Tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta puhutaan paljon. Keskusteluja seuratessa en aina ole varma, ymmärtävätkö osapuolet ne samalla tavoin. Tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella, kuten muillakin paljon käytetyillä ja tärkeäksi katsotuilla käsitteillä, on taipumus painottua ja muotoutua käyttäjänsä mukaan. Samoille sanoille annetaan toisistaan poikkeavia merkityksiä, jotka nousevat kunkin omasta arvomaailmasta ja ymmärryksestä. Ja loppujen lopuksi saattaa käydä niin, että puhutaankin eri asiasta.
Olen ev.lut. kirkon edustajana Suomen ekumeenisen neuvoston yhdenvertaisuusjaostossa, jossa on paljon pohdittu yhdenvertaisuutta kristillisten kirkkojen näkökulmasta. Yhteiskunnan käsitysten taustalla vaikuttaa kristillinen ihmiskäsitys, mutta siitä on osin vieraannuttu. Ihmiset ovat Jumalan kuvaksi luotuina samanarvoisia, eikä heitä saa asettaa erilaiseen asemaan ilman perusteltua syytä. Joskus kristillisen uskon näkökulmasta kuitenkin on perusteltua noudattaa erilaista käytäntöä kuin yhteiskunnassa yleisesti.
Ev.lut. kirkon ja seurakuntien kannalta yksi merkittävä tällainen käytäntö on palvelukseen hakevien ja työssä olevien eri asemaan asettaminen uskonnon ja vakaumuksen perusteella. Kirkkolaki edellyttää kirkon jäsenyyttä ja konfirmaatiota kaikilta viranhaltijoilta sekä niiltä, joiden työsuhde liittyy kirkon jumalanpalveluselämään, diakoniaan, kasvatukseen, opetukseen tai sielunhoitoon tai joiden työsuhteessa kirkon jäsenyyden ja konfirmaation edellyttäminen on työtehtävien luonteen vuoksi muutoin perusteltua. Tämä ei ole yhdenvertaisuuslain vastaista.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja ei niiden itsensä mukaan sovelleta uskonnonharjoittamiseen. Yhdenvertaisuuslain perusteluissa määritellään uskonnonharjoittaminen seuraavasti: Uskonnonharjoittamiseen katsotaan yhdenvertaisuuslaissa kuuluvan esimerkiksi jumalanpalvelus sekä muut uskonnolliset toimitukset ja tilaisuudet evankelisluterilaisessa kirkossa. Uskonnon harjoittamiseksi ei voida katsoa sellaisia toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Erityisesti muiden ihmisten perusoikeuksiin liittyvät näkökohdat tulee ottaa huomioon tulkittaessa, miten pitkälle uskonnon harjoittamisen käsite ulottuu.
Tässä astuvat esiin jälleen erilaiset tulkinnat ja käsitykset yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksien soveltamisesta. Erilaisten oikeuksien toteuttamisen haasteena on, että ne saattavat olla keskenään osin vastakkaisia ja rajoittaa toinen toisiaan.
Syrjinnän ja syrjimättömyyden tulkinnat
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien hyvänä ja tärkeänä tarkoituksena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja edistää ihmisten yhdenvertaisuutta sekä ehkäistä syrjintä ja tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Laeissa kielletään syrjintä minkään henkilöön liittyvän syyn perusteella. Toisaalta aivan yhtä tärkeä säännös on, että erilainen kohtelu henkilöön liittyvän ominaisuuden vuoksi ei ole syrjintää, jos kohtelu perustuu lakiin tai sillä muutoin on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia.
Palvelukseen otettaessa ja työssä ollessa ketään ei saa syrjiä, mutta erilainen kohtelu on oikeutettua, jos se perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin ja kohtelu on oikeasuhtaista oikeutettuun tavoitteeseen pääsemiseksi. Esimerkiksi nuoria työntekijöitä koskevat erityissäännökset eivät ole syrjintää, koska erilaisesta kohtelusta säädetään lailla. Käytännön työelämässä, jos jokin mahdollisena syrjintäperusteena mainittu seikka estää työtehtävien asianmukaisen hoitamisen, kyseisen seikan perusteella työhön ottamattomuus tai siitä irtisanominen ei ole syrjintää.
Rajan vetäminen sen välille, mikä kussakin tilanteessa on syrjintää ja mikä taas ei, saattaa käytännössä olla hyvinkin vaikeaa. Tässä auttaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevien säännösten ja niiden tulkintojen ja soveltamisen tunteminen. Siihen kannattaa jokaisen pyrkiä.
Sari Anetjärvi
hallintopäällikkö, OTK