jumalan tahtoa ja on rauhan lähtökohta ja perusta: rauha on oikeudenmukaisuuden hedelmä (Jes. 31:17). Todellinen rauha, joka ei ole vain konfliktien puuttumista, syntyy vain oikeudenmukaisuuden kautta ja perustuu totuuteen: ”Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne” (Sakarja 8:16).
Yhteiskunnallisessa elämässä shalom edellyttää oikeudenmukaisia rakenteita, joissa heikoimpia puolustetaan ja yhteisöjen keskinäinen tasapaino turvataan. Yhteiskunta, joka sortaa köyhiä tai rikkoo oikeutta, ei voi saavuttaa todellista rauhaa, joka palvelee koko yhteisön ja kaikkien sen jäsenten, ei vain sen eliitin tai vallanpitäjien maksimaalista hyötyä. ”Muukalaisten” yhtäläisistä oikeuksista huolehtiminen on keskeistä: ”Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.” (3. Moos 19:33–34).
Raamatullisessa, todelliseen rauhaan johtavan oikeudenmukaisuuden arvioinnissa omaksutaan heikommassa asemassa olevan, sorretun tai vääryyden uhriksi joutuneen näkökulma: oikeudenmukaisen rauhan ja sovinnon saavuttamiseksi vääryydet tulee korjata. Totuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä vääryyden tekijä ei ansaitse hyvitystä korjatakseen tekonsa vaan oikeuden tulee toteutua sorretun ja kärsineen hyväksi. ”Vaatikaa oikeutta, auttakaa sorrettua.” (Jes 1:17)
Ukrainan kohdalla tämä merkitsee, että totuuden nimissä todellisen, oikeudenmukaisen rauhan saavuttaminen edellyttää, että ukrainalaisten ääni tulee siinä kuulluksi, ja että he saavat oikeutta omilla edellytyksillään. Venäjän tekemää vääryyttä ei tulisi hyvittää tai palkita ja solmia ”venäläistä rauhaa” – siinäkään tapauksessa, että sitä voitaisiinkin kutsua ”amerikkalaiseksi rauhaksi”: Ukraina kaipaa oikeudenmukaista rauhaa.
Venäjän Ukrainalle tekemä vääryys on jumalaton ja sen aiheuttama velka mittaamaton. Lopulta tarvitaan myös kristillisistä hyveistä jumalallisinta: anteeksiantoa. Mutta tiellä rauhaan ja sovintoon, oikeus on saatettava voimaan ensin.
Ari Ojell
asiantuntija, teologia ja ekumenia
Kirkkohallitus