Vuonna 2025 vietetään ekumeenista juhlavuotta. Nikean kirkolliskokous ja sen saavuttama Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden tunnustanut kolminaisuususkon muotoilu viettävät 1700-vuotisjuhlaansa.
Myöhemmät ekumeeniset eli yleiset kirkolliskokoukset katsoivat liittyvänsä tähän nikealaiseen uskoon ja selittävänsä sitä, niin myös luterilaiset tunnustuskirjat.
Juhla tarjoaa tilaisuuden pitää esillä kristillisen uskon yhteistä perustaa ja kokonaisvaltaista merkitystä tänään niin pelastuksen, ekologian, ekumenian kuin yhteyden, rauhan ja sovinnon rakentamisen sekä kristillisen uskon kulttuurimerkityksen näkökulmasta.
Eurooppa yhä erkaantuneempi kristillistä juuristaan
Olin marraskuun alkupuolella Bosseyn ekumeenisessa instituutissa Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) järjestämässä konferenssissa Nikean 325 kirkolliskokouksen ekumeenisesta merkityksestä tänään. Nikeassa 325 ja Konstantinopolissa 381 vahvistetussa Nikean uskontunnutuksessa lausutaan yhteinen uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan keskuksenaan usko Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen, ”joka meidän ja meidän pelastuksemme tähden” tuli ihmiseksi.
Kirkkojen maailmanneuvoston Euroopan alueen presidentti Susan Durber, joka on reformoitu Britanniassa, totesi hartaan toiveensa olevan, että Nikean juhlavuosi tarjoaa meille mahdollisuuden pitää esillä Jeesusta Kristusta eurooppalaisessa kulttuuripiirissä, joka on yhä erkaantuneempi kristillisistä juuristaan. Tästä on hyvä osoitus myös meikäläinen keskustelu siitä, saako Jeesuksen mainita koulussa.
Ainoa ekumeeninen uskontunnustus
Aika monille lienee uutta se, että Nikean uskontunnustus on ainut sanan varsinaisessa mielessä ekumeeninen uskontunnustus, hyväksytty kaikille kristityille tarkoitetussa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa. Apostolinen uskontunnustus sai nykymuotonsa tehostettaessa kirkollista kansanopetusta Kaarle Suuren aikaan 800-luvulla. Athanasioksen uskontunnustuksesta puolestaan on ensimmäinen maininta 500-luvulta. Apostolinen ja Athanasioksen uskontunnusus ovat luonteeltaan läntisiä tunnustuksia eikä niitä käytetä idän kirkossa. Ne ovat kuitenkin sisällöltään nikealaisia ja läntisen käytännön mukaan ekumeenisia ja joka tapauksessa varhaiskirkollisia. Faith and Order-projektissa Tunnustamme yhden uskon (suom. 1998) lähtökohtana oli kuitenkin Nikean uskontunnustus vuoden 381 muodossa.
Bosseyn konferenssissa KMN:n pääsihteeri Jerry Pillay kuvasikin Nikean uskontunnustusta alustavaksi pohjaksi ekumeeniselle kirkko-opille. Se on KMN:n opillinen pohja, jota esimerkiksi anglikaanien Lambeth-konferenssi luonnehti 1800-luvun lopussa riittäväksi tunnustukseksi kristillisestä uskosta. Tästä voimme havaita, että Nikean uskontunnustusta lukiessamme liitymme
suureen joukkoon samansisältöisen uskon tunnustavia kristittyjä niin menneinä aikoina kuin tänään ympäri maailmaa.
Käyttö jumalanpalveluselämässä
Ortodoksit, katolilaiset, vanhakatoliset, anglikaanit, metodistit ja monet luterilaiset käyttävät Nikean uskontunnustusta säännöllisesti liturgisessa elämässään. Tunnustuksen opillisen sisällön voivat yleensä hyväksyä myös muut kristityt, jotka tunnustuvat Kristus-keskeisen kolminaisuususkon, vaikka eivät Nikean tunnustusta jumalanpalveluselämässään käyttäisikään. Niinpä, kun ekumeenisia jumalanpalveluksia järjestetään, on syytä muistaa mahdollisuus käyttää tätä uskontunnustusta ja vielä se, että luterilaisen kirkon piispat ovat 2019 antaneet suosituksen, jonka mukaan tuolloin voidaan uskontunnustus lukea ilman filioque- eli ”ja Pojasta”-lisäystä.
