Pitääkö olla huolissaan?

Kevan Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018 -tutkimuksen tulokset (PDF) julkistettiin viime perjantaina. Odotimme sen tuloksia kirkon pääsopijaosapuolten kesken suurin toivein ja vähän jännittyneenäkin. Ajattelimme, että nyt voisi olla aika, jolloin vuonna 2014 käynnistämämme Kirkon työelämä 2020 -ohjelman (Kirteko) kansalliseen Työelämä 2020 -strategiaan tukeutuva tavoite siitä, että suomalainen työelämä on Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä, alkaa konkretisoitua myös kirkon sektorilla. Toiveemme oli, että tutkimuksen työhyvinvoinnin mittarit osoittavat kaikki vähintäänkin myönteiseen suuntaan.

Pessimismiä ilmassa

Kun tutkimuksen tulokset esiteltiin, emme huokaisseet vain helpotuksesta. Kyselimme toisiltamme ajankohtaisen viihdeohjelman tapaan, mutta ihan vakavissamme: ”Pitääkö olla huolissaan?” Huoli-kysymyksen herättivät erityisesti tutkimuksen tulokset, joissa kielteinen trendi syvenee. Se näkyy eritysesti tutkimuksen esimiehen tai työtoverin taholta tullutta epäasiallista kohtelua tai kiusaamista koskevassa tuloksessa.

Pessimismiä herättivät myös tulokset, joissa on nähtävissä signaali, ehkä vielä heikko, käänteestä ei-toivottuun suuntaan. Ne liittyvät muun muassa työn henkistä raskautta, vaikutusmahdollisuuksia, muutoksen liittyviä voimavaroja ja joihinkin esimiestyötä mittaviin kysymyksiin.

Huono uutinen on hyvä uutinen

Mietimme, vahvistavatko tämänkin tutkimuksen tulokset käsitystä siitä, että olemme murheellisten lukujen kirkko. Vai voisiko olla niin, että näissä luvuissa näkyvät ne muista laskevista käyristä johtuvat haasteet, joiden keskellä kirkon työyhteisöt ja työntekijät nyt elävät. Tarkastelimme myös tutkimuksen sisältämiä myönteisiä tuloksia: Muun muassa työn tuloksellisuuden ja työhyvinvoinnin kannalta tärkeä työssä koettu innostus ja työn ilo ovat edelleen hyvällä tasolla, lähes jokainen pitää työtään tärkeänä ja merkityksellisenä ja osaamisen koetaan olevan sopivan suhteessa työn vaatimuksiin. Myös työhyvinvoinnin kehittyminen omassa työyhteisössä on entistä useamman mielestä mennyt parempaan suuntaan. Pohdimme, voisivatko huonot uutiset olla kuitenkin hyviä uutisia ja olisiko huolestuneen puheen sijaan kuitenkin perusteita vahvistaa toivoa, niin kuin arkkipiispa Tapio Luoma Kotimaa24:n haastattelussa esitti.

Toimintatapojen muutos tapahtuu työpaikoilla

Päädyimme lopulta siihen, ettei pidä olla huolissaan, vaan tutkimuksen tulokset on nähtävä kannustimena ratkaista esiin nousseet haasteet. Meidän sopijaosapuolten tekemisiä tärkeämpää on se, että työpaikoilla otetaan tulokset vakavasti ja tartutaan toimiin. Ensimmäinen askel muutoksen polulla on käsitellä tutkimuksen tuloksia työpaikan yhteistoimintajärjestelmässä, johto ja esimiehet sekä työntekijät ja työntekijöiden edustajat yhdessä. Liikkeelle pääsee kysymyksellä, minkä pitäisi muuttua, jotta seurakunnallamme on paremmat menestymisen edellytykset.

Tarjoamme tukea muutokseen

Meidän roolimme kirkon sopijaosapuolina on tukea työpaikkoja muutoksen toteuttamisessa. Siihen meillä on erilaisia välineitä. Tällä sopimuskaudella on käytettävissä Kirteko-ohjelma ja sen puitteissa järjestettävät Kirteko-verkostotapaamiset. Mahdollistamme myös työpaikoilla syntyvien toimivien käytäntöjen jakamisen. Toivomme, että syntyy jakamiskulttuuria, jolloin jokaisen työpaikan ei tarvitse keksiä ”pyörää” uudelleen vaan riittää, että sen saa pyörimään omassa toimintaympäristössä. Käytettävissä ovat myös sopimukset ja suositukset. Niistä tuorein, hyvän käytöksen edistämiseen tähtäävä suositus, on väline epäasiallisen kohtelun kysymyksiin. Tuemme työpaikkoja sen käyttöön otossa ja soveltamisessa edelleen. Muitakin keinoja voidaan yhdessä ideoida – ollaan yhteyksissä puolin ja toisin.

Kirkon työelämä 2020-ohjelman puolesta
Oili Marttila, neuvottelupäällikkö, Kirkon työmarkkinalaitos
Anne Kaitainen, neuvottelupäällikkö, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry.
Keijo Hiltunen, sopimustoimitsija, Kirkon alan unioni r.y.
Paula Aaltonen, toiminnanjohtaja, Kirkon alat ry