Meillä on käytössä Nikean uskontunnustus alkuperäisessä me-muodossa. Tarkkaavaiset ovat kuitenkin havainneet, että ortodoksit ja katolilaiset käyttävät tunnustuksesta minämuotoa. Tämä johtuu siitä, että tunnustus on etenkin ortodokseilla kastekäytössä. Meillähän vastaavaa tehtävää hoitaa apostolinen uskontunnustus.
Alun perin Nikean uskontunnustus lausuttiin bysanttilaisessa liturgiassa monikossa kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti. Siitä tuli sitova keisarillisella päätöksellä 568. Uskontunnustus alettiin myös laulaa, kun haluttiin korostaa sen sisällön arvoa kristologisten kiistojen aikana.
Tapa levisi länteen, ensin Espanjaan, jossa kamppailtiin länsigoottien edustamaa, Kristusta puolijumalana pitävää areiolaisuutta vastaan. Uskontunnustuksesta – ja filioque-lisäyksestä – tuli Espanjassa paikallisesti sitova Toledon synodissa 589. Se laulettiin myös lännessä.
”Euroopan isä” Kaarle Suuri sijoitti uskontunnustuksen välittömästi saarnan jälkeen, missä se edelleen myös meillä on. Kaarlen edistämä filioque-lisäys otettiin käyttöön myös Roomassa keisari Henrik II:n vierailun jälkeen 1014. Lännessä tapa, jonka mukaan kirkkokansa laulaa Nikean uskontunnustuksen, levisi nopeasti, vaikka 900-luvulla pappien kuoro otti itselleen tämän tehtävän.
Uskontunnustus tänään, sen käyttö ja tulkinta
Nikean uskontunnustus, joka tunnustaa Jumalan luoneen kaiken ja että kaikki on luotu Kristuksen kautta, edustaa vahvasti kokonaisvaltaista uskoa ja evankeliumia. Parhaillaan on meneillään hanke, jonka mukaan voitaisiin kirkoissa kautta maailman entistä useammassa paikassa viettää luomakunnan liturgiaa 1.9. Se tarjoaisi mahdollisuuden pitää myös Nikean uskontunnustuksen edustamaa kosmista kristologiaa ja sitä kautta myös luomakuntaan ja sen varjeluun yltävää aktiivista toivoa esillä. Tätä tehostaa vielä ekumeenisesti 1.9.–4.10. vietettävä luomakunnan aika -tapahtuma.
On myös hyvä nähdä se, että Jumalan kuvaksi luominen merkitsee sitä, että jokainen ihminen on Jumalan rakkauden kohde ja pyhä, ainutkertainen ja kaiken ystävyytemme ja vieraanvaraisuutemme tarpeessa. Toki tämä edellyttää myös vastavuoroisuutta, mutta perusta on annettu ihmisarvon ja ihmisoikeuksien puolustamiselle maailmassa, jossa empatia ei näytä olevan aina muodissa ja yksilö uhkaa jäädä teknokratian jalkoihin. Usko persoonalliseen Jumalaan ykseytenä rakkaudessa antaa pohjan myös yksilön ja yhteisön merkityksen näkemiselle ja suunnan toiminnalle. Pyhä Henki luo uutta, auttaa olemaan kärsivällinen ja toiset huomaava, ruokkii sanan ja sakramenttien sekä rukouksen kautta uskoa, toivoa ja rakkautta. Niitä maailma tarvitsee.
Jospa jokaisessa luterilaisen kirkon seurakunnassa voitaisiin vuonna 2025 käyttää ainakin muutaman kerran Nikean uskontunnustusta, niin että se tulee tutummaksi ja syvennyttäisiin sen edelleen eri yhteyksissä lihaksi tulevaan, koskettavaan ja kantavaan sisältöön. Yhteisen kristillisen uskon teema kutsuu meitä muistamaan myös lähellä ja kaukana olevat muutkin kuin omaa tunnustuskuntaa edustavat kristityt. Nikean uskontunnustus antaa kestävän opillisen pohjan myös ekumeeniselle liikkeelle, kristittyjen yhteyden ja kirkon ykseyden rakentamiselle. Kristillisen identiteetin pohjalta yhteyttä ja yhteistyötä rakkaudessa, totuudessa ja vapaudessa rakennettaessa voidaan ammentaa eväitä myös muiden uskontojen kunnioittavaan kohtaamiseen.
Tomi Karttunen
johtava asiantuntija
Ulkoasiain osasto